null "Suosittelen tätä hartaasti erityisesti kaikille niille, joilta on jäänyt peruskoulun jälkeen ammatillinen koulutus hankkimatta" - alle 30-vuotiaille suunnattu Nuoret kohti työtä! -palvelu puuttuu nuorten työttömyyteen Uudellamaalla yksilöllisellä ohjauksella

Muutamassa viikossa työllistynyt Mikko Pulkki kiittelee Saranen Consultingin uravalmentajan tukea.

Nuoret kohti työtä! on uusi valtakunnallinen palvelu, jonka tavoitteena on tukea erityisesti niitä nuoria, joilta puuttuu ammatillinen koulutus tai jotka ovat olleet pitkään työttömänä.

Uudellamaalla nuorten kouluttamattomuus on todellinen haaste: Tilastokeskuksen mukaan 21 prosenttia 20–29-vuotiaista uusimaalaisista nuorista oli vailla perusasteen jälkeistä tutkintoa vuonna 2016. Tämä on enemmän kuin muualla Suomessa.

"Varsinkin meillä Uudellamaalla on paljon näitä nuoria, joilla ei ole peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Usein se tilanne vaikeuttaa nuoren työllistymistä", Uudenmaan TE-toimistossa nuorten palveluiden parissa työskentelevä palveluesimies Sari Kanerva kertoo. Nuorten työttömyys ei myöskään ole alentunut maan keskiarvon mukaisesti, vaikka Uudellamaalla nuorella enemmän vaihtoehtoja; työ-, koulutuspaikkoja ja muita palveluja on paremmin tarjolla kuin muualla Suomessa.

"Siksi se on meille todella tärkeä kohderyhmä", Sari Kanerva sanoo painokkaasti.  

Nuoret kohti työtä! -palvelu pyrkii tarjoamaan nuorille yksilöllistä tukea oman, työelämään johtavan polun löytämiseen. Palvelun kautta nuori voi osallistua esimerkiksi koulutukseen tai työkokeiluun, tai työllistyä valmentajien tuen avulla.

"Tosi kiva, että meillä on nyt tarjota nuorelle kohderyhmälle tällainen palvelu", projektivastaava Anna Päiviö sanoo. Molemmat naiset toivovat palvelun tuovan positiivisen muutoksen kohderyhmän nuorten työllistymiseen.

"Toivon tuloksia: sitä, että asiakkaat löytävät meidän kauttamme sen mielekkään jatkopolun. Että nuorelle selviää, mitä haluaa opiskella ja pääsee opiskelemaan, tai työllistyy, riippuen siitä mikä hänellä on tavoitteena", Päiviö sanoo.

Kanerva myötäilee. "Toivon että tämä näkyisi meidän ensi vuoden tilastoissa, että meillä olisi vähemmän näitä ammattikouluttamattomia nuoria työttömänä", hän lisää.

Palveluntuottajiksi valikoitui Uudellamaalla viisi yritystä: Arffman, Edupoli, Hyria Business Institute, Saranen Consulting ja Springhouse. Kukin palveluntuottaja tarjoaa nuorelle hieman erilaiset palvelut, joita räätälöidään osallistujan omien toiveiden mukaan. Pisimmillään palvelussa voi olla mukana kuuden kuukauden ajan.

Palveluntuottajaa valitessa kannattaakin olla tarkkana, sillä valinta on lopullinen. Tietoa tuottajien tarjoamien palveluiden sisällöstä saa netistä. Osallistumisesta kiinnostuneille järjestetään myös infotilaisuuksia, joissa palveluntuottajat kertovat itsestään tarkemmin. Palveluun voi ilmoittautua mukaan myös suoraan Uudenmaan TE-toimiston nettisivujen kautta.

"Palveluntuottaja on se rinnalla kulkija, joka tukee ja jolla on kontakteja", Kanerva kuvailee.

Sari Kanerva ja Anna Päiviö ovat mukana toteuttamassa Nuoret kohti työtä! -palvelua Uudellamaalla.

Palveluun on ilmoittautunut kesän aikana yli 140 nuorta, ja palvelun lähtiessä kunnolla käyntiin osallistujamäärät tulevat kasvamaan. Yksi palveluun osallistuneista on 28-vuotias Mikko Pulkki, joka valitsi palvelutuottaja Saranen Consulting Oy:n avukseen. Saraselta Pulkki sai henkilökohtaiseksi valmentajakseen Helmi Holmbergin, jonka kanssa hän aloitti viikoittaisilla tapaamisilla.

"Me ollaan tehty hakemuspohjia ja sitten olen saanut myös ihan henkilökohtaista ohjausta esimerkiksi Kelan hakemuksiin. Helmi on ollut käytettävissä myös muissa kuin työnhakuun liittyvissä asioissa", Pulkki kiittelee saamaansa apua.

Pulkki kuuli Nuoret Kohti Työtä! -palvelusta omalta asiantuntijaltaan TE-toimistossa. Mahdollisuus löytää töitä nopeasti kuulosti Pulkista hyvältä. Oman uran suhteen suunnitelmat olivat auki, eikä Pulkilla ollut tietoa siitä, mikä työ kiinnostaisi ja tuntuisi omalta jutulta.

"Halusin mahdollisimman nopeasti jotain mieluisaa työtä, ja tätä kautta pääsee kartoittamaan, mikä voisi olla juuri se minulle sopivin vaihtoehto. No, minulla se jäi siihen rakennus- ja varastoalalle ja vähän teollisuusalallekin."

Pulkki lähetti yhdessä Malmbergin kanssa työstämiään työhakemuksia eteenpäin, ja pian tärppäsi: Pulkki työskentelee nyt rakennusapulaisena Barona Rakennuksella. Talonrakentajakoulutuksen käyneelle Pulkille nykyinen työ on siis omalta alalta.

"Oli mahtavaa saada töitä näinkin nopeasti, en ehtinyt käydä tapaamassa Helmiäkään kuin vasta neljä kertaa."

Nuoret kohti työtä! -palveluun voi ilmoittautua mukaan milloin vain. Ilmoittautuminen palveluun jatkuu aina vappuaattoon 2019 saakka.

Pulkilla oli ennestään puoli vuotta kokemusta omalta alaltaan talonrakentajana, sekä viiden vuoden pesti postikeskuksessa. Nyt takana oli kuitenkin useamman kuukauden pätkä työttömänä.

Vielä ei ole varmaa, sukeutuuko rakennusalasta Pulkin ominta juttua, mutta töiden kautta hän on päässyt tutustumaan alaan paremmin. Pulkilla on nollatuntisopimus, mutta toistaiseksi töitä on riittänyt joka päivälle. Hänellä on yhä yhteys uravalmentajaansa.

"Jos työt yllättäen loppuvat, tai tulee tunne että en haluaisi enää jatkaa näitä rakennusalan hommia, hän auttaa mua sumplimaan, mitä kannattaisi tehdä jatkossa.

"Mä suosittelen tätä hartaasti erityisesti kaikille niille, joilta on jäänyt peruskoulun jälkeen ammatillinen koulutus hankkimatta", Pulkki sanoo, "Tästä saa kuitenkin niin paljon apua ihan minkä asian suhteen vaan."

 

Lisätietoja ja ilmoittautuminen mukaan Nuoret kohti työtä -palveluun:

http://toimistot.te-palvelut.fi/uusimaa/nuoret-kohti-tyota-

Päivitetty: 18.08.2023