Ajankohtaiset

<< Takaisin

null 1750 nuorelle tarjotaan henkilökohtaista tukea työnhakuun ja kouluttautumiseen

Taloustilanne on parantunut, mutta nuorten työllisyyden kehittämisessä riittää edelleen tehtävää. Alle 30-vuotiaiden työllistymisen edistämiseksi Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto aloittaa tällä viikolla kaksi uutta palvelua, joissa nuorille tarjotaan yksilöllistä, henkilökohtaista tukea.

Nuoret töihin! - ja Nuoret kohti työtä! -palvelut ovat asiakasmääriltään merkittäviä ja niitä toteuttavat useat kokeneet ja innovatiiviset toimijat. Palveluilla tuodaan uusia näkökulmia nuorten työllistämisen tukemiseksi ja koulutukseen kiinnittämiseksi.

Palveluiden sisällöt eroavat kohderyhmän tarpeiden mukaan. Nuoret töihin -palvelussa työnhakija saa ohjausta työnhakuun tai oman yritystoiminnan perustamiseen. Nuoret kohti työtä! -palvelussa puolestaan nuorta tuetaan työhön, koulutukseen tai työllistäviin palveluihin siirtymisessä.

Palveluja on tarjolla 1750 nuorelle Pohjois-Pohjanmaalla. Asiakas saa itse valita palveluntuottajan.

- On selvää, että nuoren tilanne on yksilöllinen ja palvelutarpeet vaihtelevat. Tämä uusi palvelukokonaisuus mahdollistaa rinnalla kulkemisen ja erilaisten tukimuotojen sovittamisen nuoren tarpeeseen koko maakunnan alueella. Olemme hyvin iloisia tästä suuresta resurssista alueellemme. Tämän ja muiden tarjolla olevien palveluiden avulla uskomme saavamme todellista vaikuttavuutta nuorten yksilöllisten polkujen tukemiseen, kertoo Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston palvelujohtaja Jussi Leponiemi.

Palvelut perustuvat hallituksen puoliväliriihessä sovittuihin tulosperustaisiin hankintoihin. Valtakunnallisesti nuorille hankittaviin työvoimapalveluihin on varattu 15 miljoonaa euroa. Tavoitteena on ohjata 10 000 nuorta TE-toimistoista ja Ohjaamoista uudistuviin palveluihin. Palveluilla tuetaan myös työvoiman saatavuutta, vastataan yritysten rekrytointitarpeisiin sekä valmistaudutaan kasvupalveluihin.

Piristyneestä taloustilanteesta huolimatta Pohjois-Pohjanmaalla oli huhtikuun lopussa työttömänä yli 5600 alle 30-vuotiasta nuorta. Nuorten työttömyys kohdistuu erityisesti Ouluun ja Oulun kaupunkiseudulle. Pohjois-Pohjanmaan työttömistä alle 30-vuotiaita oli huhtikuussa 28 prosenttia – koko maassa heidän osuus oli 23 prosenttia.

 

Lisätiedot:

Palvelujohtaja Jussi Leponiemi, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, p. 0295 056 706
Asiantuntija Nina Saukkoriipi, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 809
Toimitusjohtaja Jouni Lukkarinen, Arffman Finland Oy, 044 725 9320
Yrittäjä Marko Perander, VMP Varamiespalvelut Oy, 040 555 8591
Johtaja Anu Ukonlinna, Saranen Consulting Oy, 0400 617247
Asiakkuuspäällikkö Anne Hedemäki, Spring House Oy, 045 788 15804
Kehittämispäällikkö Lea Nikula, Nuorten Ystävät ry, 044 7341 862
Koulutuspalvelupäällikkö Tiina Kuokka, OSA EDU Oy, 050 5637 544

http://toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-pohjanmaa/nt
http://toimistot.te-palvelut.fi/pohjois-pohjanmaa/nkt

Päivitetty: 06.07.2023