Ajankohtaiset

<< Takaisin

null CASE: Fyysinen vamma ei vaikuta potentiaaliin

Alun perin rakennusalalle kouluttautunut Joni Honka joutui uudelleen kouluttautumaan työtapaturman jälkeen. Valmistuttuaan tietotekniikan insinööriksi hän ilmoittautui työnhakijaksi TE-toimistoon. Työtapaturman aiheuttama vamma vaikuttaa jonkin verran työllistymiseen, joten Honka pohti työllistymisen mahdollisuuksia työkykykoordinaattori Anja Anttilan kanssa. Samaan aikaan Rengastien autotarvikkeella tuskailtiin sopivien osaajien löytymistä KEKO-koulutusta varten. TE-toimiston yritysasiantuntija Johanna Olsson otti asiakseen löytää sopivat henkilöt ja näin hän päätyi soittamaan Hongalle ja neljälle muulle ja tarjosi mahdollisuutta koulutukseen.

Rengastien Autotarvike Oy valitsi kolme osaajaa koulutukseen mutta yksi jäi alkuvaiheessa pois. Kaksi jäljelle jäänyttä kävivät koulutuksen loppuun. – Joni otti puheeksi palkkatukimahdollisuuden jos hänet rekrytoidaan. "Sitä me emme olisi itse tienneet lähteä hakemaan", kertoo Teemu Antikainen Rengastien Autotarvikkeelta. Molemmat koulutuksen suorittaneet rekrytoitiin jatkamaan projektia.

Palkkatuki madalsi kynnystä rekrytoida

Antikainen kertoo myös havainneensa konkreettisesti, ettei fyysinen vamma vaikuta henkilön potentiaaliin olla hyvä työntekijä. – Jonilla on koulutus, osaaminen ja asenne kohdillaan. Olemme todella tyytyväisiä hänen työhönsä. Fakta on kuitenkin se, että vamma vaikuttaa jonkin verran työn tuottavuuteen. Sen vuoksi palkkatuen tuoma kompensaatio mahdollisti rekrytoinnin.
Meillä on todella positiivisia kokemuksia TE-toimiston aktiivisuudesta työllistämisen edistämiseksi. "Olemme saaneet hyviä ehdokkaita myös muihin tehtäviin ja rekrytointi on ollut sitten nopeaa ja helppoa", Antikainen summaa ja toteaa hyvän yhteistyön jatkuvan tulevaisuudessakin.

Päivitetty: 06.07.2023