null DuuniTehdas valtaa Porvoon Taidetehtaan 6.2.2018

Etenkin nuorille suunnattu itäisen Uudenmaan suurin rekrytointitapahtuma DuuniTehdas tulee taas! DuuniTehdas valtaa Porvoon Taidetehtaan tiistaina 6.2.2018 klo 10-15.30.

DuuniTehtaassa vierailee yleensä yli 4000 kävijää ja noin 50 työnantajaa. Edellisellä kerralla tapahtumassa oli mukana myös 15 oppilaitosta. Tähän mennessä työnantajia on ilmoittautunut tapahtumaan 49 ja määrän odotetaan vielä kasvavan. Oppilaitoksia on mukana nyt kymmenen. Tänä vuonna DuuniTehtaan tavoitteena onkin olla koko Uudenmaan suurin rekrytointitapahtuma.

Näytteilleasettajat ovat olleet tapahtumaan yleisesti tyytyväisiä antaen sille keskiarvon 4 asteikolla 1-5.  Lähes jokainen työnantaja löysi edellisen vuoden messuilta potentiaalisia työntekijöitä. Tapahtumassa ne työnantajat, jotka tarjoavat töitä myös alaikäisille merkitään ilmapalloin. Tällä hetkellä avoimia työpaikkoja tapahtumassa on noin 4700 kappaletta. Paitsi uusia työntekijöitä, tarjoaa tapahtuma ilmoittautuneille yrityksille myös mahdollisuuden verkostoitua keskenään.

Tapahtuma on messuvieraille ilmainen. Työnhakijat voivat keskustella rekrytoivien työnantajien kanssa ja täyttää tapahtumassa työhakemuksia ja saada CV:n laatimiseen apua rekrytoinnin ammattilaisilta. Paikalta saa myös hyviä vinkkejä kevään yhteishakuun ja paikalla onkin oppilaitoksia niin toiselta kuin korkea-asteeltakin. Haaga-Helian opiskelijat järjestävät tapahtumassa työnhakupolun sekä toiminnallisia työpajoja muun muassa työhakemuksen ja CV:n tekoon.

 

DuuniTehdas on osallistuvalle yritykselle positiivinen haaste, pisteellä riittää vilinää koko päiväksi

Neste Oyj:n henkilöstön koulutuksista vastaava osaamisen kehittäjä Sari Korsström kertoo yhtiön olleen mukana jokaisessa DuuniTehtaassa.

"Tämä on meille siis jo neljäs kerta. Emme suoraan pysty sanomaan, kuinka montaa työhakemusta tapahtuma poiki, koska meille haetaan sähköisen järjestelmän kautta, mutta pisteellämme kävi tasainen vilinä", Korsström kertoo.

Vaikka tapahtumaan osallistuvia yrityksiä ja oppilaitoksia kehotetaankin verkostoitumaan tapahtuman aikana keskenään, ei Nesteen edustajilla ollut siihen viimeksi aikaa.

"DuuniTehtaalla emme valitettavasti ehtineet verkostoitua muiden yritysten kanssa. Meillä oli se positiivinen haaste, että pisteellämme riitti kävijöitä lähestulkoon tauotta", hän naurahtaa.

Korsström on ollut aikaisempiin tapahtumiin tyytyväinen. Tapahtuma on aina sujunut todella hyvin ja houkutellut hyvin työnhakijoita.

"Päätarkoituksemme on tänäkin vuonna herättää hakijoiden kiinnostus Nestettä kohtaan, kertoa avoimista työpaikoista, tavata potentiaalisia hakijoita sekä auttaa oikeanlaisia ehdokkaita löytämään kullekin soveltuvan paikan. Hyviä hakijoita on tapahtumassa aina runsaasti", Korsström sanoo.

Neste Oyj:n piste on ilmapalloin merkitty ja yhtiö tarjoaakin töitä alle 18-vuotiaille aina 15:sta ikävuodesta ylöspäin. Myös vanhemmat työnhakijat ovat toki tervetulleita.

"Kannattaa lähteä DuuniTehtaaseen hyvällä mielellä, aktiivisella asenteella ja ottaa reippaasti yhteyttä tapahtuman yrityksiin, siitä se ura lähtee", Korsström vinkkaa DuuniTehtaan kävijöille.

 

Tapahtuman järjestävät yhteistyössä Uudenmaan TE-toimisto, Posintra Oy ja Porvoon kaupunki. DuuniTehtaan verkkosivut löytyvät osoitteesta www.duunitehdas.fi

DuuniTehdas tiistaina 6.2.2018 klo 10.00 – 15:30 Porvoon taidetehdas, Läntinen Aleksanterinkatu 1, 06100 Porvoo.

Päivitetty: 18.08.2023