Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Hämeen TE-toimiston johtaja vaihtuu

Hämeen TE-toimisto elää muutosten aikaa. Eläkkeelle vuodenvaihteessa siirtyvän Harri Jokisen työn jatkajaksi on valittu Eija Mannisenmäki, joka on aiemmin toiminut kahdeksan vuotta laaja-alaisissa asiantuntijatehtävissä Hämeen ELY-keskuksessa.

    "Näen, että TE-toimiston johtajan tehtävät ovat selkeä jatkumo aiemmalle
työlleni. Pidän uusista haasteista ja tartun töihin innolla", Mannisenmäki kertoo tulevasta työstään.

Mannisenmäki on tehtävissään muun muassa osallistunut TE-toimiston organisaatiouudistuksen toimeenpanoon, työllistymistä edistävien monialaisten yhteispalvelupisteiden (TYP) rakentamiseen sekä TE-toimiston ostopalveluiden ja toimintamallien kehittämiseen. Mannisenmäki on työskennellyt myös Sitran ja Helsingin yliopiston hankkeissa projektinvetäjänä ja kouluttajana.

    "Uskon, että tärkeänä osana työtäni tulee olemaan muutosjohtaminen. Pidän erittäin tärkeänä   henkilöstön jaksamisesta ja osaamisesta huolehtimista. Tunnen henkilöstön entuudestaan hyvin ja tiedän, että onnistumme uuteen siirtymisessä sekä pystymme palvelemaan asiakkaitamme    laadukkaasti uudistusten aikana ja niiden jälkeen", Mannisenmäki kertoo.

Harri Jokinen on toiminut Hämeen TE-toimiston johtajana vuoden 2013 alusta, jolloin nykymuotoiset TE-toimistot aloittivat. TE-palvelut ovat jälleen suuren muutoksen edessä, mutta Jokinen luovuttaa vetovastuun Mannisenmäelle luottavaisin mielin.

    "TE- palvelut muuttuvat reilun kahden vuoden päästä kasvupalveluiksi ja ne tulevat näillä näkymin uusien maakuntien järjestettäviksi. Sitä kohti on nyt hyvä lähteä nuoremmin voimin", kertoo Harri Jokinen.

Tulevaa maakuntauudistusta ennakoidaan muun muassa luomalla järjestelmiä asiakkaan valinnanvapauden tuottamiseksi, asiakkaan asioinnin yksinkertaistamiseksi sekä kokonaisvaltaisempien palveluketjujen ja kestävien ratkaisujen löytämiseksi niin henkilö- kuin yritysasiakkaillekin.

    "Mannisenmäellä on vahvaa kokemusta palveluiden kehittämisestä ja laajat verkostot sidosryhmäyhteistyöhön. Hänelle tällainen kokonaisvaltainen kehittäminen on tuttua ja sitoutuminen työtehtäviin ihailtavaa. Hänet tunnetaan tarkkana ja määrätietoisena, vastuullisena ja positiivisena    osaajana", kertoo Hämeen ELY-keskuksen E-vastuualueen johtaja Jarmo Paukku, joka toimii TE-toimiston johtajan esimiehenä.

Lisätietoja

Johtaja Jarmo Paukku, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 083 Asiantuntija Maarit Ahomäki, TE-toimiston viestintä, puh. 0295 041 530

 


Oma
asiointi