null Kasvava yritys 2018 -tapahtuma keräsi yhteen 100 yrittäjää

Kasvava yritys 2018 -tapahtuma järjestettiin maaliskuun loppupuolella Helsingin keskustan toimipisteessä Antinkadulla. Tapahtuman avasi Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen, joka totesi päivän ilmoittautumisen täyttyneen ennätysajassa. Ukkonen lupasi, että vastaavia yritystapahtumia tullaan järjestämään lisää ympäri Uuttamaata, koska kysyntää selvästi on. Paikalla oli peräti noin 100 yritystä.

Paikalla olivat mm. Yrittäjänaiset.

Avajaiskahvien ja puheen jälkeen osallistujat siirtyivät luennoille, joissa käsiteltiin Yrittäjästä työnantajaksi -palvelua, yrityksen rahoitusta Finnveran ja FIBANin johdolla sekä työnantajan maksuja ja velvollisuuksia.

Ständeillä oli mahdollista tavata muun muassa Ely-keskus, Patentti- ja rekisterihallitus, Business Finland, Finnvera, HYMY-hanke, TE-palvelut ja Suomen Naisyrittäjät.

Verkostoituminen oli tärkeä osa tapahtumaa.

Tapahtuman järjestelyt saivat kiitosta

Pihasuunnittelupalveluja tarjoava WiherWisio RoseMaryn Marianne Kuosa kertoi odottavansa Kasvava yritys -tapahtumalta paljon hyviä vastauksia yrittäjälle tärkeisiin kysymyksiin esimerkiksi liittyen työntekijöihin.

"Odotukset on todella korkeat ja tulin suurella innolla kuuntelemaan. Odotan myös verkostoitumista, täällä on mielenkiintoisia tyyppejä, joihin olen jo päässyt tutustumaan. En näe heissä mahdollista asiakaskantaa, vaan yrittäjäkollegoita."

Tapahtuman järjestelyt saivat Kuosalta kiitosta.

"Tämä näyttää hyvin järjestetyltä, että minulla on yrittäjänä varaa käyttää tähän aikaani, joka on kallisarvoista, koska se on kaikki pois päivittäisestä työstäni", Kuosa toteaa.

Tapahtuman parhaana antina Kuosa pitää muihin yrittäjiin tutustumista ja toisaalta yrittäjille tärkeän tiedon saamista.

Marianne Kuosa, WiherWisio RoseMary.

Yrittäjät toivoivat samankaltaisia tapahtumia myös jatkossa

Uudenmaan TE-toimiston yritysten kehittämispalvelutiimin asiantuntija Jarmo Hartikainen piti tapahtumaa erittäin onnistuneena. "Tunnelma oli hyvä ja yrittäjät olivat selvästi tulleet etsimään tietoa ständeiltä. Keskustelu workshopeissa oli hyvin aktiivista. Yrittäjien palaute paikan päällä saatuna oli erittäin positiivista."

Paikalla saatua vaikutelmaa vahvistaa osallistuneille yrittäjille tehty palautekysely. Niin ikään yritysten kehittämispalvelutiimin asiantuntijana Uudenmaan TE-toimistossa toimiva Taru Raappana kertoo, että yrittäjät toivoivat vastaavia koulutustilaisuuksia myös jatkossa.

Uudenmaan TE-toimiston yritysten kehittämispalvelutiimin asiantuntija Taru Raappana.

"Suurin osa kyselyyn vastanneista oli tyytyväisiä tilaisuuden sisältöön, toivottiin jopa vielä käytännönläheisempää koulutusta. Valtaosa oli myös kiinnostunut osallistumaan samanlaiseen tapahtumaan jatkossa. Syksylle onkin suunnitelmissa järjestää vastaavanlainen tapahtuma Keski-Uudellamaalla. Tapahtuman aikana yrittäjien tunnelma oli innostunut ja aktiivinen verkostoituminen alkoi positiivisessa hengessä heti aamukahvin aikana. Tarvetta tämän kaltaiselle tapahtumalle on ehdottomasti. Puhujat onnistuivat mielestäni erinomaisesti vastaamaan kysymyksiin ja kertomaan oleellisimmat asiat mm. työnantajuuden haasteista, vastuista ja mahdollisuuksista. Rahoitus kiinnosti erittäin paljon ja etenkin FIBANin vinkit otettiin mielenkiinnolla vastaan." Raappana summaa palautekyselyn hyviä tuloksia.

Jatkoa odotellessa!

Puheenvuoroja kuunneltiin mielenkiinnolla.

Uudenmaan TE-toimiston EURES-asiantuntijat Tupu Kinnunen ja Jarna Lahti.

 

Päivitetty: 18.08.2023