Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Kehittämiskoulutuksesta suunta uudelle uralle: KEKO:sta hyötyvät yritys ja opiskelija

Kieliin ja viestintään erikoistunut Martina Buss väsyi työhönsä yksikön päällikkönä ja halusi vaihtaa alaa. Hän irtisanoutui vuonna 2015 ja ryhtyi etsimään aktiivisesti uutta työtä. Tehtävä ei ollut niin helppo kuin hän kuvitteli, sillä tohtoriksi väitellyt Buss koettiin liian koulutetuksi, liian kokeneeksi ja 50 vuoden rajapyykkiä lähestyessään ehkä liian iäkkääksikin ammatinvaihtajaksi.

KEKO:n kautta asiantuntijaksi pk-yritykseen

Parin vuoden työttömyyden jälkeen TE-toimistossa ehdotettiin hänelle osallistumista laatu- ja ympäristöaiheiseen kehittämiskoulutukseen eli KEKO:on. KEKO on monimuotokoulutus, jossa korkeasti koulutetut ammattilaiset kehittävät aktiivisesti työssäoppimispaikkaansa ja samalla opiskelevat koulutuksen aihepiiriin kuuluvia asioita. Työssäoppimispaikka saa puoleksi vuodeksi täysipäiväisen asiantuntijan kehittämään toimintaansa maksamalla vain koulutuskulut eli Bussin tapauksessa 1 000 euroa kuukaudessa. Koulutuksessa olevalle ammattilaiselle ei makseta palkkaa, vaan hän saa koulutuksen ajalta työttömyysetuutta.

– Minun piti ensin löytää itselleni työssäoppimispaikka, jotta pääsin hakemaan koulutukseen. Paikan löytäminen ei ollut helppoa, sillä törmäsin edelleen samoihin ongelmiin kuin työtä hakiessani. Moni vastaaja myös kertoi, ettei heillä ollut tekemätöntä työtä, minulle sopivaa työtilaa tai heidän toimintansa ei tarvinnut kehittämistä, Buss muistelee.

Mielekästä ja osaamisprofiiliin sopivaa työtä

Vähän ennen koulutuksen alkamista Buss onnistui saamaan työssäoppimispaikan vienti- ja kansainvälistymispalveluja tuottavasta Viexposta. Siellä hän pääsi tekemään töitä, joissa pystyi soveltamaan omaa kokemustaan ja ammattitaitoaan sekä myös KEKO:ssa oppimiaan laatu- ja ympäristöasioita.

– Viexpossa pääsin tekemään töitä yhdessä nuorten kollegoiden kanssa, mikä oli meille kaikille erittäin antoisaa. Uskon, että siitä oli hyötyä myös Viexpolle, Buss miettii.

Martina Bussin tehtävät eivät olleet selvillä vielä KEKO:n alkaessa, vaan ne muotoutuivat sitä mukaa, kun hän pääsi sisään yrityksen toimintaan. Hän muun muassa päivitti Viexpon tietosuoja-asiat uuden direktiivin mukaiseen kuntoon, laati henkilöstö- ja perehdytysoppaan sekä osallistui Viexpon viestintästrategian luomiseen ja verkkosivu-uudistuksen toteutukseen. Sen lisäksi hän teki käännöksiä asiakkaille ja yrityksen omaan käyttöön sekä osallistui hallinnon töihin.

– Martinan panos Viexpon viestinnän ja hallinnon kehittämisessä KEKO:n aikana oli merkittävä. Kenelläkään muulla meidän henkilökunnasta ei olisi ollut aikaa eikä ehkä osaamistakaan toteuttaa näitä asioita, vaikka tarvetta olikin, Viexpon toimitusjohtaja Kristian Schrey kiittelee.

Tämän kokemuksen jälkeen hän on valmis suosittelemaan KEKO:on osallistuvan asiantuntijan käyttöä myös muille pk-yrityksille.

Viime toukokuussa Viexpo teki Bussin kanssa vuoden määräaikaisen työsopimuksen ja nyt hän toimii johdon assistenttina tehden edelleen samantapaisia töitä kuin KEKO:n aikana. Rekrytointikynnystä madalsi se, että työttömänä olleen Bussin palkkaamiseen oli mahdollista saada työ- ja elinkeinotoimiston myöntämää palkkatukea.

– Olen todella kiitollinen siitä, että Viexpo antoi minulle tällaisen mahdollisuuden näyttää osaamistani, Buss sanoo.

Yrityksiä haetaan uuteen KEKO:on

Vaasassa alkaa marraskuun alussa Suomen ympäristöopisto SYKLIn järjestämä laatu-, ympäristö- ja turvallisuusjohtamisen kehittämiskoulutus, jonka hakuaika on parhaillaan menossa. Se on samanlainen KEKO kuin se, johon Martina Buss osallistui. Koulutus on suunnattu koko Pohjanmaan TE-toimiston alueen työttömille ja työssäoppimisjaksoon kuuluvia kehittämiskohteita etsitään samalta alueelta.

Koulutuksen kesto on kuusi kuukautta eli 120 arkipäivää, josta 20 päivää on lähi- tai etäopiskelua. Muut päivät koulutuksessa oleva asiantuntija työskentelee yrityksessä osallistuen sen kehittämiseen. Työssäoppimispaikoiksi lähtevät yritykset maksavat kehittämistyöhön osallistuvan asiantuntijan koulutuksesta 1 000 euroa kuukaudessa, mikä on murto-osa ammattilaisen palkkaamiseen verrattuna.

– Tämä on yksi hyvä keino saada asiantuntija yrityksen käyttöön puoleksi vuodeksi, kannustaa Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Marja-Riitta Vest, jolla on kokemusta KEKO-koulutusten järjestämisestä jo 90-luvulta lähtien.

Lisätietoa laatu-, ympäristö- ja turvallisuusjohtamisen kehittämiskoulutuksesta löytyy täältä.

(kirjoittaja: Johanna Haveri, juttu on julkaistu Vaasa Insiderissa)


Oma
asiointi