Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Korkeasti koulutettujen työllistymiseen uusia keinoja Pirkanmaalla

Vaikka Pirkanmaan työllisyystilanne kohenee maan kärkivauhtia, monilla aloilla on silti pulaa osaavasta työvoimasta. Yritysten tarpeet ja työttömien työnhakijoiden osaaminen eivät aina kohtaa. Tämä näkyy mm. korkeasti koulutettujen kohdalla, joita maaliskuun tilastojen mukaan oli Pirkanmaalla 22 prosenttia kaikista työttömistä eli noin 5 000 henkilöä.  Alueen yrityksillä on rekrytointivaikeuksia ja samaan aikaan maakunnassa on suuri joukko työnhakijoita. Tähän tilanteeseen on tartuttu Pirkanmaalla uusilla toimenpiteillä.

Pirkanmaan ELY-keskus ja Pirkanmaan TE-toimisto ovat käynnistäneet uudenlaisen koulutusohjelman yhteistyössä Tampereen korkeakouluyhteisön kanssa. Yksittäisten työvoimakoulutusten rinnalla on aloitettu kaksivuotinen laaja koulutusohjelma, jonka sisältö räätälöidään joustavasti opiskelijan tilanteen ja työnantajan tarpeen mukaan. Ohjelman tavoitteena on parantaa osallistujien mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille ja turvata Pirkanmaan työnantajille osaavan työvoiman saatavuus pitkällä tähtäimellä.

Tavoitteena on, että 80 prosenttia koulutusohjelmaan osallistuneista työllistyy sen jälkeen. Koulutuspaikkoja on 160. Osaajia etsiville työnantajille koulutuskokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden luoda suhteita tulevaisuuden osaajiin ja kouluttaa yrityksen tarvitsemia työntekijöitä.

Piece of Work - vahvista osaamistasi ja työllisty -niminen koulutusohjelma auttaa korkeasti koulutettuja työnhakijoita päivittämään osaamistaan palvelumuotoilun ja liiketoiminnan, henkilöstöhallinnon, ohjelmistoteknologian ja digitaalisen teollisuuden teemoilla, joista jokaiselle suunnitellaan yksilöllinen kokonaisuus. Mukaan on valittu ne alat, joissa on tunnistettu olevan pulaa osaavasta työvoimasta.

Hakuaika syksyn ensimmäiselle jaksolle käynnissä

Yhden kouluttautujan osalta noin kuusi kuukautta kestävä koulutus yhdistelee opetusta, valmennusta ja yritysyhteistyötä. Tämän myötä hakija pääsee mukaan Tampereen korkeakouluyhteisöön ja sen laajaan verkostoon.

Koulutus on avoimessa haussa ja ensimmäiset opiskelijat aloittavat hakuajan päätyttyä syksyllä. Opiskelijat hakeutuvat koulutukseen TE-palveluiden verkkosivujen kautta osoitteessa te-palvelut.fi .

Yritykset ja organisaatiot voivat hakeutua ohjelmaan jatkuvalla haulla koulutuksen verkkosivujen e-lomakkeen kautta projects.tuni.fi/piece-of-work/yrityksille

Uutta uraa tai osaamista hakeville henkilöille sekä yritysten edustajille järjestetään infotilaisuus Tampereen yliopiston keskustakampuksen Päätalon pääaulassa torstaina 28.5.2019 kello 13–18.

Lisätiedot

  • Lisätietoa ohjelmasta ja hakuohjeet: https://projects.tuni.fi/piece-of-work/
  • Koulutuksen hakuilmoitus TE-palveluiden verkkosivuilla: http://bit.ly/2wfiZNz
  • Pirkanmaan ELY-keskus: koulutusasiantuntija Leena Tuunanen, puhelin 0295 036110, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
  • Pirkanmaan TE-toimiston koulutusasiantuntija Jyrki Pietilä, p. 0295 045718, etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi
  • Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusasiantuntija Kirsi Rimpisalo (Tampereen yliopisto), p. 050 353 1771, etunimi.sukunimi@tuni.fi
  • Tampereen koreakouluyhteisön koulutusasiantuntija Kristiina Lilja (Tampereen ammattikorkeakoulu), p. 050 373 2966, etunimi.sukunimi@tuni.fi

 


Oma
asiointi