Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Koronaepidemian vaikutukset Keski-Suomen TE-toimiston järjestämiin tapahtumiin ja asiakaspalveluun

Hallituksen antamien linjausten mukaisesti Keski-Suomen TE-toimisto on päättänyt seuraavista toimenpiteistä epidemian rajoittamiseksi ja toimiston palvelukyvyn turvaamiseksi:

  1. Pyydämme asiakkaitamme asioimaan ensisijaisesti Oma asiointi -palvelussa verkon kautta tai puhelimitse. Toimipaikat Jyväskylässä ja Äänekoskella pidetään toistaiseksi auki asiakirjojen jättämistä varten. Pyydämme välttämään asiointia aulapalvelutiloissa rajoittaaksemme epidemian etenemistä. Keski-Suomen alueen Ohjaamojen päivystystavoista tietoa erillisessä uutisessa.
  2. Kaikki asiakastapaamiset muutetaan toistaiseksi puhelin- tai videopuhelutapaamisiksi. Mikäli sinulle on varattu aika, otamme sinuun henkilökohtaisesti yhteyttä.
  3. TE-toimiston kasvokkain järjestettävät tapahtumat perutaan toistaiseksi. Tilaisuuksien järjestämistä verkon kautta selvitellään. Seuraa toimistomme tapahtumakalenteria, Facebook-sivuja ja Twitter-tiliä.
  4. Kaikki valmennuksemme järjestetään toistaiseksi verkossa. Mikäli olet jo sopinut valmennukseen osallistumisesta, palveluntuottaja on sinuun yhteydessä verkkototeuksesta.

Noudatamme asiakaspalvelussamme THL:n ja AVI:n ohjeita. Seuraathan aktiivisesti viranomaisten tiedotteita koronaviruksesta.

Omaan asiointiisi liittyen suosittelemme tarkistamaan ensimmäiseksi, onko kysymykseesi jo vastaus sähköisessä Oma asiointi -palvelussa. Se on käytössäsi verkossa 24/7.

Tilannetta seurataan jatkuvasti. Uutista päivitetään tarvittaessa.

Oma asiointi -palvelu

TE-palvelujen valtakunnallinen uutinen tilanteesta


Oma
asiointi