Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Kurikan työttömät ry tukena työttömän arjessa

 

 

Kuvassa Sirpa Uusimäki

"Kyllä jälkeenpäin ovat käyneet vielä villasukan ohjetta kysymässä", toteaa Kurikan työttömät ry:n toiminnanohjaaja Sirpa Uusimäki. Sirpa on vetänyt Kurikan työttömien yhdistystä vuodesta 2004.

"Määräaikaiseksi ja osa-aikaiseksi ottivat ensin, mutta kyllä tässä on töitä riittänyt", Sirpa nauraa.

 

Sirpa on vienyt yhdistystä eteenpäin suurella sydämellä ja tunteella. Tällä hetkellä yhdistyksessä on kaksi vakituista työntekijää, kolme palkkatuella työllistettyä ja yhdeksän kuntouttavassa työtoiminnassa.

 

Kysyttäessä, mitä kaikkea työtä yhdistyksessä voi tehdä, tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä:

"Keittiötöitä, ruoka tehdään alusta loppuun, tiskausta, siivousta, leivontaa, kerätään marjoja, kudotaan, tehdään erilaisia käsitöitä ja tuotteita myyntiin".

 

Kurikan työttömät ry on antanut työpaikan vuosien mittaan aika monelle. "Ilman palkkatukea ei tätä työtä olisi voitu tehdäkään. Jollekin tämä on ollut elämän ainoa työpaikka", toteaa Sirpa.

 

Kuvassa käsitöitä

 

Yhdistys tekee tiivistä yhteistyötä Kurikan kaupungin kanssa. Tavoitteena on, että palkkatukityöstä lähdetään eteenpäin. Koulututukseen tai muille työmarkkinoille. "Aika paljon on ihmisiä, joilla ei ole ammattia. Minä aina vähän varovasti ehdotan, että mitä jos kouluun. Toiset lähtevät, toiset eivät", Sirpa kertoo.

 

TE-toimistoon hän antaa kiitosta palvelusta. "Aina on saanut neuvoja ja tukea, kun sitä on tarvinnut, ei ole kyllä huonoa sanottavaa", hän kiittelee.

 

Pitkä ura on nyt tullut tiensä päähän ja Sirpa on jäämässä eläkkeelle. Eläkepäivät ovat jo niin lähellä, että hänen työpöydällä on työpaikkailmoituksen raakile. Sama ilmoitus, jolla hänet on 15 vuotta sitten palkattu. Työpaikkaan tarvitaan melkoinen moniosaaja, joka pitää narut hyppysissä, taitaa talouden ja tulee toimeen hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa.

 

Tämä vanha talo Kurikan sydämessä on antanut tukea, joko palkalla tai ilman, useille sadoille kurikkalaisille ihmisille.

 

Päivitetty: 06.07.2023