Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Kysely palveluntuottajille työnhakija-, työnantaja- ja yritysasiakkaiden palvelujen tuottamiseen liittyvistä toiveista

ELY-keskusten ja TE-toimistojen työvoima-, elinkeino- ja yrityspalvelut työnhakijoille, työnantajille ja yrityksille yhdistyvät maakuntauudistuksen yhteydessä vuonna 2021 kasvupalveluiksi, joiden järjestämisvastuu on maakunnilla. Lähtökohtana on, että uudistuksen myötä järjestämis- ja tuottamistehtävät erotetaan kasvupalveluissa toisistaan.

Maakunnan järjestämisvastuu pitää sisällään muun muassa palvelujen tarpeen, määrän ja laadun määrittelemisen sekä viranomaistehtävät, eli tehtävät, joiden puitteissa maakunta muun muassa tekee yrityksille rahoituspäätöksiä tai ihmisten toimeentuloon vaikuttavia päätöksiä. Tuottamisella puolestaan tarkoitetaan varsinaista palvelu- ja asiakastyötä, jonka tuottamista avataan kilpailulle. Maakunta voi ostaa palveluja yksityisiltä palveluntuottajilta ja kolmannen sektorin toimijoilta sekä palvelut voidaan tulevaisuudessa tuottaa julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä.

Maakunnissa valmistellaan parhaillaan kasvupalvelupilotteja, joissa kokeillaan uudenlaisia tapoja järjestää ja tuottaa palveluja. Keski-Suomen kasvupalvelupilotissa on käynnistetty tulevien hankintojen suunnittelu sekä aktiivinen markkinavuoropuhelu julkisten, yksityisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Tämä kysely on osa alueellista markkinavuoropuhelua.

Kyselyllä kartoitamme palveluntuottajien kiinnostusta palvelujen tuottamiseen työnhakija-, työnantaja- ja yritysasiakkaille Keski-Suomessa sekä ajatuksia palvelujen hankintaan ja maksuperusteisuuteen liittyen. Tulemme myös jatkossa käymään säännöllistä markkinavuoropuhelua eri palveluntuottajien, julkisten toimijoiden ja kumppaneidemme kanssa. Mielipiteet toimivien palveluhankintojen tekemiseen ovat tärkeitä. Mikäli haluat olla mukana alueellisessa markkinavuoropuhelussa, voit jättää yhteystietosi kyselyn lopussa.

Käsittelemme kyselystä saatuja tuloksia anonyymisti ja ehdottoman luottamuksellisina. Yksittäisen vastaajan tiedot eivät tule esiin. Saatujen vastausten perusteella teemme markkina-analyysin Keski-Suomen palvelutarjonnasta eri asiakasryhmille. Hyödynnämme myös saatuja näkemyksiä palvelujen muotoilussa sekä tulevien hankintojen suunnittelussa. Vastausaikaa on 9.12.2018 saakka.

Siirry vastaamaan kyselyyn!

 

Lisätietoja kyselystä antavat:

Teija Kunnari
yritysasiantuntija, Keski-Suomen TE-palvelut
teija.kunnari(at)te-toimisto.fi
puh. 0295 046102

Sari Takanen
asiantuntija, Keski-Suomen TE-palvelut
sari.takanen(at)te-toimisto.fi
puh. 0295 046080

Päivitetty: 06.07.2023