null Lapissa lokakuussa 8 370 työtöntä työnhakijaa

Työttömyyden kehitys jatkui Lapissa laskevana. Lokakuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli yhteensä 8 370, mikä on 20 vähemmän kuin syyskuussa ja peräti 650 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lokakuusta 2015 työttömien määrä on vähentynyt yli 5 000:lla.

Työttömyys väheni vuodentakaisesta kaikissa seutukunnissa. Työttömien osuus työvoimasta oli Lapissa 10,3 % (koko maassa 8,6 %) ja vaihteli Sodankylän 6,5 %:sta Pelkosenniemen 17,6 %:iin. Alimmillaan työttömien osuus työvoimasta oli Sodankylän lisäksi Utsjoella (6,9 %), Keminmaassa (7,5 %), Simossa (8,6 %), Torniossa (9,2 %) ja Rovaniemellä (9,3 %).

Naisten työttömyyden kehitys on ollut myönteisempää kuin miehillä. Myös nuorten työttömyyden väheneminen vahvistui. Nuoria alle 25-vuotiaita oli lokakuun lopussa työttömänä noin 910. Nuorten työttömyys väheni 60:llä (-6 %) syyskuusta ja 210:llä (-19 %) viime vuoden lokakuuhun verrattuna. Lapin työttömistä 1 820 (22 %) oli ollut työttömänä yhdenjaksoisesti yli vuoden. Pitkäaikaistyöttömiä oli yli 170 (-9 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Työvoiman kysyntä jatkui vilkkaana. Lokakuussa Lapissa ilmoitettiin TE-toimistoon avoimeksi yhteensä 2 085 työpaikkaa, mikä on lähes 390 (23 %) enemmän kuin viime vuoden lokakuussa. Kaikkiaan Lapissa oli lokakuussa avoinna yli 5 640 työpaikkaa (ml. aiempina kuukausina ilmoitetut työpaikat). Lokakuussa avoimeksi ilmoitetuista työpaikoista 1 840 (88 %) oli yrityksissä ja noin 170 kuntasektorilla.

Työvoiman kysynnässä näkyy erityisesti matkailun, hoitoalan ja rakentamisen jatkuva työvoimatarve. Työpaikkoja ilmoitettiin lokakuussa avoimeksi eniten palvelutyöntekijöille (mm. tarjoilijat, ravintola- ja suurtaloustyöntekijät), siivoojille, myyjille, rakennustyöntekijöille, kuljetustyöntekijöille, hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöille sekä koneasentajille ja korjaajille.

Aktivointiasteeseen laskettaviin työ- ja elinkeinohallinnon palveluihin osallistuvien määrä on edelleen selvästi alempi kuin viime vuonna. Palveluihin osallistui lokakuun lopussa 3 680 lappilaista, mikä on lähes 60 enemmän kuin syyskuussa, mutta 410 (-10 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Palveluihin osallistuvista lähes 1 610 oli koulutuksessa, joista 835 osallistui omaehtoiseen opiskeluun työttömyysetuudella tai kotoutumistuella ja yli 770 työvoimakoulutukseen. Työllistettynä oli 945 henkilöä, joista 560 yksityisellä sektorilla, lähes 370 kuntasektorilla ja noin 20 valtiolla.  Vuorotteluvapaan sijaisena oli lokakuun lopussa 460 henkilöä, kuntouttavassa työtoiminnassa 490, työ-/koulutuskokeilussa 150 ja valmennuksessa alle 30 lappilaista.

Seuraava työllisyyskatsaus julkaistaan 20.12.2019.

Lisätietoja: 
Lapin ELY-keskus
Yksikön päällikkö, Satu Huikuri, 0295 037 049

Lapin TE-toimisto
Johtaja, Tiina Keränen, 0295 039 636

Lapin ELY-keskuksen tiedote

Lapin ELY-keskuksen lokakuun 2019 työllisyyskatsaus

Päivitetty: 06.07.2023