null Loviisan Ohjaamon kaksikielisissä ammatti-illoissa tutustutaan inspiroiviin uratarinoihin

Lokakuussa alle 30-vuotiaille loviisalaisilla on mahdollisuus päästä kuulemaan eri alojen ammattilaisten kertovan työstään. Loviisan Ohjaamo järjestää viikoittain ammatti-iltoja, joissa puhujat kertovat uravalinnoistaan mielenkiintoisella ja inspiroivalla tavalla.

Ensimmäinen ammatti-ilta järjestettiin torstaina 4.10.2018. Illan aikana työstään kertoivat liiketoimintajohtaja Olli Laitinen, talousjohtaja Simo Harju, sekä juristi Anne Vanhala.

"Ammatti-illassa käyneet nuoret olivat todella tyytyväisiä ja sanoivat että tällaiset illat ovat todella tervetulleita",  Ohjaamon työntekijä Mia Heijsnbroek-Wiren kertoi.

Tulevissa ammatti-illoissa puhumaan pääsevät muun muassa palomies, graafinen suunnittelija ja sosiaalityöntekijä. Osa puhujista kertoo työstään suomeksi ja osa ruotsiksi.

"Tahdomme välittää nuorille työelämän kaksi- ja monikielisyyden. Arki on työpaikoillamme pääasiassa suomenkielistä mutta esimerkiksi terveyden alalla sekä kuntasektorilla työskentelevien on todella tärkeää puhua vähintään molempia kotimaisia kieliä", Heijsnbroek-Wiren sanoo.

Tänään keskiviikkona 10.10. ammatti-illassa keskustellaan markkinoinnista ja muotoilusta. Työstään ovat kertomassa pakkausmuotoilun ja grafiikan parissa uraa luonut Wilma Valén, graafinen suunnittelija Jukka Salminen ja somemarkkinoinnissa työskentelevä Julia Uutinen.

Lokakuussa ensimmäistä kertaa järjestetyille ammatti-illoille on jo suunnitteilla jatkoa.

"Viestimme nuorille Instagramin kautta @ohjaamoloviisa-sivuilla. Iltoja on suunnitelmassa jo tammikuun loppuun asti", Heijsnbroek-Wiren sanoo, "Kaikki nuoret ja uravalintoja miettivät ovat tervetulleita."

Lokakuun Ammatti-illat-esite/ Mitt jobb brochyr

Päivitetty: 18.08.2023