Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Maksuton palvelu rohkaisee yrittäjiä työnantajiksi

Yrittäjille tarjotaan mahdollisuus keventää omaa työtaakkaansa ja kehittää yritystään uuden maksuttoman palvelun avulla.

Yrittäjästä työnantajaksi -palvelu on valtakunnallinen, vuoden 2018 loppuun kestävä Työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämä ja Uudenmaan ELY-keskuksen rahoittama hanke, joka toteutetaan yhteistyössä Suomen Yrittäjien kanssa. Hanke on osa hallituksen kasvupakettia ja toimenpiteitä, joilla kannustetaan yrittäjyyteen sekä poistetaan yrittäjyyden esteitä. Hankkeen palveluntuottaja Keski-Suomen alueella on Anakom koulutus- ja valmennuspalvelut.

Palvelun tavoitteena on kehittää ensisijaisesti ensimmäistä työntekijäänsä palkkaavien yksinyrittäjien ja omistajayrittäjistä muodostuvien mikroyritysten työnantajataitoja sekä rekrytointiosaamista. Palveluun hyväksymisen edellytyksenä on, että yritys on ollut toiminnassa vähintään kuusi kuukautta eikä ole aiemmin toiminut työnantajana.

Hankkeen projektisuunnittelija Maria Seppänen Uudenmaan TE-toimistosta valottaa palvelun taustoja: "Suomessa on 180 000 yksinyrittäjää, mikä on peräti 65% kaikista yrittäjistä. Lisäksi hankkeen piiriin kuuluvat omistajayrittäjistä muodostuvat mikroyritykset. Tällä hankkeella halutaan vauhdittaa näiden pienyritysten kasvua ja edistää uusien työpaikkojen luomista, sekä täydentää TE-palveluiden omia yrittäjille suunnattuja palveluita. Yrittäjä saa palvelusta uusia ideoita ja pääsee vaihtamaan ajatuksia kokeneiden ammattisparraajien kanssa. Työnantajuutta tarkastellaan palvelun aikana laajasti ja työsuhteeseen rekrytoinnin lisäksi voidaan käydä läpi työn ostamista ja vuokraamista."

Yritykselle räätälöidään sopiva palvelukokonaisuus yrittäjän omiin tarpeisiin ja aikatauluihin sovittaen, sisältäen sekä henkilökohtaista ohjausta että verkkoympäristön käyttömahdollisuuden. Yritys saa palvelujakson aikana tiiviissä paketissa mm. perusvalmiudet toimia työnantajana, lisätietoja eri rekrytointitavoista ja -kanavista sekä neuvontaa muista rekrytointiin ja yrityksen kehittämiseen liittyvistä yksityisistä ja julkisista palveluista. Lopuksi yritykselle laaditaan yhdessä kehittämissuunnitelma onnistunutta rekrytointia varten.

"Tämä on helppo ja nopea, matalan kynnyksen palvelu yritykselle, joka harkitsee työllistämistä. Yritys saa meiltä napakan konsultaatioon siitä, miten olisi edullisinta ja järkevintä teettää työtä jota yrittäjä itse ei ehdi tekemään, tai jos yritys haluaa kasvaa. Yrityksen kanssa tutkitaan työllistämisen eri vaihtoehtoja, arvioidaan työllis-tämisen kokonaiskustannuksia ja tehdään rekrytointisuunnitelma. Palveluun osallistuminen ei sido mihinkään, eli yrittäjä voi vain voittaa"  toimitusjohtaja Sirpa Alho-Törrönen Anakomilta kertoo.

Lisätietoja palvelusta osoitteesta yrittajastatyonantajaksi.fi, ilmoittautuminen sähköisesti Uudenmaan TE-toimiston kautta (tinyurl.com/tyonantajaksi). Palveluun voidaan ottaa Keski-Suomesta 60 yritystä.

Anakom koulutus- ja valmennuspalvelut on monipuolinen valmennustalo, jonka tavoitteena on auttaa yksilöitä ja yhteisöjä pääsemään tavoitteisiinsa. 30-vuotiaaalla yrityksellä on henkilökuntaa tällä hetkellä 15 henkilöä Keski-Suomessa, Pohjois-Savossa, Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Helsingissä.

Lisätietoja:

Anakom: Sirpa Alho-Törrönen, toimitusjohtaja puh. 044 323 7000, sirpa.alho-torronen@anakom.com
Uudenmaan TE-toimisto: Maria Seppänen, projektisuunnittelija puh. 0295 041 231, maria.seppanen@te-toimisto.fi

 


Oma
asiointi