Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Marjanpoimijat edellisvuotta tyytyväisempiä poimintakauteen

Luonnonmarjan poimintakauden päätöstilaisuus järjestettiin Oulussa 30.11.2017. Tilaisuus kerää yhteen luonnonmarja-alan yrittäjien lisäksi viranomaisedustajia työ- ja elinkeinoministeriöstä, ulkoasiainministeriöstä, poliisista, rajavartiolaitokselta, Lapin ELY-keskuksesta, TE-toimistoista, Suomen Thaimaan suurlähetystöstä sekä Thaimaan Suomen edustustosta.

Kuluneen vuoden aikana Suomeen saapui reilut 3000 ulkolaista marjanpoimijaa Thaimaasta, Venäjältä, Ukrainasta ja Valko-Venäjältä. Poimijoista thaimaalaisten osuus oli suurin, 2600 henkilöä.

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto toteuttaa poimijoille vuosittain kyselyn. Kyselyn mukaan tämän kauden poimijoista ensikertalaisia oli reilut 40 prosenttia, kun vastaava luku oli vuonna 2016 runsaat 30 prosenttia. Lähes puolet vastanneista oli tyytyväisiä ansiotasoon. Tyytyväisyys oli kasvanut merkittävästi, sillä edellisvuonna vastaava luku oli neljännes.

─ Hillan osalta poimijat saivat hyvän ansion. Mustikkasato oli paikoittain heikkoa. Kauden metsämarjojen maailmanmarkkinahinnat vaikuttivat positiivisesti poimijoille maksettaviin kilohintoihin, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston asiantuntija Hannele Mesilaakso-Aartola kertoo.

Ulkomaalaisia metsämarjanpoimijoita kutsuvien vastuuyritysten, työ- ja elinkeinoministeriön ja ulkoasianministeriön välille solmittiin aiesopimus vuonna 2014. Aiesopimus tullaan päivittämään ensi vuodelle, mitä varten on pyydetty alalla toimivia yrittäjiltä, Elintarviketeollisuusliitolta sekä viranomaisilta kommentteja ja kehitysehdotuksia.

Aiesopimuksen avulla kehitetään ja yhdenmukaistetaan viisumivelvollisten maiden kansalaisten luonnontuotteiden poimintaan liittyviä toimintatapoja Suomessa. Tavoitteena on myös parantaa luonnonmarjanpoimijoiden ansaintamahdollisuuksia. Sopimuksen on allekirjoittanut tällä hetkellä 16 yritystä.

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto hoitaa työ- ja elinkeinoministeriön määräyksestä ulkomaalaisten luonnonmarjanpoimijoiden ja poimijoita kutsuvien yrittäjien yleistä neuvontatehtävää ja asiakasohjausta yhteistyössä eri viranomaisten kanssa.

 

Lisätiedot:
hallitusneuvos Olli Sorainen, työ- ja elinkeinoministeriö, p. 0295 048 022
vastuuvirkamies Timo Täyrynen, ulkoasiainministeriö, p. 0295 351 093
johtaja Maire Mäki, Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto, p. 0295 056 800
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto, p. 0295 056 596
asiantuntija (kansainvälisen työnvälityksen koordinaatio) Hannele Mesilaakso-Aartola, Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto, p. 0295 056 734

Päivitetty: 06.07.2023