null MarrasRekry torstaina 9.11. Espoossa

Viimeksi SyysRekry kiinnosti noin 250 työnhakijaa.

MarrasRekry järjestetään tänä torstaina 9.11. kello 13-15 Uudenmaan TE-toimiston Espoon toimipaikassa. Espoossa järjestetään näin mittavia rekrytointitapahtumia neljä kertaa vuodessa. Edellisen kerran rekry järjestettiin syyskuussa, jolloin paikalle saapui jopa 250 työnhakijaa. Espoon toimipaikassa järjestettävät rekrytointitapahtumat ovatkin yleensä olleet erittäin suosittuja sekä työnantajille että työnhakijoille. Tällä kertaa tapahtumaan on ilmoittautunut mukaan 18 yritystä, joista muutama oli mukana jo syyskuun SyysRekryssä. Paikalle odotetaan yli 200 työnhakijaa.

Myös TE-toimiston asiantuntijat ovat mukana tilaisuudessa kertomassa alkavan yrittäjän palveluista, koulutusasioista sekä kansainvälisestä työnvälityksestä ja EURES-palveluista.

TE-toimiston asiantuntijat odottavat rekrytointitapahtumalta työnhakijoille paljon uusia kontakteja yrityksiin ja niistä seuranneita työllistymisiä.

"Osallistujat olivat mukana iloisella mielellä ja osa jopa työllistyi jo paikan päällä. Työnantajat olivat eri aloilta ja kaikille riitti työnhakijaehdokkaita mukavasti", kertoivat edellisestä SyysRekrystä Uudenmaan TE-toimiston yrityspalvelujen asiantuntijat Aija Mäkinen, Katri Lepistö ja Mari Myllymäki.

Seuraava Espoon toimipaikan rekrytointitapahtuma järjestetään helmikuussa.

Viimeksi SyysRekryssä oli mukana 15 yritystä, joista kukin sai työnhakijoista noin 15-35 uutta kontaktia. Työnantajien tuloksia kartoitetaan rekrytointitapahtuman jälkeen heille suunnatulla kyselyllä.

Päivitetty: 18.08.2023