« Takaisin

Match Made in Lapland - Palkkatukitarina Lapista

Lappilaiset yritykset ja paikalliset nuoret = täydellisiä työpaikkoja ja tekijöitä!

''Kun Kristiina saapui myymäläämme ensimmäisen kerran, olin hämmentynyt'', kertoo Susanna Jaukkuri Lemmikin Valinnasta. "Eteeni astunut nuori nainen oli hiljainen ja ujo eikä uskaltanut katsoa minua silmiin, mutta jokin kolahti välittömästi." Kristiina oli ollut jo hetken työttömänä ja useita kuukausia kotona yksin, syrjäytymisvaarassa työelämästä. Kristiina saapui eräänä päivänä liikkeeseen kysymään itselleen työkokeilupaikkaa, joka tukisi hänen koulutustaustaansa sekä työhön palaamista. Hänen kertoessaan, että Lemmikin valinnassa työskenteleminen olisi hänen unelma-ammattinsa, jokin Susannan muistoissa kolahti. Ehkä se, että hän itse oli haaveillut pienenä tästä samaisesta unelmasta, jota ei kuitenkaan vielä silloin ollut päässyt toteuttamaan. "Työkokeilun käynnistyessä Kristiina alkoi muuttua nopeasti, sillä hänestä kuoriutui iloinen, nauravainen tekijä, jolle pystyi pala palalta luottamaan lisää tehtäviä", Susanna jatkaa.

Susanna Jaukkurilla on monta rautaa tulessa ja hoitolan puolella ollessaan hän sai puhelun TE-toimistosta, jonka aikana hänelle kerrottiin palkkatuesta ja hänen mieleensä tuli ajatus siitä, että myymälän puolella olisi tarvetta uudelle käsiparille, aina palkkatöihin asti. Paikkaan tuli kymmeniä hyviä hakemuksia, mutta Susanna päätti palkata palkkatuella Kristiinan, joka on ollut yrityksessä työkokeilussa. "Kristiinan kehitys, nauru ja halu oppia lisää alasta vakuutti minut siitä, että hän on meille täydellinen tekijä."

"TE-toimiston sähköisien palveluiden kautta palkkatuen hakeminen onnistui helposti ja apua sai aina tarvittaessa", toteaa Susanna.

Haluatko kuulla lisää työkokeilusta tai palkkatuesta? Me autamme ja neuvomme, ota yhteyttä Lapin TE-toimistoon numeroon 0295 039 502 tai lähetä sähköpostia osoitteeseen tyonantajapalvelut.lappi@te-toimisto.fi.

Psst. Katso myös lyhyt video palkkatuesta


Oma
asiointi