Matkailudiili auttaa työntekijöiden ja työpaikkojen kohtaamista

Matkailuala on viime vuosina kasvanut ja kansainvälistynyt muita toimialoja nopeammin Suomessa. Kasvun myötä monen yrityksen haasteeksi on noussut osaavan työvoiman löytäminen. Matkailudiili-ohjelma vastaa matkailualan yritysten akuutteihin rekrytointitarpeisiin, jotta yritykset saavat osaavaa työvoimaa juuri oikeaan aikaan. Ohjelman tavoitteena on myös kohottaa matkailutyön imagoa.

Hankkeen taustalla on matkailu- ja ravintola-alalla koettu pula osaavasta työvoimasta. Alan kasvun myötä osaavan työvoiman saanti nousee menestyksen kulmakiveksi. Matkailuyritysten menestymiseen tarvitaan osaavaa työvoimaa muillakin kuin matkailutoimialoilla. Ohjelman tavoitteena on löytää matkailualan työpaikkojen ja työntekijöiden parempaa kohtaamista edistävät palvelut ja toimintamallit, jotka huomioivat alueiden erityispiirteet.

Etärekry -kokeilu

Kokeilussa työnantaja pääsee kehittämään rekrytointia yhdessä asiantuntijoiden opastuksella saaden käytännönläheisiä vinkkejä rekrytoinnin toteuttamiseen yrityksessään. Pilotointivaiheeseen otetaan mukaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka kokevat työvoiman saatavuuden haasteelliseksi. Yritysten tulee toimia matkailualalla tai sijaita matkailukeskuksessa. Hankkeeseen osallistuminen on yrityksille maksutonta.

Etärekry -esite

Tutustu Etärekry.fi  -sivustoon ja hae mukaan

Huippufirma -kokeilu

Kokeilussa työnantaja pääsee testaamaan uudentyyppistä työkalua rekrytoinnin tehostamiseksi. Pilotointivaiheeseen otetaan pieniä ja keskisuuria yrityksiä, jotka haluavat kokeilla vertaisrekrytointia osana rekrytointiprosessiaan. Vertaisrekrytoinnissa työntekijät osallistuvat yrityksen rekrytointiin mainostamalla omissa verkostoissaan avoimena olevia työpaikkoja sekä osallistuvat positiivisen työnantajamielikuvan rakentamiseen. Mukaan valittavien yritysten tulee kuitenkin toimia matkailualalla tai sijaitamatkailukeskuksessa. Hankkeeseen osallistuminen
on yrityksille maksutonta.

Huippufirma -esite

Tutustu Huippufirma.fi  -sivustoon ja hae mukaan

Lisätietoa:

Lue lisää Matkailudiilistä


Oma
asiointi