null Mies suurella sydämellä

"Mä olin jo 14-vuotiaana letkupoikana palveluasemalla, pesin laseja ja lisäsin öljyjä", kertoo uransa alkutaipaleesta Jyri Linnanen, joka pyörittää Eläintarhan Neste K -asemaa jo yhdeksättä vuotta. Jyri toimi Nesteen yhteistyökumppanina, kun melkein kymmenen vuotta sitten hänelle vinkattiin, että asemalle kaivattaisiin yrittäjää pyörittämään firmaa.

Jyrin ja hänen vaimonsa Ila Linnasen haaveena oli, että yritystä voitaisiin hoitaa koko perheen voimin. Kaikki viisi lasta ovat kulkeneet töissä mukana alusta asti. Silloin, kun kauppojen aukioloajat eivät olleet vielä vapautuneet, niin kaikki pyhät vietettiin töissä. "Perhelomalla", naureskelee Jyri.

Jyri Linnanen on pyörittänyt Eläintarhan Neste K -asemaa kohta kymmenen vuoden ajan. Hän on pyrkinyt työllistämään ihmisiä laidasta laitaan aina kodittomista nuoriin sekä autisteihin.

Lapsille tehtiin alakertaan leikkihuone, jossa he leikkivät sillä aikaa, kun vanhemmat tekivät töitä. "Muistan, kun nuorimmainen väsähti, niin hän nukkui kaksitasoisessa kärryssä, johon laitettiin tavaraa, kun sitä vietiin myymälään. Ila työnsi kärryä ja täytteli hyllyjä, ja toinen nukkui siellä kärryn alatasossa ihan tyytyväisenä", muistelee Jyri hymyillen.

Yrittäjän arki ei ole helppoa: töitä painetaan niska limassa ja päivät ovat pitkiä. Elannon eteen joutuu tekemään paljon töitä. Nämä ovat niitä elämän oppitunteja, jotka Jyri vaimoineen on halunnut jälkikasvulleen opettaa. "On ollut kivaa, että lapsetkin ovat oppineet tekemään töitä. Jos he haluavat hankkia jonkun uuden härvelin, niin puolet tienaavat itse ja puolet me vanhemmat maksetaan. Osaavat arvostaa ja pitää tämän takia ihan eri tavalla tavaroista huolta."

Jyri ja Ila eivät ole yrittäneet takoa näitä oppeja vain omiin lapsiinsa. Alusta asti heille on ollut selvää, että he palkkaavat TETiläisiä ja kesätyöntekijöitä, jotta nuoretkin työllistyisivät, oppisivat oikeanlaisen asenteen rahaa kohtaan ja pääsisivät tutustumaan työelämään. Nuorille pyritään löytämään monipuolisia työtehtäviä ja näyttämään, että työelämä ei välttämättä ole mikään mörkö. "Meillä on kiva porukka täällä duunissa ja kun nuoret pääsevät kivalla fiiliksellä tekemään, niin se on heille hyvä kokemus tulevaisuuteen."

Katujen asukista omaan kotiin

Jyri on ohjannut oikealle tielle elämässään myös muuan Harrin. Harri oli ollut vuosia asunnoton, työtön, koditon ja alkoholisti, kun Jyri päätti palkata hänet siistimään huoltoaseman pihaa muutaman tunnin päivässä. Harri oli huonossa kunnossa aloittaessaan työt: kädet vapisivat ja olemus oli sekava. Jyriä itseäänkin epäilytti palkata Harri, mutta hän päätti silti antaa tälle mahdollisuuden.

"Harrin kanssa juteltiin paljon ja hän itse myönsi, että on alkoholisti ja haluaa päästä viinasta eroon. Hän halusi muutoksen elämäänsä. Välillä oli poissaoloja ja niistä sitten yhdessä juteltiin. Harrille oli hirveän tärkeää, että hän pääsi siinä kohtaa johonkin säntilliseen juttuun kiinni", muistelee Jyri alkuaikoja Harrin kanssa.

Harri oli asunut pidemmän aikaa kadulla, joten kerran päivässä tarjottu lämmin ruoka työpaikalla oli asia, jota hän arvosti suuresti. Vakituinen työpaikka myös tarkoitti sitä, että hän sai paikan asuntolasta ja pääsi pois kadulta. Harrilla oli taustalla vaikea velkakierre, joka saatiin kuriin, kun Jyri ja Pelastusarmeijan henkilöstö tekivät Harrille velka- ja asuntosuunnitelman. Taival Harrin kanssa oli täynnä värikkäitä vaiheita, mutta kahden vuoden kovan työnteon jälkeen Harri sai oman vuokra-asunnon.

"Kun vertaa, mitä hän oli silloin, kun hän täällä aloitti, niin hän on ihan eri mies. Tarmoa täynnä, elämä muuttunut, on virtaa ja hän on iloinen. Raha-asiat ovat kunnossa. Kyllä oli hieno nähdä se muutos. Itselle tuli fiilis, että mahtavaa, kun on saanut yhtä ihmistä auttaa, kuinka ihminen pystyy auttamaan jonkun jaloilleen", kiteyttää Jyri kokemustaan Harrin kanssa.

Enkelin esimerkkiä seuraten

"Me pystyttäis auttamaan ihmisiä ihan hirveästi, jos haluttais. Lähimmäisiä, naapureita, tuntemattomia. Se on vaan jännä, kuinka se kynnys saattaa olla niin suuri. Mulla on varmaan itsellä vaikuttanut se, että äiti, joka kuoli aivokasvaimeen kymmenen vuotta sitten, antoi esimerkin siihen."

Jyrin mieleen on elävästi painunut se, kun hän nuorena poikana oli äitinsä kanssa ruokaostoksilla. Kun kaksikko pääsi parkkipaikalle lastaamaan ostoksiaan autoon, heitä lähestyi kaduntallaaja. Mies pyysi viittä markkaa, sillä hänellä oli hirveä nälkä ja ruokaa olisi pitänyt saada. Äiti kehotti miestä hyppäämään auton takapenkille ja sitten kolmikko huristeli Linnasten kotiin.

Isä oli tottunut siihen, että vaimonsa saattoi tuoda mukanaan odottamattomia, erikoisia vieraita. Äiti esitteli miehen kaikille, patisti aviomiehensä etsimään hänelle vaatteita ja vieras lähetettiin suihkuun, jonka jälkeen häntä odottivat puhtaat vaatteet suihkun edustalla. Sitten koko perhe istui alas ruokapöytään vieraan kanssa ja syötiin perheillallinen.

"Kaveri kertoi, että oli ollut ammatiltaan lääkäri. Hänelle oli tullut hoitovirhe, pieni lapsi oli kuollut hoitopöydälle. Siitä alkoi ryyppääminen, vaimo otti avioeron, sitten meni talo. Jossain vaiheessa häneltä oli vielä kuollut oma lapsi. Hän sanoi, ettei vain päässyt kierteestä eroon ja asui vain kaduilla. Hän itki ja kertoi sitä omaa tarinaansa ruokapöydässä. Se oli aika järkyttävää nuorelle miehelle. Halattiin, kun hän lähti siitä. Hän sanoi, että hän ei tiennyt, että enkeleitä on ja halasi äitiä. Kaikki itki siinä eteisessä ja sitten hän jatkoi matkaansa", muistelee Jyri liikuttuneena.

"Muistan, että siitä tuli itsellekin nuorena miehenä niin hyvä mieli, että pystyy auttamaan. Arvosteleminen on niin helppoa, ei sitä tiedä ihmisten taustaa."

Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan

Myös yrittäjänä Jyri pyrkii auttamaan muita aina kun on mahdollista. Hän oli juuri aloittanut yrittäjänä, kun he vaimonsa kanssa eksyivät pikaruokapaikkaan, jossa pöytiä pyyhki ahkerasti Down-syndroomainen henkilö, joka tervehti kaikkia asiakkaita iloisesti. "Silloin mulla ekaa kertaa tuli semmoinen fiilis, että hetkonen, tämä vois olla kiva juttu."

Ensimmäiset osatyökykyiset Jyri palkkasi Pelastusarmeijan kautta, heidän joukossaan muiden muassa Harri. Vuosien varrella Jyri on tehnyt eniten yhteistyötä Autismisäätiön kanssa, jonka kautta hän on palkannut useita autistisia henkilöitä. Säätiö ehdottaa potentiaalisia työntekijöitä työnantajalle, auttaa rekrytointitilanteessa ja lähettää työpaikalle työvalmentajan, jonka kanssa palkattu henkilö harjoittelee työrooliaan. Työtehtäviä voidaan muokata kunkin henkilön tarpeiden mukaan.

Tällä hetkellä huoltoaseman keittiössä työskentelee tiskaajana 24-vuotias Kalle Olenius. Kallella on autismi. Aluksi Kalle oli harjoittelussa kolmeen kertaan. Hän koki lounasruuhkat välillä ahdistaviksi, kun astiat eivät vähentyneetkään sitä mukaa kuin piti. Työnteossa pidettiin muutaman viikon taukoja, mutta Kalle halusi aina tulla takaisin.

Kalle Olenius on työskennellyt Jyrille tiskaajana noin vuoden päivät. Kalle on autistinen henkilö mutta nuori mies on ahkera työntekijö sekä arvostettu osa tiimiä.

Suurempia ongelmia alun jälkeen ei ole ollut, ja työrutiinit menevät omalla painollaan. Välillä saattaa tulla jumitustilanteita, joihin täytyy puuttua. Eräänä aamuna Kalle seisoi keskellä ravintolaa harmistuneen näköisenä. Jyrin udellessa, mitä Kallen aamuun kuului, vastaukseksi tuli, että nyt ei kuulunut hyvää, ja harmitti niin vietävästi. Harmituksen syyksi paljastui teeveessä näytetty kukkapelto ja traktori, joka ajoi kaikkien kauniiden kukkien yli. Asiasta keskusteltiin ja sitten molemmat miehet palasivat sorvin ääreen.

"Autisteilla on todella vahva oikeudentaju ja jos Kalle kokee, että joku on väärinkohdeltu, esimerkiksi ne pellon kukat, hän ei siitä pääse yli ennen kuin hän saa siitä jonkun kanssa keskustella. Se asia käydään läpi ja sitten on hyvä, ja ruvetaan taas töihin", Jyri kertoo.

Mukava pomo ja ahkera työntekijä – täydellinen yhdistelmä

Vuosi sitten Jyri päätti, että palkkaisi Kallen vakituiseen työsuhteeseen. Kalle halusi tietää, miksi Jyri hänet oikein halusi palkata. "Sä oot Kalle hirveän hyvin hoitanut työt, sen takia sulle pitää maksaa siitä palkkaa. Olisi kiva, jos tulisit tänne töihin. Haluaisitko tulla meille töihin?", vastasi Jyri. "Haluan oikein kovasti", kuului Kallen vastaus.

Hetki oli tunteikas sekä molemmille. Myös Kallen vanhemmat olivat erittäin onnellisia poikansa työllistymisestä, sillä se on melko epätodennäköistä monelle autistiselle. Kalle on ollut innoissaan työpaikastaan ja työtoveritkin ovat mielekkäitä. "Olen aina tykännyt tästä paikasta, kun saan tiskata astioita. Tykkään Jerrystä. Ja Jyri, hän on mun pomo. Mukava pomo."

Viikonloput Kalle viettää tehden "jotain kivaa" ja aina silloin tällöin hän reissaa äidin kanssa Poriin sukulaisia moikkaamaan. Mutta viikonlopun jälkeen on aina mukavaa päästä takaisin töihin. "Viikonlopun jälkeen on kiva tulla töihin ja myös loman jälkeen, ja joululoman", Kalle listaa.

Kalle ja muut osatyökykyiset työntekijät ovat rikastuttaneet työympäristöä ja kiitosta on tullut sekä omalta henkilökunnalta kuin asiakkailtakin. "On kuulemma kiva, että ollaan palkattu ja otettu töihin Kallen kaltainen henkilö", Jyri kertoo tyytyväisenä.

"Osatyökykyiset ovat ahkeria ja säntillisiä ja arvostavat työtään. He ovat tunnollisia tekemään töitä, ihan parhaasta päästä työntekijöitä."

Jyri peräänkuuluttaa useampaa yrittäjää palkkaamaan osatyökykyisiä. Jokaisessa paikassa voi selvittää, josko löytyisi työtehtäviä, joita osatyökykyiset voisivat tehdä, kuten heillä tiskien tiskaaminen. "Siinä on se kynnys, ei uskalleta lähteä kokeilemaan. Mä näen, että niitä rajoja ja aitoja pitää purkaa pikkuhiljaa."

Yhdenvertaisena työelämässä! -seminaari

Osatyökykyisten asialla ollaan myös Yhdenvertaisena työelämässä! -seminaarissa, joka järjestetään 28.5. klo 10-16 Messukeskuksen kokoustamossa. Messuilla esittäytyvät eri tavoin itsensä työllistäviä vammaisia tai osatyökykyisiä sekä yrityksiä, jotka ovat esimerkillisesti huomioineet yhdenvertaisuuden omissa rekrytoinneissaan.

Päivän puhujina toimivat muun muassa sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila, Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkonen, Invalidiliiton pääjohtaja Petri Pohjonen, yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä, työ- ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Patrik Tötterman sekä Opetushallituksen ammatillisen koulutuksen johtaja Anni Miettunen.

Seminaarissa esiintyvät myös viittomakielinen stand up -koomikko Gavin Lilley sekä pyörätuolista käsin räppäävä Elvido. Tapahtuman juontaa toimittaja Peter Nyman.

Lisää tietoja tapahtumasta löytyy seuraavalta sivulta:

http://toimistot.te-palvelut.fi/uusimaa/yhdenvertaisena_tyoelamassa_seminaari2018

Teksti: Katja Kujanen

Uudenmaan TE-toimisto, viestintä

Facebook: Uudenmaan TE-palvelut

Twitter: Uudenmaan TEpalvelut  ja EGR Uusimaa

Päivitetty: 18.08.2023