Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Mirjalla alkoi uusi ura työvoimakoulutuksen avulla

Padasjokelainen Mirja Halme valmistui Koulutuskeskus Salpauksesta toimitilahuoltajaksi lokakuussa 2018. Aiemmin hän oli työskennellyt kotitilalla ja kaupassa sekä ollut pitkään kotiäitinä. Hän lähti uudelle uralle työvoimakoulutuksen avulla. Työvoimakoulutukset on tarkoitettu vähintään 20-vuotiaille työttömille tai työttömyysuhan alaisille henkilöille.

Halme työskenteli kausityöntekijänä Hollolan seurakuntaan kuuluvassa Kuhmoisten-Padasjoen kappeliseurakunnassa. Kun kausityö päättyi, hän sai seuraavana päivänä soiton TE-toimistosta ja virkailija kysyi, olisiko hän kiinnostunut hakemaan puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinnon opintoihin. Hän haki ja tuli valituksi työvoimakoulutukseen.

– Opiskelin Salpauksen Lahden Keskustakampuksella ja Vipusenkadun kampuksella. Halusin oppia sekä puhdistus- että kiinteistöpalvelualan asioita, joten sumplin niitä kahden kampuksen välillä, hän kertoo.

Halmeen mukaan koululla oli hyvät välineet ja ammattitaitoiset opettajat. Ryhmään kuului eri-ikäisiä opiskelijoita ja he tekivät yhdessä ryhmätöitä. Opiskelu oli hänestä mukavaa. Opintoihin kuului myös erilaisten lupakorttien suorittamista, työnhakuun valmistautumista ja tietokoneen käytön harjoittelua.

– Opinnoissa oli paljon työpaikalla oppimista. Tein niitä Hollolan seurakunnassa ja tein loput opinnot kuuden kuukauden pituisella oppisopimuksella siellä. Työskentelin esimerkiksi hautausmaalla, siivosin kiinteistöjä ja hiekoitin piha-alueita. Yhteensä opinnot kestivät vajaan vuoden, Halme sanoo.

– Mirja ei ole ainut opiskelija, joka on ollut meidän seurakunnalla oppimassa. Yhteistyö on pelannut hyvin ja opimme itsekin opiskelijoilta. Haluamme antaa opiskelijoille harjoittelupaikkoja, jotta he pääsevät eteenpäin, Hollolan seurakunnan johtava suntio Arja Auranen toteaa.

Töitä mukavassa yhteisössä

Halme haki töihin Padasjoen kunnalle ja hän aloitti toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa tammikuussa 2019. Hän työskentelee tarpeen tullen myös Hollolan seurakunnalla. Kunnalla hänen toimipaikkansa on Padasjoen uimahalli. Kunnan tiloista uimahalli on haastavin tila puhtaanapidon näkökulmasta.

– Meillä on mukava työyhteisö. Neuvoa ja apua saa tarvittaessa. Saan oppia lisää työtä tehdessä, Halme tuo esiin.

– Se on todella hyvä, jos työnhakijalla on koulutusta puhtauspalvelualalta. He ovat esimerkiksi tutustuneet välineisiin ja koneisiin ja siihen, miten hoidetaan erilaisia pintamateriaaleja, Padasjoen kunnan siivoustyönohjaaja Helena Väärälä kertoo.

Työvoimakoulutus koostuu yleensä lähiopetuksesta sekä työpaikalla oppimisesta. Työpaikalla opiskelija pääsee soveltamaan osaamistaan käytännön työtehtävissä ja näkee, millaista alalla on työskennellä.

– Työharjoittelut ovat tärkeitä koulutuksen osallistujille. Niistä saa uskallusta hakea ja lähteä työpaikoille, Väärälä sanoo.  

Puhtauspalveluala on täynnä mahdollisuuksia

Monien alojen osaajista, kuten puhtauspalvelualalla, on pulaa. Työvoimakoulutuksilla pyritään vastaamaan eri toimialojen rekrytointitarpeisiin. Työvoimakoulutusta voidaan räätälöidä sekä työnhakijan että työnantajien tarpeisiin.

– Tällä alalla on erilaisia mahdollisuuksia, kun on erilaisia tiloja. Ala tuntuu omalta, Halme sanoo.

– Kannustan nuoria ja toki kaikkia hakemaan alalle. Ala on muuttunut vuosien aikana ja koneet ovat helpottaneet työtä. Tällä alalla ei vielä ole robottia, joka korvaisi ihmisen, Väärälä tuo esiin.

– Työvoimakoulutus sopi minulle hyvin. Kannattaa lähteä koulutukseen, kun siellä oppii uutta ja voi halutessaan jatkaa opintoja. Minulla alkoi uusi ura työvoimakoulutuksen avulla, Halme kertoo.

Tutustu myös

Tule tutustumaan syksyn työvoimakoulutuksiin toukokuussa! Kaikille avoin Työvoimakoulutustori järjestetään 22.5.2019 klo 13-15 TE-toimiston tiloissa, os. Kirkkokatu 12. Haku moniin syksyn koulutuksiin päättyy toukokuun lopussa.

Työvoimakoulutukseen voi hakea sähköisellä hakemuksella sivulla www.te-palvelut.fi

Kysy lisää:

TE-toimiston koulutusneuvonta
p. 0295 020 702
koulutusneuvonta(at)te-toimisto.fi

Jyrki Pyykkönen, asiakkuuspäällikkö
p. 044 708 0453
jyrki.pyykkonen(at)salpaus.fi

 

Päivitetty: 06.07.2023