null Ohjaamo Espoossa kokeillaan uusia nuorten työllistämiskeinoja

Ohjaamo on alle 30-vuotiaille nuorille suunnattu matalan kynnyksen palvelupiste, jossa kaikki nuorille suunnatut palvelut löytyvät saman katon alta jo yli 30 paikkakunnalla Suomessa. Pääkaupunkiseudulla niitä löytyy Espoosta, Helsingistä ja Vantaalta.

Ohjaamo Espoosta nuoret saavat henkilökohtaista neuvontaa ja ohjausta sekä omaan tilanteeseensa sopivaa tukea. Tuki voi liittyä esimerkiksi arjen hallintaan, sosiaalisiin valmiuksiin tai kouluttautumiseen ja työllistymiseen. Ohjaamossa eri alan ammattilaiset tekevät saumattomasti yhteistyötä ja nuori saa tarvitsemansa palvelut helposti ja joustavasti yhdestä paikasta. Kasvokkain tapahtuvan neuvonnan lisäksi nuoria neuvotaan monissa tapahtumissa, puhelimitse ja verkossa. Ohjaamo Espoo järjestää mm. työnantajatapahtumia, infotilaisuuksia ja kiertäviä pop up -ohjaamoja eri teemoilla oppilaitoksissa.

Vasemmalta: Asiantuntijat Soraja Harjula, Liiban Sheekhdoon ja Tea Melin.

TE-toimiston palvelut yhdestä paikasta

Ohjaamo Espoon 14 asiantuntijan joukossa työskentelee Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston asiantuntija, joka auttaa nuorta monenlaisten "työkkäriasioiden" kanssa. TE-toimiston asiantuntija Tea Melin on työskennellyt Ohjaamo Espoossa sen perustamisesta alkaen. Työstään hän toteaa, että hänellä on meneillään 20. vuosi nuorten neuvojana. Melin pitää työtään Ohjaamossa haastavana, mutta erittäin antoisana. Hänen mielestään nuorten parissa on vielä paljon tehtävää eikä nuori voi odottaa. Antoisaa on, että nykyisessä tehtävissään hän voi tavata ja neuvoa nuoria kasvokkain. Useimmat Ohjaamon asiakkaat ovat vaihtaneet TE-toimiston asiakkuuden Ohjaamo Espoon asiakkuudeksi, koska siellä voi hoitaa kaikki asiat saman katon alla. "Nuoret avautuvat paremmin, kun heidän kanssaan keskustellaan kasvokkain. Meillä on todella motivoituneita nuoria", sanoo Melin.

Uusia ja ennakkoluulottomia työkaluja kehitetään

Ohjaamo Espoossa kehitellään ja kokeillaan uudenlaisia ja ennakkoluulottomia keinoja ohjata nuori opiskeluun ja työelämään. Koko tiimi osallistuu kehittämistyöhön ja uusien ideoiden luomiseen. He ovat yhtä mieltä siitä, että nuorten tukemiseen tarvitaan aivan uusi keinoja ja uusia työkaluja ja niiden eteen tehdään nyt töitä.

Laaja-alainen asiantuntijoiden tuki

Monialaista palvelua tarjoavassa Ohjaamossa ovat mukana muun muassa TE-toimisto, kuntien koulu- ja nuorisotoimi, sosiaali- ja terveystoimi, KELA, oppilaitokset kuten Omnia sekä kolmas sektori saman katon alla. Ohjaamo Espoossa toimii kolme laaja-alaista tiimiä asiantuntijoineen: Arki haltuun, Ammattiin- ja Töihin-tiimit.

Nuoret arvostavat Ohjaamon palveluita

Haastattelupäivänä 28. huhtikuuta Ohjaamo Espoossa oli myös asunnonhakuinfo, joka kiinnosti nuoria. Nuori sai infosta vinkkejä asunnon hakuun ja tietoa asuntohakemuksen täyttämiseen.

Farah Ahmed Hassan on 24-vuotias Somaliasta tullut nuori, joka asioi Ohjaamossa asuntilanteensa vuoksi. Hän on asunut Suomessa 8 vuotta ja puhuu hyvää suomea. Hänellä on opiskellut rakennusalaa Amiedun aikuiskoulutuksessa. Hänen opinnoistaan puuttuu vielä näyttötyö ja lopullinen tutkinto, joiden suorittaminen alkaa elokuussa. Hän on hiljattain muuttanut Espooseen ja hakee asuntoa sieltä. Hassan toteaa, että asuntotilanne nuorille on todella vaikea Espoossa. Ohjaamo Espoon ihmisiä hän pitää ystävällisinä ja kehuu palveluita erinomaisiksi. Hän kokee saaneensa Ohjaamosta apua omassa tilanteessaan.

Farah Ahmed Hassan kävi tapaamassa luottohenkilöään Liiban Sheekhdoonia Ohjaamossa.

Amir Hajizadeh on 23-vuotias nuori Iranista. Asuttuaan Suomessa 8 vuotta hän kertoo oppineensa suomen kieltä luonnollisesti opintojen ja työelämän kautta. Hän puhuu sujuvaa suomea. Hajizadeh hakee asuntoa Espoosta ja tuli siksi tapaamaan Sheekhdoonia, omaa luottohenkilöään Ohjaamoon. Tultuaan Suomeen Hajizedah aloitti valmistavassa opetuksessa, jolla luodaan maahanmuuttajalle hyvä pohja koulunkäynnille Suomessa. Käytyään Leppävaaran lukion urheilulinjan hän alkoi opiskella koulunkäyntiavustajaksi. Tällä hetkellä Hajizadeh on työkokeilussa, jonka paikan hän sai Ohjaamon kautta. Hän on ollut mukana aikaisemmin mm. Leppävaaran Pallon päävalmentajana, Espoon erotuomarikerhossa ja perheleireillä kesätöissä. "Minusta on kiinnostavaa työskennellä lasten ja nuorten parissa." Syksyllä hän aloittaa työnsä koulunkäyntiavustajana Espoon Auroran koulussa. Ohjaamo Espoosta hän kehuu saaneensa monenlaista tukea. "Uskon, että moni nuori varmasti löytää sieltä apua ongelmiinsa. Minä olen saanut paljon neuvoja ja apua Ohjaamosta."

Amir Hajizadeh on tyytyväinen Ohjaamo Espoon palveluihin ja tukeen.

23-vuotias Jenny Blomqvist hihkui juuri saadusta uudesta työpaikassa Lidlissä. Hän oli iloissaan ja innoissaan uudesta työstään. Ohjaamo Espoossa hän kertoo saaneensa arvokasta tukea esimerkiksi CV:n ja hakemuksen laatimisessa. Blomqvist on hiljattain käynyt toisessakin työpaikkahaastattelussa, jossa oli tarjolla keikkatöitä, jos Lidlin työtunneissa tulee vajaata aikaa. Keikkatyöstä hän odottaa yhä vastausta. Hän kertoo ohjaajansa Hagströmin rohkaisseen häntä, että "kyllä sinä pääset töihin, usko siihen". Ohjaamon myönteisistä kokemuksista innostuneena hän suositteli kaverilleenkin käyntiä Ohjaamossa. Kaveri oli jo varannut ajan Ohjaamoon. Oltuaan 8 kuukautta työttömänä Blomqvist totesi, että töihin meno jännittää.

Jenny Blomqvist onnistui saamaan työpaikan Ohjaamo Espoon kautta.

Ohjaamo Espoo yhteystiedot

Ohjaamo Espoo päivystää ma-ke klo 12-16, to 12-17 ja pe 12-15 välisenä aikana. Päivystysaikana nuoret voivat ottaa yhteyttä soittamalla tai lähettämällä sähköpostiviestin. Käymään voi myös tulla ilman aja varausta.  Päivystys toimii ma-ke klo 12-16, to 12-17 ja pe 12-15 välisenä aikana.

Käyntiosoite: Kamreerintie 3 C (6. krs.), 02770 Espoo
Postiosoite: PL 7002, 02070 Espoon kaupunki

Nettisivut: http://www.ohjaamoespoo.fi/

Ohjaamo Espoon ajankohtaisia tapahtumiin voi tutustua  http://www.ohjaamoespoo.fi/ajankohtaista/

Seuraa Ohjaamo Espoota myös Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa!

HUOM! Koko artikkeli on luettavissa tästä linkistä.

Päivitetty: 18.08.2023