Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Osaavan työvoiman kysyntä kasvaa edelleen Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaalla arvioidaan tulevan puolen vuoden aikana olevan yhä enemmän ammatteja, joihin on haastavaa löytää työntekijöitä. Pulaa ammattiosaajista on erityisesti metalli-, hotelli- ja ravintola-, kuljetus- sekä ICT-toimialoilla. Tiedot ilmenevät Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston ammattibarometrista.

Lisääntynyt työvoiman kysyntä johtuu ensisijaisesti palvelujen kysynnän kasvusta ja yritysten tilaustilanteen paranemisesta. Työvoiman saatavuusongelmat eivät arvion mukaan ole vielä varsinainen kasvun este yleisesti, vaikka eräillä toimialoilla näin onkin.

Oulussa osaajapula painottuu ICT-, rakennus- ja metallialalle

Oulun seudulla ilmenee pulaa ICT-alan osaajista, kuten ohjelmisto- ja sovellussuunnittelijoista sekä rakennus- ja metallialan työntekijöistä. Rakentamisen toimialalle rekrytoidaan erityisesti betoniraudoittajia sekä työnjohtajia. Puhtaanapitoalalle sekä erilaisiin asiakaspalvelukeskusten tehtäviin haetaan myös kasvavissa määrin työntekijöitä.

Alueen eteläisissä seutukunnissa osaajapulaa useissa ammateissa

Pohjois-Pohjanmaan seutukunnissa työvoiman kysyntä vaihtelee alueen toimialarakenteen ja alojen kausiluonteisuuden mukaan. Eteläisissä seutukunnissa osaajapula on pysynyt viime syksyn kaltaisena. Lisätyövoiman tarvetta on rakentamisen ja metallialan tehtäviin sekä tiettyihin sosiaali- ja terveysalan ammatteihin.

Vaikka osaajatarjontaa on laajasti erilaisiin työvoimatarpeisiin, eivät työvoiman tarjonta ja kysyntä kohtaa. Ilmiön osaselittäjiä ovat ikääntyminen ja alueen muuttotappio isoille työmarkkina-alueille. Ylitarjonta painottuu ammatteihin, joihin valmistutaan alueella sijaitsevista oppilaitoksista.

Ammattibarometri kertoo työ- ja elinkeinotoimistojen näkemyksen keskeisten ammattien kehitysnäkymistä lähitulevaisuudessa. TE-toimistot arvioivat noin 200 ammatin työvoiman kysyntänäkymiä ja työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainon kehitystä puoleksi vuodeksi eteenpäin. TE-toimistot perustavat omat arvionsa asiakasrajapinnassa saamansa tietoon, tilastoihin ja barometreistä saatuun informaatioon. Ammattibarometri laaditaan kaksi kertaa vuodessa, maaliskuussa ja syyskuussa.

Lisätietoja:
Pohjois-Pohjanmaan ammattibarometri I/2018Alueelliset ammattibarometrit I/2018Valtakunnalliset ammattibarometrit

palvelujohtaja Pirjo Juntunen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, p. 0295 056 596
asiantuntija Jarkko Pietilä, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, p. 0295 038 116

Päivitetty: 06.07.2023