Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Palkkatuki vuonna 2017 Etelä-Savon TE-toimistossa

Palkkatukien kohdentaminen ja tukijakson kesto vuodelle 2017 Etelä-Savossa

Palkkatukea myönnetään ensisijaisesti yrityksiin.

Yhdistyksille, säätiöille ja rekisteröityneille uskonnollisille yhdyskunnille myönnettävien 100 prosenttisten tukipäätösten henkilötyövuosille on määritelty enimmäismäärä. Etelä-Savossa se on enintään 150 htv.

Tukijakso on enintään 6 kuukautta kerrallaan. Poikkeuksena on oppisopimus, jossa tukijakso on puolet oppiajasta, kuitenkin enintään 12 kk. 

Palkkatukimäärärahaa sisältävät ESR-rinnakkaishankkeet Etelä-Savossa

Päätöksiin sovelletaan JTYP-lain mukaisia palkkatuen ehtoja. Palkkatuen kesto on sama kuin kansallisella määrärahalla tehtävissä päätöksissä.

Palkkatuen myöntämisen yleiset edellytykset julkisen työvoima-ja yrityspalvelulain mukaan(JTYPL)

Palkkatuen myöntämisen lähtökohtana on TE-toimiston arviointi työnhakija-asiakkaan palvelutarpeesta.

Palkkatuen myöntämisen edellytyksenä on, että TE-toimisto arvioi työttömyyden johtuvan ammatillisen osaamisen puutteista, ja että palkkatuettu työ parantaisi henkilön ammatillista osaamista ja mahdollisuuksia työllistyä avoimille työmarkkinoille. Palkkatuen myöntäminen alle vuoden työttömänä olleiden palkkaamiseen edellyttää lisäksi, että TE-toimiston arvion mukaan henkilöllä olisi pitkäaikaistyöttömyyden riski.

Poikkeuksen edellä kuvattuun tekevät henkilöt, jotka ovat täyttäneet 60 vuotta ja ovat olleet yhtäjaksoisesti työttöminä vähintään 12 kuukautta välittömästi ennen palkkatuen myöntämistä. Heidän kohdallaan palkkatuki voidaan myöntää, vaikka tuella palkattavan ammatillisessa osaamisessa ei ole puutteita.

Osaamisen puutetta ei edellytetä myöskään silloin, jos palkkatukea haetaan palkattavan henkilön vamman tai sairauden perusteella. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että TE-toimisto arvioi vamman tai sairauden olennaisesti ja pysyvästi tai pysyväisluonteisesti alentavan työttömän työnhakijan tuottavuutta tarjolla olevassa työtehtävässä. Palkkatukihakemukseen tarvitaan työnantajan näkemys siitä, miten vamma tai sairaus vaikuttaa tuottavuuteen tarjolla olevassa tehtävässä.

Palkkatuen määrä JTYPL mukaan

Työnantajalle maksettavan palkkatuen määrä on enintään 30, 40 tai 50 prosenttia työntekijän palkkauskustannuksista. Työnantajien ja työttömien yhdenvertaisen kohtelun vuoksi Etelä-Savossa myönnetään jatkossakin palkkatukea pääsääntöisesti 30, 40 tai 50 prosenttia palkkauskustannuksista.

Palkkatuki rahoitetaan työttömyysturvasta ja työllisyysmäärärahasta. Jos TE-toimistolla ei ole enää käytettävissä työllisyysmäärärahaa palkkatukeen, säännös mahdollistaa palkkatukipäätöksen tekemisen pelkästään työttömyysetuudella (työmarkkinatuki, peruspäiväraha, ansiopäivärahan perusosa), jolloin palkkatuen määrä voi olla alhaisempi kuin edellä mainitut tukiprosentit.

Palkkatuen määrälle tulee euromääräinen katto, josta säädetään vuosittain valtion talousarviossa. Vuoden 2017 talousarvioehdotuksessa katto on 1 400 e/kk (lisäksi enintään palkkatukipäätöksen mukainen prosenttiosuus lomarahasta). Yhdistysten, säätiöiden ja uskonnollisten yhdyskuntien enintään 65 prosentin työaikaan maksettava 100 prosenttisen palkkatuen katto vuoden 2017 talousarvioehdotuksessa on 1 800 e/kk (lisäksi korvataan enintään sitä vastaava lomaraha).

Työssäoloehdon kertyminen palkkatuetussa työssä ja työllistymistä edistävässä palvelussa

Palkkatuetussa työssä työntekijän työssäoloehtoon luetaan 75 % niistä kalenteriviikoista, jotka henkilö on ollut työttömyysturvalain mukaisessa palkansaajan työssäoloehtoon luettavassa työssä.

TE-toimiston työttömälle järjestämä ikävelvoitteen mukainen työllistymistä edistävä palvelu kerryttää työssäoloa täysimääräisesti. Työllistymistä edistäviä palveluja ovat työnhakuvalmennus, uravalmennus, kokeilu, työvoimakoulutus, työttömyysetuudella tuettua työnhakijan omaehtoinen opiskelu, kotoutumisen edistämisestä annetun lain 22–24 §:ssä tarkoitettua omaehtoinen opiskelu ja kuntouttava työtoiminta.

Työnantajaan ja työsuhteeseen liittyvät palkkatuen edellytykset

Palkkatukea ei myönnetä, jos työnantaja on olennaisesti laiminlyönyt verojen, lakisääteisten maksujen tai palkanmaksuvelvollisuuttaan.

Siirrettäessä tuella palkattu toisen työnantajan (käyttäjäyrityksen) tehtäviin edellytetään, ettei käyttäjäyrityksellä ole maksamattomia veroja tai muita lakisääteisiä maksuja, ja ettei käyttäjäyritys ole laiminlyönyt palkanmaksuvelvollisuuttaan. Siirrosta on ilmoitettava TE-toimistolle ennen siirtoa, lomake verkossa yritys-suomi sivuilla.

TE-toimiston ei tarvitse arvioida, kuinka tuella palkkaaminen vaikuttaa työnantajayrityksessä jo olemassa oleviin työsuhteisiin. Vastuu työsopimuslain noudattamisesta on työnantajalla.

Palkkatuki voitaisiin myöntää alkaneen työsuhteen estämättä, jos kyse on tuella palkattavan siirtymisestä liikkeen luovutuksen, yhteisön sulautumisen tai jakautumisen taikka yhteisöjen yhdistymisen johdosta toisen työnantajan palvelukseen kesken palkkatukijakson. Liikkeen luovutuksensaajan tai vastaanottavan yhteisön on haettava palkkatukea kuukauden kuluessa tuella palkatun siirtymisestä uuden työnantajan palvelukseen. 

Vuorotteluvapaan sijaisesta ei makseta palkkatukea.


Oma
asiointi