Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto tekee 100 yrityskäyntiä Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla torstaina 7.9.

Torstaina 7.9. lähes koko Pohjanmaan TE-toimiston henkilökunta lähtee tapaamaan yrittäjiä ja muita työnantajia. Päivän aikana tehdään Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa kaikkiaan 100 yrityskäyntiä. TE-toimisto haluaa tietää, mitä yrityksille kuuluu ja samalla auttaa rekrytointiin ja osaavan työvoiman saantiin liittyvissä kysymyksissä. Tarkoituksena on myös vahvistaa yhteistyötä nykyisten asiakasyritysten kanssa sekä lisätä tietoa TE-toimiston palveluista. Käyntien tavoitteena on tietenkin myös löytää työ- ja harjoittelupaikkoja etenkin nuorille.

Yhteistyö yritysten ja muiden työnantajien kanssa on TE-toimistojen työnvälitystoiminnan kulmakivi. Pohjanmaan TE-toimistolla oli vuonna 2016 kaikkiaan noin 11 000 yrityskontaktia. Kampanjapäivänä 7.9. yrityskäyntejä tehdään sekä nykyisiin että uusiin asiakasyrityksiin.

TE-toimiston yrityspalvelujen henkilöstö tekee yrityskäyntejä jatkuvasti, mutta henkilöasiakaspalvelussa työskentelevät saavat tähän harvemmin tilaisuuden. Syynä on yksinkertaisesti suuri työkuorma henkilöasiakaspuolella ja siitä johtuva aikapula.

- Arjen asiakastyön tiimellyksessä ei ole kovin helppoa jättää töitään ja lähteä tapamaan työantajia, vaikka tiedämmekin sen hyödyllisyyden. Kampanjapäivänä käynneille on ikään kuin oikeutus ja silloin on helpompi lähteä, toteaa Ritva Hakala, asiantuntija työnvälityksen henkilöasiakaspuolelta.

100 yrityskäyntiä päivässä on Pohjanmaan TE-toimiston panos Yrittäjän viikolle ja Suomi 100 -juhlintaan, sillä onhan satavuotias Suomi monella tapaa yrittäjien työn tulosta.

Lisätiedot:

Johtaja Helvi Riihimäki, 0295 056 150

Palvelujohtaja Mats Löfberg, 0295 056 114

Palveluesimies Perttu Kellomäki, 0295 056 088


Oma
asiointi