Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto käsittelemään työntekijän oleskelulupahakemuksia

Työntekijän oleskelulupahakemusten käsittely jaetaan vuoden 2018 alusta lähtien nykyistä useammalle TE-toimistolle. Tavoitteena on lyhentää oleskelulupahakemusten käsittelyaikoja.

Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto alkaa uutena TE-toimistona käsitellä työntekijän oleskelulupiin liittyviä osapäätöksiä. Sen vastuulle kuuluvat oleskelulupahakemukset, jotka liittyvät työntekoon Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun tai Lapin ELY-keskuksen alueella. Toimisto vastaa myös näiden alueiden työlupaneuvonnasta.

Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistolla on aiempaa asiantuntemusta ulkomaisen työvoiman kausityökysymyksistä, sillä se hoitaa valtakunnallisesti ulkomaalaisten luonnonmarjapoimintaan liittyviä neuvonta- ja lausuntoasioita. Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston toimialueella sijaitsee myös Pyhäjoen ydinvoimalatyömaa, jonne odotetaan lähivuosina suhteellisen suurta määrää työntekijän oleskelulupahakemuksia.

Työntekijän oleskelulupahakemuksia jo ennestään käsittelevien Pirkanmaan ja Kaakkois-Suomen TE-toimistojen toimialueisiin tulee muutoksia. Vuoden alusta Pirkanmaan TE-toimiston toimialuetta on Pirkanmaan, Satakunnan, Hämeen ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen alue. Kaakkois-Suomen TE-toimiston toimialuetta on puolestaan Kaakkois-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Keski-Suomen ELY-keskuksen alue. Uudenmaan TE-toimiston toimialueena säilyy Uudenmaan ELY-keskuksen alue.

Muutoksista säädetään asetuksella, joka tulee voimaan vuoden 2018 alusta. Muutokset koskevat 1.1.2018 lähtien jätettyjä hakemuksia. Kuluvan vuoden puolella jätetyt, Pohjois-Pohjanmaan alueen työntekijöitä koskevat hakemukset eivät siirry Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston käsiteltäväksi.

Lisätiedot:
hallitusneuvos Sorainen Olli, TEM, p. 029 50 48022
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto, p. 0295 056 596
asiantuntija Hanna-Liisa Ylikorpi, Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto, p. 0295 056 773

Päivitetty: 06.07.2023