Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Pohjois-Savon TE-toimiston työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuodelle 2019

 

Pohjois-Savon TE-toimiston on avannut hankehaun ajalle 8.10. - 26.10.2018 klo 16.15 mennessä.

Hankealueena on Kuopion seutu. Hankkeiden vuosittainen asiakasmäärä tulee olla vähintään 60-100 henkilöä.

Pohjois-Savon TE-toimisto odottaa hankehakemuksia, joiden ensisijaisena tavoitteena on asiakkaiden työllistyminen avoimille työmarkkinoille ja/tai hakeutuminen koulutukseen. Lisäksi hankkeen tehtävänä on parantaa asiakkaiden työmarkkinavalmiuksia ja opastaa asiakkaita sähköisessä asioinnissa (esim. www.te-palvelut.fi -oma asiointipalvelu) ja verkkopalvelussa. Työllisyyspoliittisesta avustuksesta on säädetty julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain 12 luvussa (10§ sekä asetuksen 14 luvussa (39-54§).

Hankkeen kohderyhmä:

Pohjois-Savon Työ- ja elinkeinotoimiston työttömät maahanmuuttajataustaiset asiakkaat, joiden työllistymisen edellyttämä osaaminen on kunnossa. Asiakkaiden ei tarvitse välttämättä osata suomea, jos heillä on työmarkkinoiden vaatimaa osaamista ja muu kielitaito on riittävä työllistymisen kannalta. Tavoitteena on työnantajaverkostojen luominen sekä työnantajien tukeminen maahanmuuttajien työllistämisessä.

Hankkeen painopistealueet ovat:

  • asiakkaiden palveluprosessien sujuvuuden edistäminen ja kehittäminen toimintaympäristön toimijoiden välisen verkostoitumisen kautta
  • yksilöllinen työhönvalmennus
  • työnhakuryhmät ja ryhmissä tapahtuva ammattisanastoon perehtyminen
  • hankkeen tavoitteena tulee olla, että hankkeen asiakkaille löytyy muu ratkaisu kuin paluu työttömäksi työnhakijaksi TE-toimistoon.

Työllisyyspoliittisen avustuksen hakeminen

Hakemus (TEM308) täyttöohjeineen löytyy osoitteesta (te-palvelut.fi/työllisyyspoliittinen avustus)

Hakijan tulee liittää hakemukseen hankekuvaus liitteineen sekä selvitykset ja liitteet, jotka edellä mainitussa hakemuslomakkeessa on mainittu.

Hankehakemuksen lisäksi pyydämme kirjallista selvitystä alla oleviin kysymyksiin

  • osallistujille tarjottavat palvelut ja ohjausprosessin kulku hankeaikana
  • millä aikataululla uusi asiakas pääsee mukaan hankkeen palveluihin
  • hankehenkilöstön osaaminen ja tehtävänkuva(t)
  • mitä uusia toimintatapoja aiotaan kehittää ja millä tavoin ne toteutetaan?
  • miten ja millaista yhteistyötä hanke tekee eri toimijoiden kanssa esim. yritykset, oppilaitokset Miten tiivistä on yritysyhteistyö, miten monta uutta yritystä hanke tavoittaa kuukaudessa? Mihin arvio perustuu?
  • Millä tavoin ohjauksessa huomioidaan ammatillisen koulutuksen jatkuva haku ja joillakin koulutusaloilla huomattavasti alentunut suomen kielen lähtötasovaatimus? Entä erilaiset työvoimakoulutuksena järjestettävät rekrytointikoulutukset?
  • Viestintä- ja markkinointisuunnitelma hankkeesta sekä asiakkaille että yhteistyökumppaneille


Hakemukset toimitetaan osoitteella:

Pohjois-Savon TE-toimisto/kirjaamo
PL 2000, 70101 KUOPIO
tai sähköpostilla
kirjaamo.pohjois-savo@te-toimisto.fi

Kuoreen tunnus: "Työllisyyspoliittinen avustus 2019"

Haku päättyy: 26.10.2018 klo 16.15

Lisätietoja:
asiantuntija Merja Hyytiäinen, merja.hyytiainen@te-toimisto.fi puh. 0295 043 562
palvelujohtaja Helena Poutiainen, helena.poutiainen@te-toimisto.fi, puh. 0295 043 672
palveluesimies Kirsi Kettunen, kirsi.kettunen@te-toimisto.fi, puh. 0295 043 640


Oma
asiointi