null Taksinkuljettajia halutaan palvelukseen - Cabonline rekrytoi isosti

 Cabonlinen henkilöstöjohtaja Ann-Marie Heiskanen tuntee taksialan.

"Alalla on pitkään ollut haasteita löytää kuljettajia", kertoo Cabonlinen henkilöstöjohtaja Ann-Marie Heiskanen. Hän vastaa rekrytoinnista Cabonlinella, ja toteaa että etenkin ammattipätevyyden omaavia ammatillisesti päteviä, valmiita kuljettajia on vaikeaa löytää.

Pohjoismaiden suurin taksiyritys Cabonline rantautui Suomeen viime kesänä ostamalla kolme yritystä; Inva-Taksi Oy:n, Mankkaan Taksin ja Kovasen. Mankkaan Taksin jaInva-Taksi Oy:n toiminnat yhdistettiin ja markkinoille tuotiin uusi brändi, FixuTaxi. Siitä lähtien Cabonline Finland on toiminut kahdella brändillä: FixuTaxi ja Kovanen.

Omia autoja yrityksellä on noin 250, ja nyt tarvitaan kipeästi lisää työvoimaa. Cabonlinella on tarve noin sadalle kuljettajalle ja yrittäjälle. Cabonlinen tavoitteena on kasvaa tulevaisuudessa yrittäjävetoisesti, ja yritys rekrytoi tällä hetkellä sekä kuljettajia että yrittäjiä molempiin brändeihin. TE-palvelujen rekrytointitapahtumat ovatkin tulleet yritykselle tutuksi. Yhteistyö Uudenmaan TE-toimiston kanssa viriteltiin alulle viime syksynä, jolloin Itäkeskuksen toimipaikassa järjestettiin ensimmäinen infotilaisuus. Heiskanen kokee yhteistyön olleen hedelmällistä:

"Yhteistyö TE-toimiston kanssa on ollut todella hyvää. Rekrytapahtumat ovat olleet hyödyllisiä ja porukkaa on tullut paljon paikalle. Omille taksikursseillemme on tullut tapahtumien myötä useampiakin henkilöitä, ja osa heistä on meillä edelleen töissä."

Heiskasen mielestä parasta rekrytointiyhteistyössä on ollut se, että Itäkeskuksen tapahtumiin on saatu paikalle juuri ne ihmiset, jotka haluavat kuulla Cabonlinesta ja joita kiinnostaa päästä yritykseen töihin. Henkilökohtaista kiitosta saa TE-toimiston asiantuntija Janna Sundström, joka kävi aluksi omien kollegojensa kanssa läpi potentiaalisia työnhakija-asiakkaita ja kehottanut heitä ilmoittautumaan Cabonlinen rekrytapahtumiin.

"Itiksessä on aktiivista porukkaa, jotka ovat aidosti kiinnostuneita asiakkaistaan. En näe mitään estettä sille, etteikö TE-palvelujen avulla löytyisi lisää työntekijöitä. Aluksi yhteistyön käynnistäminen vaati hieman jumppaamista, koska alaa ei koeta kovin houkuttelevana työnhakijoiden keskuudessa. Piti pohtia tosissaan, miten rekrytointiyhteistyötä lähdetään viemään eteenpäin.", Heiskanen kertoo.

Myös maahanmuuttajanuorten kanssa on tehty TE-toimiston kautta töitä.

"Maahanmuuttajataustaisissa on paljon potentiaalia, ja töitä on takuulla tarjolla. Puolet meidänkin kuljettajista ovat muita kuin kantasuomalaisia, ja talossa on yhteensä 36 eri kansalaisuutta", Heiskanen summaa.

Yhteistyötä on tehty lisäksi esimerkiksi Ohjaamon kanssa. Espoon Ohjaamon tiloissa on pidetty nuorille kurssi, ja useampi henkilö työllistyi Cabonlinelle sitä kautta.

"Ohjaamojen uraohjaus oli koko ajan mukana, mikä toimi todella hyvin", Heiskanen iloitsee.  

Ammattipätevyyden saaminen vaatii edelleen kokeiden suorittamisen hyväksytysti

Mistä työvoimapula alalla sitten johtuu? Osasyy työvoimapulaan ovat alan säädökset ja erityisesti niissä tapahtunut muutos. Kuljettajien koulutusvaatimus poistui hiljattain laista, mutta Trafin ammattipätevyyskoe sekä paikallistuntemuskoe täytyy silti suorittaa.

Ongelmaksi muodostuu suurelta osin se, että kuljettajakokeista saattaa olla - koulutuksesta huolimatta - vaikea päästä läpi. Vaikka koulutusta ei enää siis vaadita, on ammattipätevyyden saaminen haastavaa ilman koulutusta.

"Tosiasia on, että ani harva pääsee läpi - varsinkaan paikallistuntemuksesta - ilman koulutusta", Heiskanen summaa, ja lisää, että lakimuutos ei tule helpottamaan alalle tuloa - etenkään, jos valtio ei tue koulutusta. Koulutus ja Trafin kokeet maksavat yhteensä 600-750 euroa, joka on monelle kuljettajaksi haluavalle liian suuri summa.

"Kokeet eivät ole läpihuutojuttu. Moni saattaa ensimmäisen tai toisen hylkäyksen jälkeen haudata ajatuksen kuljettajan ammatista, eikä ihme. Ei monikaan uskalla enää laittaa rahaa uusintakokeeseen", Heiskanen toteaa.

Cabonlinella on tartuttu haasteeseen: yritys järjestää valmentavaa koulutusta omille kuljettajilleen sekä yrittäjilleen, ja kuljettajaksi haluavat maksavat itse ainoastaan Trafin kokeet.

"Otamme kurssille sisään rekrytoinnin kautta koulutussopimuksella. Meille pääsee töihin koulutuksen jälkeen heti, kun saa ammattipätevyyden", Heiskanen kertoo.  

Takuupalkalla lisää kuljettajia

Ammattipätevyysvaatimusten lisäksi ala ei tunnu jostain syystä houkuttelevan työntekijöitä sitä tahtia kuin heitä tarvittaisiin. Heiskanen arvelee, että alan provisiopohjainen palkkausmalli saattaa pelottaa alaa harkitsevia, etenkin jos on vaihtamassa alaa. Jotta alalle lähtö ei tuntuisi niin suurelta riskiltä, on Cabonlinella aloitettu lokakuussa takuupalkkamalli. Vasta kolmen kuukauden jälkeen kuljettajat siirtyvät provisiopohjaiselle palkalle.

"Kolmessa kuukaudessa pitäisi oppia sellainen taso, ettei jää pelkästään peruspalkalle, vaan osaa kasvattaa kassaa sen verran, että jää plussan puolelle. Siinä ajassa ehtii jo nähdä, mitä työ on", Heiskanen toteaa.

Peruskoulutuksen sekä asiakaspalvelukoulutuksen osalta sisältö on kaikille sama, oli kyseessä sitten yrittäjäksi brändin alle aikova tai yrityksen oma kuljettaja.

"Koulutus on meille tärkeä, ja panostamme todella paljon asiakaspalvelunäkökulmaan", Heiskanen kertoo.

Ammattipätevyyden saamisen jälkeen kuljettajat käyvät konseptikoulutuksen, jossa käydään läpi asiakaspalvelua, järjestelmät ja mittarit sekä syventävät koulutusjaksot, joissa käydään läpi Kovasen tyypillisimmät ajot ja asiakasryhmät. FixuTaxin kuljettajien koulutukseen sisältyy myös koulukuljetussopimusten ja vammaispalvelulain alaisten sopimusten läpikäynti.

"Kuljettajat voivat erikoistua esimerkiksi koululaiskuljetuksiin tai Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin potilassiirtoihin. Tai Kovasen puolella vaikkapa ulkoministeriöajoihin", Heiskanen kertoo koulutusvaihtoehdoista.  

Kuljettaja vai yrittäjä?

Cabonlinen kokoisessa yrityksessä on mahdollista myös yksilöllisemmän urapolun rakentaminen. Kuljettaja voi esimerkiksi erikoistua myöhemminkin, jos ajojen myötä syttyy kiinnostus johonkin tietyn tyyppiseen ajoon. Kun työ on tullut tutuksi, voi herätä ajatus lähteä yrittäjäksi.

Taksiyrittäjyydelle on uusi markkina Suomessa, vaikka yrittäjäpohjaisesti on toimittu taksiliikenteessä kautta historian. Heiskanen kertoo, että liikenneluvan saaminen on ollut haastavaa aiemmin kiintiöiden vuoksi, mutta taksilain vapautumisen myötä yrittäjäksi on huomattavasti helpompi päästä.

"Voit ajatella ajavasi hetken, että opit perustyön ja lähdet sitten vaikka taksiyrittäjäksi siten, että perustat oman yrityksen ja hankit oman auton, mutta pysyt Cabonlinen tilausvälityksen piirissä. Yrittäjät toimivat oman yrityksen kautta, mutta saman brändin alla. Yrittäjä ei jää yksin, vaan isomman yrityksen tuki on taustalla koko ajan", Heiskanen tiivistää.

Cabonlinella sekä omat kuskit että yrittäjät ovat saman katon alla, ja kaikki saavat täsmälleen saman koulutuksen ja tuen. Sama koulutus koskee myös Cabonlinen alla toimivien yrittäjien palkkaamaa henkilöstöä.

"Tasalaatuisuus on meille tärkeää. Asiakkaalle ei näy mitenkään, onko kyseessä Cabonlinen oma kuljettaja vai yrittäjä", Heiskanen tähdentää.

Yrityksessä on rakenteilla lisäksi koulutuskokonaisuus kuukauden töissä olleille. Koulutuksessa käydään läpi muun muassa sitä, miten kuljettaja voi varmistaa toimeentuloaan.

"Kun kuljettaja on ollut hetken töissä, on hyvä vielä käydä läpi, millä saa lisää työstä irti. Koulutuksessa saa paljon hyviä vinkkejä, missä kannattaa olla ja miten voi lisätä kassaa. Lisäksi käydään läpi laitteet, jotta ne tukisivat parhaiten työn tekemistä", Heiskanen kertoo.

Asiakaspalvelu on kuljettajan työn ydin

Ulkopuolisille kuljettajan työ näyttäytyy ehkä rutiininomaisena ajona paikasta A paikkaan B. Työn todellisesta luonteesta ja vaativuudesta tiedetään vähän. Taksinkuljettajan työssä tärkein ominaisuus on toki hyvä ajotaito - joka on melkeinpä itsestäänselvyys - mutta työ on ajamisen lisäksi vaativaa ja monipuolista asiakaspalvelutyötä. Hyvät sosiaaliset taidot ovat kuljettajan työssä ensiarvoisen tärkeitä, sillä asiakkaisiin on uskallettava ottaa kontaktia.

Asiakasryhmät ovat moninaisia: FixuTaxi järjestää koululaisajoa ja invataksipalveluja, Kovasella ajetaan business-luokan ajoja, ja asiakkaina voi olla vaikkapa julkimoita ja ministereitä. Taksinkuljettajalla täytyy olla jopa pedagogistakin osaamista esimerkiksi koulukuljetuksissa. Lasten täytyy voida luottaa kuljettajaan, mutta toisaalta kuljettajalla täytyy olla auktoriteettiasema.

"Kuljettajan täytyy keksiä keino, miten lapset saadaan esimerkiksi pysymään turvavöissä. Erityislasten kanssa tämä on yksi keskeisimmistä kysymyksistä, sillä asiakkaissa saattaa olla pyörätuolissa olevia ja vaikkapa sellaisia, joita voi jostain lääketieteellisestä syystä ahdistaa turvavyöt." Heiskanen tiivistää.

Heiskanen muistuttaa, että kuljettaja on vastuussa lapsista kotiin saakka, joten kuljettajan on varmistuttava, että hän varmasti vie lapset oikeisiin osoitteisiin - riippumatta siitä, mitä lapset milloinkin sanovat.

"Lapsethan rakastavat huijata vaikkapa sillä, että he väittävät olevansa jonkun muun nimisiä kuin oikeasti ovat."

Vaikka jotkut kuljettajat ajavat kaikenlaisia ajoja, tulee eri asiakasryhmät huomioida myös kalustossa. Kuljettaja-poolia luokitellaan sen mukaan, missä kukakin ajaa. Joillekin koulukuljetukset ja invataksin ajaminen ovat kutsumustyö, ja toisille sopii paremmin businessluokan kuljetukset. Jotkut ajavat mieluusti kaiken tyyppisiä ajoja. Kaluston tulee vastata ajotyyppiä.

"On selvää, että esimerkiksi koulukyydityksen jälkeen ei voi lähteä ajamaan samalla autolla vaikkapa business-luokan ajoa tai kyyditsemään ministereitä - autossahan on kokonainen hiekkalaatikko koulukyydin jäljiltä", Heiskanen nauraa.  

Tarinoita riittäisi kirjaksi asti

Taksiala on todellisuudessa paljon monipuolisempi, kuin mitä yksittäinen asiakas kuljetuksen aikana näkee. Taksinkuljettajat näkevät työssään koko ihmiselämän kirjon, aina syntymästä alkaen; Cabonlinen kuljettajat hoitavat esimerkiksi vastasyntyneiden kuljetuksia Naistenklinikalta potilashotelliin. Tarinoita olisi kuljettajilla kirjaksi asti.

"Olisipa hienoa, jos taksinkuljettajista tehtäisiin vaikka Poliisit -tyylinen tv-sarja", Heiskanen keksii.

Taksiala sopii Heiskasen mukaan monenlaisille ihmisille, ja monissa elämäntilanteissa. Kuljettajista löytyy niitä, jotka ajavat taksia armeijan jälkeen tai opiskelujen aikana saadakseen lisätienestiä. On pitkän linjan kuljettajia, ja niitä, jotka ovat tehneet uran jo jossain muulla alalla. Yksi asia kuljettajan työssä on varmaa: työssä täytyy olla motivoitunut.

"Jos kuljettaja tekee itse hyvällä fiiliksellä, työ sujuu hyvin. Ihmiset ovat kuin peili. Jokainen päivä on erilainen ja jokainen asiakas on erilainen. Kuljettajalla on myös hyvä olla hitunen tervettä epävarmuutta, koska silloin tiedostaa oman vastuunsa liikenteessä."  

Muutos lähtee sisältä

Vaikka työvoimasta on tällä hetkellä pulaa, Heiskanen suhtautuu haasteisiin positiivisesti. Hänen toiveensa on, että ala saisi ansaitsemaansa arvostusta yrittäjien ja työntekijöiden keskuudessa.

"Arvostan itse suuresti kuljettajia. Kolmen yrityksen yhdistyminen on ollut haastavaa, mutta olen alkanut puhua siitä, että tällä alalla menestys ei tule annettuna. Me itse teemme sen menestyksen. Tällä alalla riittäisi töitä."

Takuupalkka ja koulutusten järjestäminen omille kuljettajille ovat niitä askeleita, joilla Cabonline houkuttelee lisää kuljettajia ja viitoittaa omalta osaltaan taksialaa kohti profiilin nostoa. Muutos vaatii yhden esimerkin, muut seuraavat vähitellen perässä - tämän Heiskanen on huomannut omakohtaisesti.

"Tein tietoisen päätöksen suhtautua positiivisesti. Olen sitä mieltä, että tämä on hyvä, ja tästä tulee vielä parempi. Moni on tullut sanomaan, että on alkanut itse ajatella samoin."

Päivitetty: 18.08.2023