Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Tiedote: 2,3 miljoonaa euroa lisää työllisyysmäärärahaa Etelä-Pohjanmaalle

Työ- ja elinkeinoministeriö jakoi 2,3 miljoonaa euroa lisää työllisyysmäärärahaa Etelä-Pohjanmaalle

Etelä-Pohjanmaalla on tehty alkuvuodesta aktiivista työvoimapolitiikkaa ja työllisyysmäärärahaa on käytetty erilaisiin TE-palveluihin työttömien asiakkaiden työllistymiseksi 8,6 miljoonaa euroa. Vaikka työttömien määrä on maan toiseksi alhaisin (6064 hlöä) on työttömänä silti huolestuttavan paljon nuoria alle 25-vuotiaita (940 henkilöä). Yli 50-vuotiaita työttömiä on reilu kolmannes (2304 henkilöä) ja osatyökykyisiä työttömiä 975 henkilöä.

Huhtikuun lopussa työ- ja elinkeinoministeriö jakoi alueelle 2,3 miljoonaa euroa lisää työllisyysmäärärahaa. Määräraha kohdennetaan työvoimakoulutuksen ja valmennuspalveluiden hankintaan. Määrärahaa käytetään tänä vuonna erityisesti yrityksille myönnettävään palkkatukeen, jos ne työllistävät pitkään työttömänä olleen henkilön. Vuonna 2018 eteläpohjalaiset kunnat ja yritykset ovat saaneet palkkatukea 1 240 henkilöstä, joista karkeasti arvioiden 800 on työllistynyt yksityiselle sektorille. Viime vuonna palkkatukea on maksettu yhteensä n. 9 miljoonaa euroa. Yksityisen sektorin osuus tästä on n. 5,8 miljoonaa.  

Palkkatukea voi saada jopa 30-50% palkkauskustannuksista kun ottaa työsuhteeseen esimerkiksi pitkään työttömänä olleen henkilön. Palkkatukea haetaan sähköisesti TE-toimistosta ja päätös tehdään viikon sisällä hakemuksen jättämisestä. Tarvittaessa TE-toimisto etsii sopivan henkilön tarjolla olevaan työtehtävään.

Palkkatukea voi saada myös osa-aikaiseen työhön ja määräaikaiseen työsuhteeseen. Osa-aikatyötä tekee Suomessa enintään viidennes työssäkäyvistä, kun vastaava luku muissa Pohjoismaissa on lähempänä 40 prosenttia. Osa-aikatyön tekeminen vaihtelee kausiluonteisesti ja sektoreittain. Monissa pk-yrityksissä pohditaan tälläkin hetkellä, että tarvittaisiin yksi käsipari lisää mutta tuottavaa työtä ei riitä koko päiväksi.  Usein osa-aikainen työ voisi olla tarpeen myös henkilölle, jolla on jotain terveydellistä estettä kokoaikatyön tekemiselle. Osatyökyisen työttömän henkilön palkkaamisesta yritys voi saada palkkatukea 50% ja tuki voi olla myös pysyvä.

Lisätietoja:

Etelä-Pohjanmaan Ely-keskus, työllisyysasiantuntija Sirpa Rintala p. 0295 027 617

Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto, palvelujohtaja Jukka Huhtiniemi p. 0295 046 549

 

Päivitetty: 06.07.2023