null Toimi näin, jos sinut lomautetaan tai jäät työttömäksi

Koronavirusepidemian ja Suomen hallituksen linjausten vuoksi toimipaikkojemme kasvokkain tapahtuva normaali asiointi on suljettu eivätkä itsepalvelupäätteet ole käytössä. Jos olet lomautettu tai jäät työttömäksi ja haet työttömyysetuutta, niin sinun on ilmoittauduttava työnhakijaksi TE-toimistoon viimeistään ensimmäisenä lomautus- tai työttömyyspäivänä.

Huomioithan, että tällä hetkellä hoidamme vain työnhaun aloitukseen ja työttömyysturvaan liittyviä tehtäviä. Emme valitettavasti pysty vastaamaan toistaiseksi muihin yhteydenottopyyntöihin.

Poikkeustilanteesta johtuvan ruuhkan purkamisen vuoksi työskentelemme myös virka-aikojen ulkopuolella.Tästä johtuen saatat saada  työnhakuusi liittyviä viestejä jotka ajoittuvat virka-ajan ulkopuolelle.Viestit eivät edellytä sinulta välittömiä toimia. Mikäli olet yhteydessä meihin, vastaamme viesteihin niin pian kuin mahdollista. Kannattaa kuitenkin varautua viiveisiin.

Ilmoittaudu Oma asiointi -palvelussa verkossa

Ilmoittaudu työnhakijaksi ensisijaisesti Oma asiointi -palvelun kautta verkossa.

Soita valtakunnalliseen puhelinpalveluun

Jos et pysty ilmoittautumaan työnhakijaksi verkon kautta, mutta olet Suomen kansalainen tai EU/ETA-maan kansalainen ja sinulla on suomalainen henkilötunnus, niin voit ilmoittautua työnhakijaksi soittamalla valtakunnalliseen puhelinpalveluumme.

Lähetä ilmoittautumislomake sähköpostitse

Voit ilmoittautua työnhakijaksi myös lataamalla työnhakijaksi ilmoittautumislomakkeen suomi.fi-verkkosivulta. Täytä lomake huolellisesti ja lähetä se meille sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.uusimaa(at)te-toimisto.fi. Jos et pysty tulostamaan ja skannaamaan lomaketta, niin emme vaadi lomakkeeseen allekirjoitustasi. Huomioithan kuitenkin tietoturvariskin, jos lähetät suojaamatonta sähköpostia. Tältä osin toimit omalla vastuullasi.

Hae ilmoittautumislomake toimipaikaltamme tai tulosta se verkosta ja lähetä postitse

Voit tarvittaessa myös hakea ilmoittautumislomakkeen jonkin toimipaikkamme ovelta päivämääräleimalla varustettuna. Huomaathan, että iIlmoittautumislomakkeita ei ole saatavilla Itäkeskuksesta eikä Vantaalta. Tarkemmat ohjeet saat toimipaikkojemme ovilta. Toimipaikkojen yhteystiedot löydät täältä.

Jos pystyt tulostamaan lomakkeen suomi.fi.sivulta, niin voit myös lähettää sen meille postitse. Tällöin työnhakusi käynnistyy siitä päivästä alkaen, kun vastaanotamme lomakkeen.

Paperisen ilmoittautumislomakkeen täyttämiseen apua toimipaikkojemme aulatiloissa

Toimipaikkojemme aulatilat ovat kokonaan suljettuja kaikilta muilta asiakkailta, paitsi niiltä, jotka eivät pysty itsenäisesti täyttämään paperista ilmoittautumislomaketta. Tällaisessa tilanteessa saat apua ilmoittautumislomakkeen täyttämiseen toimipaikkojemme aulatilassa. Olemme rajoittaneet sisälle pääsevien ihmisten määrän kymmeneen henkilöön kerrallaan.

Ethän tule toimipaikkoihimme, jos sinulla on flunssan oireita tai olet ollut ulkomailla viimeisen kahden viikon aikana

Jos sinulla on flunssan oireita tai olet ollut ulkomailla viimeisen kahden viikon aikana, etkä pysty ilmoittautumaan työnhakijaksi millään yllä mainituista tavoista, niin soita puhelinpalveluumme. Ethän lähde tässä tapauksessa ilmoittautumaan työnhakijaksi mihinkään toimipaikkaamme.

 

Oma asiointi -palvelu

Valtakunnallinen henkilöasiakkaan puhelinpalvelu

Työnhakijaksi ilmoittautumislomake suomi.fi-sivulla

Uudenmaan TE-toimiston yhteystiedot

Päivitetty: 18.08.2023