Toimintaohjeita työntekijälle lomautustilanteessa

Vallitsevan tilanteen aikana myös lomautukset voivat olla mahdollisia. Lomautukset voivat johtua esimerkiksi matkustusrajoitteista, kulutuksen vähenemisestä tai siitä, että merkittävä osa työyhteisöstä on karanteenissa. Työnantajan on annettava lomautusilmoitus 14 päivää ennen lomautuksen alkua.

Jos sinut lomautetaan, ilmoittaudu työttömäksi työnhakijaksi ensisijaisesti Oma asiointi-palvelussa heti ensimmäisenä lomautuspäivänä. Jos et pysty ilmoittautumaan työnhakijaksi verkon kautta, mutta olet Suomen kansalainen tai EU/ETA-maan kansalainen ja sinulla on suomalainen henkilötunnus, voit ilmoittautua työnhakijaksi soittamalla valtakunnalliseen puhelinpalveluumme.

Hae ansiopäivärahaa oman työttömyyskassasi sähköisessä asiointipalvelussa kahden viikon kuluttua lomautuksen alusta. Jos lomautuksesi kestää lyhyemmän aikaa, hae päivärahaa aikaisintaan viimeisen lomautuspäivän jälkeen.

Hae peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea Kelan sähköisestä asiointipalvelusta viiden omavastuupäivän jälkeen. Täytä hakemus ensimmäisestä työttömyyspäivästä lähtien, mutta jätä se Kelaan vasta omavastuuajan täyttymisen jälkeen. Näin nopeutat hakemuksesi käsittelyä. Jos lomautusaikasi muuttuu tai työsuhteesi päättyy, ilmoita siitä heti TE-toimistoon.

Lakimuutos laajentaa lomautetun oikeutta työttömyysetuuteen sekä nopeuttaa työttömyysetuuden hakemista ja saamista (tem.fi)

Jos sinut lomautetaan (te-palvelut.fi)

Oma asiointi-palvelu (te-palvelut.fi)

Jos sinut lomautetaan koronan seurauksena (tyj.fi)

Työttömuusetuutta Kelasta (kela.fi)


Oma
asiointi