Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Tukea työnhakuun ja koulutukseen - 300 eteläpohjalaista nuorta pääsee uuteen palveluun

Taloustilanne on parantunut, mutta nuorten työllisyyden kehittämisessä riittää edelleen tehtävää. Alle 30-vuotiaiden työllistymisen edistämiseksi Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto aloittaa uuden palvelun, joissa nuorille tarjotaan yksilöllistä ja henkilökohtaista tukea.

 

Nuoret kohti työtä! -palvelu on asiakasmäärältään merkittävä ja palvelua toteuttavat useat kokeneet ja innovatiiviset toimijat. Etelä-Pohjanmaalla palvelutuottajiksi on valittu UNIC-palvelut Oy, Buusti ry, Sedu Education Oy.

 

Palvelulla tuodaan uusia näkökulmia nuorten työllistämisen tukemiseksi ja koulutukseen kiinnittämiseksi. Nuoret kohti työtä! -palvelussa nuorta tuetaan työhön, koulutukseen tai työllistäviin palveluihin siirtymisessä. Tavoitteena on löytää uusia välineitä nuorten työllistymisen tukemiseksi vastaamalla työvoiman saatavuuteen ja yritysten rekrytointitarpeeseen. Kuusi kuukautta kestävän palvelun kohderyhmänä on pitkäaikaistyöttömät (yli 12 kuukautta työttömänä olleet) ja rinnasteiset (16 kuukauden aikana 12 kuukautta työttömänä) alle 30 - vuotiaat nuoret, joiden koulutustaustaa ei ole määritelty, 17 - 29 - vuotiaat työttömät työnhakija, joilla on ainoastaan perusasteen tutkinto ja muut alle 30 - vuotiaat nuoret, joiden katsotaan hyötyvän palvelusta.

 

- Uskon, että nuoret innostuvat palvelusta helposti, koska tästä palvelusta on mahdollisuus löytää se omanlainen palvelu ja juuri omaan tarpeeseen sopiva palvelu, toteaa palvelujohtaja Katri Lehto TE-palveluista.

 

Palvelua on tarjolla 300 nuorelle Etelä-Pohjanmaalla. Palvelun tarve määritellään TE-toimiston palvelutarvearviossa. Nuori saa itse valita palveluntuottajan. Alku syksyn aikana palvelua tarjotaan ensisijaisesti Lapuan, Kauhavan, Kauhajoen, Kurikan ja Seinäjoen alueen nuorille työnhakijoille. Palvelu on asiakkaalle velvoittavaa ja palveluntuottajan voi valita vain kerran.

 

- Tämä on uudenlainen avaus nuorten palveluihin. On hienoa, että halutaan kehittää tämän päivän palveluita tämän päivän nuorille, kertoo koulutusasiantuntija Eliisa Rissanen ELYstä.

 

Palvelut perustuvat hallituksen puoliväliriihessä sovittuihin tulosperustaisiin hankintoihin. Valtakunnallisesti nuorille hankittaviin työvoimapalveluihin on varattu 15 miljoonaa euroa. Tavoitteena on ohjata 10 000 nuorta TE-toimistoista ja Ohjaamoista uudistuviin palveluihin. Palveluilla tuetaan myös työvoiman saatavuutta, vastataan yritysten rekrytointitarpeisiin sekä valmistaudutaan kasvupalveluihin.

 

Piristyneestä taloustilanteesta huolimatta Etelä-Pohjanmaalla on tällä hetkellä työttömänä yli 1 700 alle 30-vuotiasta nuorta. Nuorten työttömyys kohdistuu erityisesti Seinäjoen alueeseen.

 

Lisätiedot:

Palvelujohtaja Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto Katri Lehto p. 0295 046 581

Palveluesimies Etelä-Pohjanmaan TE-toimisto Anna-Elina Levijoki p. 0295 046 631

Hallintojohtaja UNIC-palvelut Oy Jaana Mesiäislehto-Mäntypuro p. 0440 568 422

Valmentaja Buusti ry Niina Laitio p. 050 911 3954

Kouluttaja Sedu Education Oy Merja Kaateikko p. 040 868 0834

Päivitetty: 06.07.2023