null Työllisyyskonsertti Sello -hankkeen kautta töihin

Viime viikolla vietettiin Työllisyyskonsertti Sello -hankkeen syntymäpäiviä. Yksivuotias Espoon kaupungin hanke on osoittanut, että eri toimijoiden yhteistyöllä voidaan saada erinomaisia tuloksia aikaan. Hanketta ovat toteuttamassa Espoon kaupungin lisäksi Uudenmaan TE-toimisto ja lukuisat yksityiset yritykset. Hanke lähti liikkeelle kauppakeskus Sellosta, mutta on laajentunut esimerkiksi Isoon Omenaan, Entresseen ja Ainoaan. Päätarkoituksena hankkeessa on löytää espoolaisille nuorille sekä pidempään työttömänä olleille työnhakijoille töitä työkokeilun kautta. Työkokeilut ja työpaikat ovat olleet pääsääntöisesti kaupanalalta ja asiakaspalvelutehtävistä.

Kuvio toimii niin, että aluksi Espoon kaupungin projektityöntekijät haastattelevat asiakkaan ja yhdessä mietitään, sopisiko hanke asiakkaan tilanteeseen. Jos asiakas näyttää vihreää valoa, niin hänelle etsitään työkokeilupaikka jostakin yhteistyöyrityksestä.

"TE-toimisto on isoin kanava, joka meille ohjaa asiakkaita. Sanoisin, että 80 % asiakkaista tulee TE-toimiston kautta. Nekin jotka ottavat itse yhteyttä ovat usein kuulleet hankkeesta TE-toimistossa. Lisäksi markkinoimme hanketta esimerkiksi kaupungin nettisivuilla ja Facebookissa.", Espoon kaupungin projektityöntekijä Katja Heiniö kertoo.

Heiniön kollega Riitta Wirén nostaa esiin erityisesti yritysyhteistyön toimivuuden. "Olemme saaneet paljon yrityksiä mukaan ja nyt hanketta on helppo markkinoida muille yrityksille. Kauppakeskusten johto on myös ollut isona apuna. Olemme saaneet sieltä yrityslistan ja yrittäjille on voitu sanoa, että myös kauppakeskuksen johto tukee tätä hanketta. Esimerkiksi Sello myös markkinoi hankettamme paljon."

Espoon kaupungin projektityöntekijät Riitta Wirén (vas.) ja Katja Heiniö Työllisyyskonsertti Sello -hankkeen syntymäpäivillä.

Entä ne tulokset? Vuoden aikana työkokeilussa jossakin kauppakeskusten tai niiden lähialueiden yrityksistä on ollut noin 120 työnhakijaa. Työkokeilun kesto on ollut pääsääntöisesti yhdestä kolmeen kuukautta. Työkokeilun suorittaneista lähes 70 on työllistynyt sekä työkokeilupaikkoihin että muualle. Erityisen merkittävää on, että lähes kaikki työnhakijat ovat työllistyneet ilman palkkatukea. Moni työnhakija on myös saanut työpaikan ilman aikaisempaa alan kokemusta tai koulutusta.

"Mukana on paljon ketjuyrityksiä. Jos työpaikkaa ei ole löytynyt Sellon pisteestä, niin se on saattanut löytyä Isosta Omenasta, Kampista tai Vantaan Tammistosta. Kauppiashan toimii siinä suosittelijana, eli silloin kun homma on mennyt hyvin, niin seuraava paikka on paljon helpompi saada. Sanotaan että henkilö on vaikka ylioppilas eikä hänellä ole työkokemusta. Hän on hakenut vaikka kuinka montaa paikkaa, mutta ei ole löytänyt työtä. Nyt se ensimmäinen paikka on tämän työkokeilun kautta auennut. Se on mennyt niin hyvin, että henkilö on työllistynyt suoraan yritykseen.", kertoo Uudenmaan TE-toimiston nuorten asiantuntija Jouni Wuori. Hän myös arvelee, että Espoon kaupunki saattaa ottaa hankkeen toimintamallin omaksi käytännökseen, koska tulokset ovat niin hyviä.

Uudenmaan TE-toimiston nuorten asiantuntija Jouni Wuoren mukaan hanke on ollut todella toimiva työkalu TE-toimistolle.

Kaikki osapuolet vaikuttavat olevan tyytyväisiä yhteistyöhön. "Tämä on ollut todella hyvä työkalu meille. On saatu työnhakija nopeasti alakertaan Espoon kaupungin työntekijän haastateltavaksi ja siitä kipin kapin työkokeiluun johonkin firmaan.", toteaa Wuori. TE-toimisto siis tarjoaa Espoon kaupungille työhuoneen, joten asiakkaan ei tarvitse lähteä suuntaamaan uuteen virastoon.

Espoon kaupungin projektisuunnittelija Jari Engström vahvistaa yhteistyön sujuvuuden. "Me saamme TE-toimistolta oikeastaan kaiken, mitä tarvitsemme. Täytyy kyllä sanoa, että oma kokemukseni TE-toimistosta poikkeaa valtavasti julkisuuskuvasta. Myös sosiaalisessa mediassa parjattu työkokeilu on tässä hankkeessa osoittanut toimivuutensa."

Yrittäjät ovat puolestaan kiitelleet sitä, että Espoon projektityöntekijät ovat olleet työkokeilun alkuvaiheessa apuna esimerkiksi sopimuspapereiden täyttämisessä. Ennen kaikkea toimintamalli on yritykselle vaivaton ja säästää resursseja, koska aikaa vievää rekrytointiprosessia ei tarvita.

Engström harmittelee, että hankkeen syntymäpäiville olisi voinut tulla enemmänkin ihmisiä. Paikalla käyneistä yli puolelle sovittiin haastatteluaika. Espoolaisille työnhakijoille on syyskuuhun 2017 saakka kestävässä hankkeessa siis hyvin tilaa, joten ei muuta kuin rohkeasti ottamaan yhteyttä! Saatat löytää itsesi työsuhteesta nopeammin kuin arvaatkaan. Engströmin mukaan valtaosa työnhakijoista on ollut Työllisyyskonsertti Sello -hankkeeseen enemmän kuin tyytyväisiä, joten annetaan lopuksi ääni tälle tärkeimmälle taholle:

"Olin työttömänä melkein kaksi vuotta ennen kuin aloitin työkokeilun. Työkokeiluni kesti kolme kuukautta, jonka jälkeen sain sieltä työpaikan. Työllistyminen muutti elämänsuuntaani todella positiivisella tavalla. Olen paljon virkeämpi, talouteni on parempi ja olen tutustunut moniin uusiin ihmisiin. Uskon että olisin edelleen työtön ilman työkokeilua. Sen ansiosta pystyin näyttämään että teen hyvää työtä, vaikka aikaisempaa kokemusta on vähän."

Hanke jatkaa espoolaisten työnhakijoiden työllistämistä syyskuuhun 2017 saakka.

Päivitetty: 18.08.2023