null Työllisyyspoliittisen avustuksen haku vuodelle 2019

Maakuntauudistuksen kohtalo on edelleen auki. Toisaalta valmistautuminen kasvupalvelulainsäädännön voimaantuloon etenee. Hallituksen esityksessä kasvupalvelulaiksi ei ole enää mainintaa työllisyyspoliittisesta avustuksesta. Tämä tarkoittanee tämän hetkisen tiedon mukaan sitä, että työllisyyspoliittinen avustus ainakin nykymuodossaan päättyisi.  Lisäksi TE-toimistot lakkautetaan 1.1.2020 alkaen. Edellä mainituista seikoista johtuen vuoden 2019 typo-avustusta voidaan myöntää vain 31.8.2019 asti. Loppuvuosi 2019 varataan toimivien typo-avustushankkeiden maksatuksen ja kirjanpidon loppuun saattamiseen.

Vuotta 2019 koskeva haku käynnistyy lyhyenä syys-lokakuussa (1-2 viikkoa). Rahoituksen hakukriteerit ovat samat kuin vuodelle 2018, mutta valinnassa kiinnitetään erityistä huomiota hankkeen toimintasuunnitelmaan lyhyen toiminta-ajan vuoksi.

Mikäli edellä mainittuun suunnitelmaan tai aikataulutukseen tulee muutoksia, niistä tiedotetaan Uudenmaan TE-toimiston nettisivuilla sekä www.taidonpolku.fi -sivulla.

Päivitetty: 18.08.2023