null Työnantaja: Onko sinulla kysyttävää lomautuksista? Lue ohjeet täältä.

Lomauttaminen tarkoittaa, että työnantaja keskeyttää sopimukseen perustuvan työnteon ja palkanmaksun väliaikaisesti. Lomautuksen aikana työsuhde säilyy muuten voimassa.

Lomautus voi

  • keskeyttää työntekijän työnteon kokonaan tai lyhentää hänen säännöllistä päivittäistä tai viikoittaista työaikaansa
  • olla voimassa toistaiseksi tai määräaikaisesti
  • perustua työnantajan yksipuoliseen päätökseen tai työnantajan ja työntekijän väliseen sopimukseen

Lomauttamisen perusteet

Työnantaja saa lomauttaa työntekijän kahdella eri perusteella

  • Työnantajalla on taloudellinen tai tuotannollinen peruste irtisanoa työsopimus. Jos työ on vähentynyt olennaisesti ja pysyvästi, eikä työntekijälle voida tarjota muuta työtä tai koulutusta, työnantaja voi lomauttaa työntekijän toistaiseksi.
  • Työnantajan edellytykset tarjota työtä ovat vähentyneet tilapäisesti – enintään 90 päivän ajaksi. Edellytyksenä on, että työntekijälle ei voi tarjota muuta työtä tai koulutusta, joka vastaisi työnantajan tarpeita.

Työnantaja saa lomauttaa määräaikaisen työntekijän vain silloin, kun hän työskentelee vakituisen työntekijän sijaisena ja työnantajalla olisi oikeus lomauttaa kyseinen työntekijä.

Työnantaja ja työntekijä saavat keskenään sopia lomautuksesta ainoastaan määräajaksi ja työnantajan toiminnan ja taloudellisen tilan perusteella.

Työnantajan ilmoitukset lomautuksesta

Ilmoitus yt-neuvotteluiden käynnistymisestä TE-toimistoon

Jos olet yhteistoimintalain piiriin kuuluva työnantaja, on sinun ilmoitettava YT-neuvotteluista TE-toimistoosi. Ilmoitus on tehtävä viimeistään neuvottelujen alkaessa. Neuvotteluista pitää ilmoittaa, jos ne voivat johtaa lomautuksiin tai henkilöstön vähennyksiin – riippumatta neuvottelujen kohteena olevasta henkilömäärästä.

Ilmoitus on vapaamuotoinen, mutta se pitää toimittaa kirjallisesti. Voit toimittaa ilmoituksen oman alueesi muutosturva-asiantuntijalle. Tiedot löytyvät sivun linkeistä.

Lomautusilmoitus työntekijälle

  • Työnantajan pitää antaa lomautusilmoitus työntekijälle henkilökohtaisesti. Jos se ei ole mahdollista, ilmoituksen voi toimittaa myös kirjeitse tai sähköisesti.
  • Ilmoitus on annettava viimeistään 14 päivää ennen lomautuksen alkua. Joissakin työehtosopimuksissa on sovittu, että ilmoitusaika voi olla myös pidempi.
  • Lomautusilmoituksessa on mainittava lomautuksen peruste, alkamisaika sekä sen kesto tai arvioitu kesto. Määräaikaisen lomautuksen kestoaika on ilmoitettava täsmällisesti.

Lomautusilmoitus on annettava tiedoksi myös lomautettavien työntekijöiden edustajille.

Kirjallinen todistus lomautuksesta

  • työnantajan on annettava lomautuksesta kirjallinen todistus, jos työntekijä pyytää sitä
  • todistuksessa on mainittava ainakin lomautuksen syy, alkamisaika sekä lomautuksen kesto tai sen arvioitu kesto

Lomautuksesta on käytävä yt-neuvottelut

Lomautustilanteessa tulee noudattaa yhteistoimintalain säännöksiä, jos yrityksessä työskentelee säännöllisesti vähintään 20 työntekijää.

Yt-neuvottelut on käytävä

  • kun työnantaja harkitsee toimenpiteitä, jotka saattavat johtaa yhden tai useamman työntekijän lomauttamiseen, irtisanomiseen tai osa-aikaistamiseen taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla
  • ennen kuin työnantaja päättää lomautuksesta

Työ- ja elinkeinotoimiston palvelut lomautustilanteissa

Lomautetuilla on oikeus käyttää samoja työ- ja elinkeinotoimistosta saatavia julkisia työvoimapalveluja kuin irtisanotuillakin. Näitä ovat esimerkiksi

  • henkilökohtainen työnvälitys
  • osaamisen kehittämispalvelut
  • työvoimakoulutus

Työnantaja voi kouluttaa lomautettua henkilöstöä hyödyntämällä TäsmäKoulutusta tai MuutosKoulutusta

  • koulutukset järjestetään yhteistyössä työ- ja elinkeinohallinnon kanssa
  • työ- ja elinkeinohallinto maksaa osan koulutusten kustannuksista
  • koulutusten järjestämisestä täytyy aina sopia erikseen etukäteen työ- ja elinkeinotoimiston tai elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen kanssa

Suuremmissa lomautuksissa työ- ja elinkeinotoimisto antaa tarvittaessa yrityskohtaisesti lomautuksiin liittyvää neuvontaa.

Päivitetty: 18.08.2023