Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Työttömien määrä laskee edelleen Pohjois-Pohjanmaalla

Pohjois-Pohjanmaalla oli lokakuun lopussa 17 800 työtöntä työnhakijaa ja maakunnan työttömyysaste oli 9,6 prosenttia. Työttömiä oli 3 800 vähemmän kuin vuosi sitten. Syyskuuhun verrattuna työttömiä oli hieman enemmän (+100). Työttömyys on laskenut tasaisesti eri puolilla maata. Suhteellisena vuosimuutoksena työttömyyden alenema on Pohjois-Pohjanmaalla edelleen maan kärkipäässä. Huolimatta hyvästä kehityksestä ovat erot maakunnan kuntien välillä kuitenkin edelleen suuret.

Työttömyys on laskenut kaikissa keskeisissä seurantaryhmissä Pohjois-Pohjanmaalla verrattuna vuoden takaiseen tilanteeseen. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli lokakuun lopussa 2 900, mikä on noin 500 (-14 %) vähemmän kuin vuosi sitten. Pitkäaikaistyöttömiä eli yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita oli 5 200, mikä on 1 900 (-27 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömistä miehiä oli 3 100 ja naisia 2 100.  Lomautettuna oli lokakuun lopussa 600 henkilöä, mikä on 100 vähemmän kuin vuosi sitten.

Avoinna olevien työpaikkojen määrä kasvanut vuoden takaisesta
 

Työvoiman kysyntä on edelleen edellisvuotta suurempaa. Lokakuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistossa oli avoinna kaikkiaan 6 500 työpaikkaa, mikä on 700 paikkaa enemmän kuin vuosi sitten. Myös uusien työpaikkojen määrä lisääntyi: lokakuussa ilmoitettiin avoimeksi 3 400 uutta työpaikkaa – se on 600 paikkaa enemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. Uusia työpaikkoja oli lokakuussa eniten tarjolla rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (mm. kirvesmiehille, auton- ja koneenasentajille, metalliteollisuuden laitosmiehille), palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. myyjille, kiinteistöhuollon työntekijöille, lähihoitajille, puhelinmyyjille) sekä muiden työntekijöiden ammattiryhmälle (mm. rakennusapulaisille ja toimisto- tai laitossiivoojille).

Työnhakijoiden aktivointiaste noussut edellisvuodesta
 

Lokakuun lopussa aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa oli Pohjois-Pohjanmaalla 9 500 henkilöä eli hieman (-100) vähemmän kuin edellisvuonna samaan aikaan. Aktivointiaste (34,9 %) oli kuitenkin 4,1 prosenttiyksikköä korkeampi kuin vuosi sitten. Palveluissa olevista naisia oli 4 900 ja miehiä 4 600. Eniten osallistujia oli koulutuksessa (4 500 henkilöä), kuntouttavassa työtoiminnassa (2 000) ja työllistettynä (1 900).

Työttömien määrä vuoden takaista alempi lähes kaikissa kunnissa
 

Lokakuun lopussa työttömien osuus työvoimasta (työttömyysaste) oli koko maassa 8,7 % ja Pohjois-Pohjanmaalla 9,6 %. Pohjois-Pohjanmaan työttömyysaste laski 2,0 prosenttiyksikköä vuoden takaisesta. Kunnittain alhaisimmat työttömyysasteet olivat Reisjärvellä (5,5, %),  Limingassa (6,1 %) ja Pyhännällä (6,3 %). Korkeimmat työttömyysasteet olivat Taivalkoskella (12,0 %), Vaalassa (11,9 %) ja Oulussa (10,8 %). Työttömien määrä oli vähentynyt Pohjois-Pohjanmaalla kaikissa muissa kunnissa paitsi Merijärvellä.

Lisätietoa:
palvelujohtaja Pirjo Juntunen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, 0295 056 596
palvelujohtaja Jussi Leponiemi, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, 0295 056 706
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, 0295 056 713

S-posti: etunimi.sukunimi(at)te-toimisto.fi

Päivitetty: 06.07.2023