null Työttömyyden lasku Uudellamaalla Manner-Suomen hitainta

Uudenmaan ELY-keskuksen marraskuun työllisyyskatsauksen mukaan kuun lopussa alueella oli yhteensä 67 330 työtöntä työnhakijaa. Tämä on 8 908 (-11,7 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömyyden lasku oli edelleen Uudellamaalla Manner-Suomen hitainta. Ammattiryhmittäin tarkasteltuna eniten työttömiä oli ammatteihin luokittelemattomien (13 374) ja erityisasiantuntijoiden (11 681) ammattiryhmissä. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli marraskuun lopussa 7,9 %.

 

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli alueella yhteensä 6 026, mikä on 868 (-12,6 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Syys-lokakuussa laskua oli 9 prosenttia eli nuorten työllisyyden positiivinen kehitys oli marraskuussa hieman kasvanut.  Yli vuoden työttömänä olleita pitkäaikaistyöttömiä alueella oli yhteensä 22 213, mikä on 5 953 (-21,1 %) henkeä vähemmän kuin vuoden 2017 marraskuun lopussa.  Ulkomaalaisia työttömiä alueella oli 11 944, mikä on 1 348 (-10,1 %) henkilöä vähemmän kuin viime vuonna.

 

Uusia avoimia työpaikkoja oli marraskuun aikana haussa 19 801 eli 2 322 (+13,3 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Runsaasti uusia avoimia paikkoja oli mm. myyjien (1 217 paikkaa), rahdinkäsittelijöiden ja varastotyöntekijöiden (878), myyntiedustajien (799), toimisto- ja laitossiivoojien (787) sekä lähihoitajien (618) nimikkeissä.

 

TEM:n ylläpitämät työllisyyskatsauksen nettisivut on poistettu toistaiseksi käytöstä, joten työllisyyskatsaus on tällä hetkellä luettavissa ainoastaan pdf-muotoisena ELY:n sivuilta.

Päivitetty: 18.08.2023