null Työttömyys kääntyi nousuun Uudellamaalla

Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (ELY-keskuksen) kuntien alueella oli joulukuun lopussa yhteensä 72 578 työtöntä työnhakijaa. Tämä on 229 (0,3 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Ammattiryhmittäin tarkasteltuna eniten työttömiä oli ammatteihin luokittelemattomien (17 108) ja erityisasiantuntijoiden (11 998) ammattiryhmissä. Ilman ammattia olevien työttömien määrä on kasvanut kiihtyvällä vauhdilla keväästä lähtien. Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli joulukuun lopussa 8,5 %.

Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli alueella yhteensä 6 683, mikä on 177 (-2,6 %) vähemmän kuin vuotta aiemmin. Pitkäaikaistyöttömiä alueella oli 22 375, mikä on 44 (-0,2 %) vähemmän kuin vuoden 2018 joulukuun lopussa. Ulkomaalaisia työttömiä alueella oli 13 288, mikä on 440 (-3,2 %) henkilöä vähemmän kuin viime vuonna.

Uusia avoimia työpaikkoja oli joulukuun aikana haussa 20 621 eli 4 017 (24,2 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Runsaasti uusia avoimia paikkoja oli mm. rahdinkäsittelijöiden ja varastotyöntekijöiden (1 364 paikkaa), myyjien (1 168), toimisto- ja laitossiivoojien (921), talonrakentajien (834) sekä kirvesmiesten ja rakennuspuuseppien (661) nimikkeissä.

Tiedot ilmenevät työ- ja elinkeinoministeriön Työnvälitystilastosta.
 

Trendit:
 •Yhteensä työttömiä työnhakijoita: 72 578
•Työttömiä 229 (0,3 %) viime vuotta enemmän
•Uusien avoimien työpaikkojen määrä edelleen selvässä kasvussa
•Ilman ammattia olevien työttömien määrä kasvu jatkuu
•Miesten työttömyyden kasvu jatkuu

Lue Uudenmaan joulukuun 2019 työllisyyskatsaus (pdf) kokonaisuudessaan ELY-keskuksen sivuilta. Uudenmaan ELY-keskuksen kuukausittain laatima kunta- ja maakuntatasoinen nuorisotakuuseuranta (pdf) on julkaistu joulukuun ajalta ja on myös luettavissa ELY-keskuksen sivuilta.

 

Päivitetty: 18.08.2023