null Uudenmaan TE-toimiston ja ELY-keskuksen ensimmäinen yhteinen uutiskirje on julkaistu

Uudenmaan TE-toimisto ja Uudenmaan ELY-keskus ovat julkaisseet ensimmäisen yhteisen uutiskirjeensä poikkeusoloissa. Uutiskirjeestä voit lukea seuraavista aiheista:

Uudenmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Petri Knaapinen: ELY-keskuksilla valtava urakka koronatukien päätöksissä

Uudenmaan TE-toimisto palvelee myös koronakriisin aikana -jutussa Uudenmaan TE-toimiston johtaja Tiina Korhonen kertoo TE-toimiston palveluista koronakriisin aikana.

ELY-keskuksen rahoitus yrityksille koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa haettavissa.
ELY-keskukset ovat saaneet lisärahoitusta yrityksen kehittämisavustuksiin myönnettäväksi koronavirusepidemian aiheuttamista markkina- ja tuotantohäiriöistä kärsiville yrityksille.

Koronaviruksen työllisyysvaikutukset Uudellamaalla erittäin nopeita ja voimakkaita
Koronaviruspandemian vuoksi käyttöönotetuilla rajoitustoimilla on ollut erittäin merkittäviä vaikutuksia Uudenmaan työllisyystilanteeseen. Työnhakijaksi TE-toimistoon ilmoittautuneiden lukumäärä kääntyi poikkeukselliseen kasvuun heti rajoitustoimien alettua 16.3.

Uudenmaan TE-toimiston paikalliset palvelut ovat asiakkaiden käytettävissä myös poikkeustilanteessa
Uudenmaan TE-toimiston ostopalvelut, joita toteuttavat TE-toimiston yhteistyökumppaneina toimivat palveluntuottajat, jatkuvat poikkeustilanteessa.

Sato talteen! Maaseudun työvoimapulaa paikataan nyt yhteistyöllä
Maaseudulle pitää tänä kasvukautena löytää suuri määrä kotimaista työvoimaa. Sitä etsitään nyt omalla hankkeella.

Joukkoliikenne turvataan, jotta kriittisillä aloilla työskentelevät pääsevät töihin
Korona-aika on tiennyt muutoksia ELY-keskuksen sopimusliikenteeseen joukkoliikenteessä. Liikennöintiä pyritään kuitenkin jatkamaan, koska monella alalla etätyöskentely ei ole mahdollista.

Vastikään Suomeen tulleille maahanmuuttajille kokeillaan etänä toteutettavaa yhteiskuntaorientaatiota

Poikkeusolojen aiheuttamat muutokset lainsäädäntöön

Lue uutiskirje täältä.

 

Päivitetty: 18.08.2023