Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Uudistunut RecruIT Tampere tarjoaa tilaisuuksia ICT-alan osaajille

RecruIT Tampere avaa ovet ICT-alan osaajille

ICT-alan yrityksiä ja osaajia yhteen saattava RecruIT Tampere järjestetään jo yhdettätoista kertaa. Tänä vuonna tapahtuma uudistuu kaksipäiväiseksi tapahtumakokonaisuudeksi. Yhteensä 29 työnantajayrityksen omat ovet aukeavat osaajakohtaamisiin rekrytointipäivässä torstaina 12.4.2018, jossa tarjolla on yhteensä yli 270 työpaikkaa. Ennen rekrytointipäivää vietämme etkoja.

Rekrytointipäivän tilaisuudet järjestetään avointen ovien -mallin mukaisesti yritysten omissa toimitiloissa. Tilaisuuksissa voi ohjelmakuvauksesta riippuen osallistua pikaiseen työhaastatteluun, tutustua toimitiloihin ja työyhteisöön sekä saada lisätietoa avoimista työtehtävistä ja uramahdollisuuksista. Osaaja voi esimerkiksi aloittaa rekrytointipäivään osallistumisensa rekryaamiaisella jo klo 8:30 ja päättää päivän myöhemmin rekrysaunan lauteille. Rekrytointitilaisuudet kuvauksineen, sijainteineen ja kestoineen löytyvät kätevästi kartalta. Omia toimitilojaan hyödyntäen työnantajat saavat mahdollisuuden nopeampaan työllistämiseen ja työsuhteen solmimiseen, sillä RecruIT Tampereen rekrytointitilaisuudet liikuttavat aktiivisia, motivoituneita ja aidosti kohdeyrityksistä kiinnostuneita osaajia.

Osaajaetkoina toimivan teemapäivän luennoilla käydään läpi työmarkkinaa, osaamisen myyntiä ja sen kehittämisen välineitä sekä osaajien ja yritysten kohtaantotekijöitä. Työttömille ja työttömyysuhan alaisille korkeakoulutetuille suunnattu teemapäivä avataan ICT-, teknologiateollisuuden ja rakennusteollisuuden alojen työllistämisnäkymillä itse teollisuusalojen aluepäällikköjen sekä Tampereen Kauppakamarin kertomana. Interaktiivinen keskustelutilaisuus hakee vastauksia kysymyksiin: Mistä Suomen kilpailukyky muodostuu? Mitkä ovat keskeisimmät osaajapulan syytekijät? Miten tulevaisuuden trendit näyttäytyvät aloilla?

Asiantuntijatilaisuuksissa jaetaan tietoa alati muuttuville työmarkkinoille käytössä olevista TE-palveluista ja korkeakoulutettujen työelämäsijoittumiseen perehtyneet asiantuntijat auttavat osaamisen myyntiin liittyvissä aiheissa. Teemapäivään osallistumalla voi ymmärtää paremmin myös suomalaisia vahvuuksia osana eurooppalaista osaajakantaa. Lisätietoa osaajaetkoista saa osoitteessa bit.ly/Teemapaiva

Yritysetkoilla kysellään, voisivatko työnantajaimago, digitaaliset rekrytointikanavat ja kansainvälinen rekrytointi nousta kohtaannon avaintekijöiksi? ICT-, teknologiateollisuuden- ja rakennusteollisuuden yrityksille suunnatun RekrytointiKlubin aikana kuullaan uudenlaisista työsuhteista ja tavoista rekrytoida sekä annetaan ratkaisuvaihtoehtoja kohtaanto- ja rekrytointihaasteisiin. Lisätietoja RekrytointiKlubista saa osoitteessa bit.ly/RekrytointiKlubi

  • RecruIT Tampere -rekrytointipäivän tilaisuudet järjestetään torstaina 12.4.2018 mukaan ilmoittautuneiden ICT -alan työnantajayritysten omissa toimitiloissa. Rekrytointipäivän tilaisuudet sijoittuvat klo 8.30-18.00 väliselle ajalle.
  • Rekrytointipäivän ja sen etkot järjestävät yhteistyössä Pirkanmaan TE-toimisto, EGR- Euroopan globalisaatiorahastosto, Pirkanmaan ELY-keskuksen PIIRU-hanke ja EURES -Eurooppalainen työnvälitysverkosto. Tapahtumakokonaisuuden osarahoittajan toimii Euroopan Sosiaalirahasto.
  • RecruIT Tampere - rekrytointipäivän kartta: http://bit.ly/RecruITkartta
  • Verkkosivut www.recruit-tampere.fi
  • Sosiaalinen media: @RecruITampere #RecruITre

Tiedote pdf-muodossa

Päivitetty: 06.07.2023