null Uutiskirje 2/2018 ilmestynyt - Johtaja Jarmo Ukkosen tervehdys käsittelee aktiivimallia

Uudenmaan TE-toimiston uutiskirje 2/2018 on ilmestynyt! Lue kiinnostavaa asiaa osatyökykyisten työllistymisestä, Yritystä Stadiin -tapahtumasta sekä Uudenmaan TE-toimiston järjestämistä rekrytapahtumista.

Johtajamme Jarmo Ukkosen tervehdys käsitteli alkuvuoden puhuttaneinta aihetta, eli aktiivimallia. Kirjoitus löytyy alta. Terveiset videon muodossa puolestaan tästä:

 

-----

Uudenmaan TE-toimiston johtaja Jarmo Ukkosen tervehdys

Uutiskirjeen ilmestyessä aktiivimallin vaikutukset konkretisoituvat ensimmäistä kertaa työnhakijoille, kun ensimmäinen kolmen kuukauden tarkastelujakso on päättynyt. Aktiivimallin toteutumista ja siihen liittyvää seurantaa toteuttavat Kela ja työttömyyskassat. TE-toimiston tehtävä on tarjota työtä, koulutusta ja palveluja entiseen tapaan työnhakijoiden työllistymisen edistämiseksi. Palvelujamme käyttämällä asiakas voi myös välttää työttömyysetuuden leikkaantumisen aktiivimallin vuoksi.

Aktiivimalli on todella ollut alkuvuoden kuumin puheenaihe. Lähes päivittäin eri medioista on voinut lukea aktiivimallista, sen soveltamisesta tai sen epäselvyyksistä. Toimistomme puhelinpalvelu ja sähköposti ovat aika ajoin ruuhkautuneet aktiivimalliin liittyvistä kyselyistä.

TE-palveluissa katsomme asiakkaan tilannetta kuitenkin ensisijaisesti työllistymisen, emme aktiivimalliin kytköksissä olevan työttömyysetuuden näkökulmasta. Tämä on tuonut uudenlaisia haasteita asiakaspalveluumme. Siinä missä asiantuntijamme on saattanut yrittää johdattaa keskustelua tarkoituksenmukaisiin pidempiin työllistymistä tukeviin ratkaisuihin, on asiakas voinut sitkeästi pohtia, miten voisi välttyä ainoastaan aktiivimallin leikkurilta. Haemme aina pidemmälle menevää ratkaisua, koska pitkässä juoksussa se kuitenkin tuo sen parhaimman hyödyn.

Työnhakijat näyttäisivät nyt ottavan innokkaammin vastaan myös osa-aikatyötä. Pienikin työ on aina jalka oven väliin työmarkkinoille ja voi poikia uusia mahdollisuuksia. Suomen virallisen tilaston (SVT) Työvoimatutkimuksen mukaan helmikuussa osa-aikatyötä tekeviä oli 24000 henkilöä (5,9 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Jonkinlaista vaikutusta aktiivimallilla lienee tähänkin lukuun ollut. Tosin tässä vaiheessa tiedot ovat kovin alustavia ja vaativat tarkempaa tutkimusta.

Lain valmistelussa on kiireestä johtuen ollut puutteita. Sovellusohjeet ovat olleet epätarkkoja ja tulleet myöhässä, mikä on ollut erittäin hankalaa meille viranomaisille sekä työttömyysturvan maksajille. Kunnollista asiakasneuvontaa ei ole pystytty antamaan, ja vieläkin ohjeita täydennetään. Tästä näkökulmasta en ihmettele lainkaan työnhakijoiden hätää ja barrikadeille nousua. Lain valmistelijoille on tullut myös yllätyksenä TE-palveluiden laaja tarjonta. Toivottavasti jatkossa muistetaan paremmin kentän asiantuntemuksen hyödyntäminen tämän tyyppisissä valmistelutilanteissa. Aktiivisuusehtoa täyttämään pitäisikin ottaa mukaan ESR-hankkeet, työvoimapoliittisella avustuksella tuetut järjestö- ja yhdistyshankkeet sekä myös ammattijärjestöjen ja liittojen hankkeet. Kaikki nämä puuttuvat nykyisestä lakiversiosta.

Työ asiakkaiden työllistymisen eteen jatkuu TE-palveluissa sitkeästi. Toivottavasti aktiivimallissa havaittuja puutteita korjataan mahdollisimman nopeasti ja siihen luetaan laajemmin erilaisia aktiivimuotoja. Sitä kautta myös edistetään entistä paremmin työn ja työntekijän kohtaantoa.

Päivitetty: 18.08.2023