Ajankohtaiset

<< Takaisin

« Takaisin

Valmet Automotive käynnistää jälleen Suomi-kiertueen rekrytoinnin tueksi

Valmet Automotiven tiedote:

Valmet Automotive rekrytoi tänä vuonna 1000 uutta autonrakentajaa ja toimihenkilöä Uudenkaupungin autotehtaalle. Osana juuri käynnistettyä 500 autonrakentajan rekrytointikampanjaa Valmet Automotive uusii viime vuonna toteutetun Suomi-kiertueen kahdeksassa kaupungissa huhti-toukokuun vaihteessa.

Rekrytointia tukevalla Suomi-kiertueella Valmet Automotive tarjoaa autoteollisuuden tehtävistä kiinnostuneille mahdollisuuden keskustella työpaikoista ja niihin liittyvistä tekijöistä rekrytointiammattilaisten, henkilöstön edustajien sekä Uudenkaupungin, Laitilan ja Rauman sekä TE-toimiston edustajien kanssa.

"Suomi-kiertueemme ylitti kaikki odotukset viime vuonna, ja siksi käytämme menestyskonseptiamme myös tämän vuoden kampanjassa. Kiertueella voimme kertoa tehtävistämme, mutta myös siitä, miten elämänsä autotehtaan sankarina voi parhaiten järjestää", kertoo Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salo.

Kiertue vierailee suurella show-rekalla kaikkiaan kahdeksassa kaupungissa, jotka ovat autotehtaan rekrytoinnin kannalta erityisen potentiaalisia. Tavoitteena on myös yleisesti laajentaa autotehtaan työpaikkojen tunnettuutta Suomessa. Jokaisella paikkakunnalla tapahtuma kestää klo 10-16, ja kiertueaikataulu on seuraava:

1. Kemi, 24.4.2018, Täiköntori
2. Oulu, 25.4.2018, Kauppatorin toriparkki
3. Vaasa, 26.4.2018, Kauppatori
4. Kouvola, 2.5.2018, Kaupungintalon edusta
5. Kotka, 3.5.2018, Kauppatori
6. Vantaa, 4.5.2018,Tikkurilan Tori
7. Lieksa, 7.5.2018, Lieksan varsinainen tori
8. Kajaani, 8.5.2018, Kauppatori

Lisätietoa kiertueesta sekä työpaikoista löytyy Valmet Automotiven koti- sekä facebook-, LinkedIn- ja Twitter-sivuilta sekä rekrytointisivustolta www.autotehtaansankarit.fi. Valmet Automotive hakee kampanjallaan 500 uutta autonrakentajaa hitsaamon, maalaamon, kokoonpanon sekä sisäisen logistiikan tehtäviin. Kampanjan hakuaika alkoi 17.4.2018.

Lisätietoja:

Viestintäpäällikkö Mikael Mäki

puh. 020 484 8011

mikael.maki(at)valmet-automotive.com

www.valmet-automotive.com sekä Facebook, LinkedIn, Twitter ja YouTube.

Valmet Automotive tuottaa suunnittelu- ja valmistuspalveluja, avoautojen kattojärjestelmiä sekä konsulttipalveluja. Erikoisalaamme ovat korkean arvoluokan henkilöautot, sähköiset ajoneuvot ja avoautot. Palveluksessamme on 5500 osaajaa Suomessa, Saksassa, Puolassa ja Espanjassa.


Oma
asiointi