null Yrittäjänä aloittamisen suosio on palautunut nopeasti entiselleen Uudellamaalla

Uudellamaalla yrittäminen ja yritysten perustaminen hiipuivat keväällä koronaepidemian iskiessä. Kesä- ja heinäkuun aikana on kuitenkin tapahtunut huomattavaa elpymistä, ja yritystoiminnan aloittaminen on lisääntynyt suorastaan dramaattisesti verrattuna aiempiin kesiin.

Sekä yrityksen perustaminen starttirahalla että sivutoiminen yrittäjyys työttömyysturvalla ovatkin heinäkuun loppuun mennessä saavuttaneet suurin piirtein saman tason kuin vuosi sitten vastaavana ajankohtana.

TE-toimiston myöntämä starttiraha on useissa tutkimuksissa osoittautunut yhdeksi tehokkaimmista työllistämiskeinoista. Myös starttirahalla aloittaneet yrittäjät ovat pitäneet starttirahaa merkittävänä apuna.

Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreen selvityksen mukaan starttiraha on koettu yritystoimintaa mahdollistavana tukena mm. sen toimeentuloa turvaavan vaikutuksen ansiosta, ja sen on katsottu nopeuttaneen kannattavan yritystoiminnan aloittamista.

Uudenmaan TE-toimiston myöntämällä starttirahalla on vuoden 2020 aikana aloittanut 1 232 uutta yrittäjää heinäkuun loppuun mennessä. Tämä on n. 0,4 % enemmän kuin vuoden 2019 heinäkuun lopussa.

Työttömän työnhakijan mahdollisuuksia aloittaa yritystoiminta työttömyysturvaa menettämättä parannettiin vuoden 2018 alusta lähtien. Uudistuksen myötä sivutoimisuutta ei arvioida ensimmäisen neljän kuukauden aikana.

Mahdollisuutta kokeilla yrittäjyyttä sivutoimisesti on käytetty runsaasti hyödyksi lakiuudistuksen voimaantulon jälkeen, mutta koronakriisi aiheutti tähänkin keväällä hetkellisen pysähdyksen. Kesän aikana sivutoimisen yrittäjyyden aloituksissa tapahtui kuitenkin selvää kasvua. Selvimmin tämä näkyi heinäkuussa, jolloin sivutoimisena yrittäjänä aloitti n. 41 % enemmän henkilöitä kuin vuotta aikaisemmin.

Kaikkiaan Uudenmaan TE-toimiston tukemana yritystoiminnan on aloittanut vuoden 2020 aikana 1 380 yrittäjää, kun vuosi sitten aloittaneita oli 1 409. Lukujen ollessa näin lähellä tosiaan voinee todeta yritystoiminnan aloittamisen olevan tänä vuonna yhtä suosittua kuin viime vuonnakin.

Pitkällä aikavälillä yrittämisen suosio on kasvanut hitaasti mutta varmasti, joten kesällä tapahtunut elpyminen on palauttanut trendin ennalleen.

 

Päivitetty: 18.08.2023