Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Osaamisen ovi -koulutus avaa ovia työelämään

 

 

 

 

 

 

 

Olga Lanina (27 v.) tulee tapaamiseemme suoraan töistä. Tai siis Osaamisen ovi työelämään - koulutukseen liittyvästä työharjoittelusta. Mutta Olga toivoo ja uskoo kyseessä olevan hänen seuraava työpaikkansa. Osaamisen ovi -koulutus on ollut hänelle ovi työelämään ja hän on erittäin tyytyväinen.

Olga on saapunut Suomeen noin kolme vuotta sitten. Hän on venäläinen ja saapui ensimmäisen kerran Suomeen kesätöiden vuoksi. Kesän aikana hän kohtasi rakkauden ja niinhän siinä kävi, Olga muutti pysyvästi Suomeen miehensä luokse. Yllätyn aidosti kun kuulen Olgan asuneen Suomessa vain näinkin lyhyen ajan - hänen suomen kielen taitonsa vaikuttaa todella hyvältä. Hän itse on kuitenkin vaatimaton ja arvioi, että vielä on paljon opittavaa suomen kielestä. Ja hän onkin halunnut oppia kieltä mahdollisimman pian. Hän aloitti opiskelun lähes heti saavuttuaan Suomeen, aluksi Seinäjoen kansalaisopistossa ja sittemmin Lapuan kristillisessä opistossa.

Suomen kielen opiskelun ohessa Olga yritti löytää työtä. Hän on opiskellut vaatesuunnittelijaksi Venäjällä korkeakoulussa. Pian Olgalle kävi selväksi, ettei vaatesuunnittelijan työtilaisuuksia juurikaan ole tarjolla Etelä-Pohjanmaalla. Näin TE-toimistosta Olgalle tarjottiinkin Osaamisen ovi  työelämään - työvoimakoulutusta. Koulutuksen tavoitteena on tarjota osallistujille sellaista jatko- ja täydennyskoulutusta, mikä auttaa heitä löytämään työpaikan ja työllistymään.

Olgan ensimmäinen tavoite oli hankkia itselleen koulutuksessa yrittäjäosaamista. Jos vaatesuunnittelijan palkkatyötä ei ole tarjolla, voisi hän ryhtyä yrittäjäksi. Opinnot osoittivat hänelle kuitenkin pian, että hänen suomen kielensä ei ollut vielä riittävän hyvää voidakseen ottaa haltuun kaikkea yrittäjyyteen liittyvää, kuten  lainsäädäntöä ja ohjeistuksia.

Olga jatkoi keskusteluja opettajan kanssa, mistä löytyisi toinen ratkaisu. Opettaja ehdotti Olgalle tutustumista kutojan ammattiin ja harjoittelupaikkaa Annala -yhtiöissä. "Ihastuin paikkaan heti - yritys on pieni ja kaikki ihmiset ovat ihania, kuin perhe", Olga kertoo oltuaan nyt noin kolme kuukautta työharjoittelussa Annalassa. Myös työnantaja on ilmeisen tyytyväinen Olgaan ja haluaa tarjota tälle oppisopimustyöpaikan. Hän muistuttaa minua, että asiasta ei ole vielä tehty sopimusta ja oppisopimukseen liittyy kaikenlaista paperityötä ja suunnittelua.

Mutta Olga on joka tapauksessa tyytyväinen, että hakeutui työvoimakoulutukseen. Jos hän saa nyt opiskella oppisopimuksella kutojaksi, voisi hän tulevaisuudessa ajatella myös tekstiilisuunnittelijan uraa. Hän kannustaa muitakin työnhakijoita hakemaan Osaamisen ovi -koulutukseen. Olga kertoo: "Osaamisen ovi on hyvä kurssi, jos ei löydy työtä tai pääse opiskelemaan! Koulutuksessa on aikaa ajatella ja yrittää erilaisia ammatteja ja vaihtoehtoja" Eikä koulutuksessa jää yksin: "Opettajat auttavat paljon", Olga kiittää.

Tutustu haussa oleviin Osaamisen ovi työelämään - koulutuksiin te-palvelut.fi >> Haussa oleva työvoimakoulutus.

Juuri nyt haussa useita ryhmiä ympäri Etelä-Pohjanmaan. Aloitus vasta elokuussa.

Päivitetty: 06.07.2023