AIMO, Monialainen työllisyyspalvelu

Kaikkien seinäjokisten, työmarkkinatukeen oikeutettujen palvelut saman katon alta!

Ydinajatus on tarjota palvelut vaivattomasti, yhdestä paikasta. Jokaiselle asiakkaalle tulee omaohjaaja, joka yhdessä asiakkaan kanssa suunnittelee ne palvelut, joita asiakas tarvitsee oman tilanteensa ratkaisemiseksi.

Mikä AIMO?

AIMO on monialainen työllisyyspalvelu, joka on osa työ- ja elinkeinoministeriön käynnistämiä alueellisia pilottihankkeita työvoima- ja yrityspalvelujen kehittämiseksi. Seinäjoella kokeillaan uutta allianssimallia työmarkkinatukeen oikeutettujen asiakkaiden palveluissa.

Tavoitteena on tarjota asiakkaille

  • enemmän tietoa
  • asiantuntevaa, yksilöllistä palvelua
  • helpompi ja nopeampi väylä eri palveluihin

Allianssin sopimusosapuolina ovat Seinäjoen kaupunki, KELA, Etelä-Pohjanmaan TE-palvelut, Sedu ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus.

Toukokuussa 2019 AIMOn asiakkaiksi siirtyivät alle 30-vuotiaat ja syyskuussa palvelun piirissä ovat kaikenikäiset seinäjokiset työmarkkinatukeen oikeutetut asiakkaat. AIMOn ydinajatus on tarjota palvelut vaivattomasti, yhdestä paikasta. Jokaisella asiakkaalla on omaohjaaja, joka yhdessä asiakkaan kanssa suunnittelee ne palvelut, joita asiakas tarvitsee oman tilanteensa ratkaisemiseksi

Aukioloajat:

AIMO on avoinna ma-pe klo 9–16.

Missä?

AIMO sijaitsee Seinäjoella osoitteessa Keskuskatu 32 (I-rappu), 2.–3. kerros.

Saapumisohjeet:
Neuvonta ja ilman ajanvarausta, saapuminen 3. krs.
Jalankulkijat ja pyöräilijät: saapuminen Puskantien kautta
Autoilijat: saapuminen Keskuskadun kautta

Alueella tehdään remonttitöitä, jonka vuoksi pysäköinti on sallittu vain musiikkiopiston edessä ja Framin puoleisella päädyllä.

Yhteystiedot:

aimo(at)seinajoki.fi (huom! Älä lähetä sähköpostiin asiakaspostia)

p. 050 5270 726

www.seinajoki.fi/aimo

Projektijohtaja Annukka Haapa-aho p. 029 50 27798

Seuraa AIMOa myös Instagramissa ja Facebookissa (AIMO Seinäjoki). Somesta löydät  ajankohtaista tietoa AIMOn toiminnasta. #aimosjk #aimo

AIMOn kanssa samoissa tiloissa toimii myös Ohjaamo Seinäjoki, joka tarjoaa tietoa, neuvontaa ja ohjausta koulutukseen, työnhakuun ja arkeen liittyen. Ohjaamo on tarkoitettu kaikille alle 30-vuotiaille nuorille ja palvelu on täysin maksutonta. Lisätietoa Ohjaamosta löytyy Ohjaamo Seinäjoen Facebook-sivulta, Instagramista ja  Ohjaamoiden verkkosivuilta.

Päivitetty: 18.08.2023