Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Kumppanuuksista elinvoimaa Etelä-Savoon -seminaari 10.9.2019

Etelä-Savon TE-toimisto ja ELY-keskus toteuttivat yhteistyössä Mikkelissä 10.9.2019 seminaarin, jossa käsiteltiin kumppanuuksien vaikutusta elinvoiman rakentamiseen Etelä-Savossa. Pääpuhujina seminaarissa olivat Marja-Riitta Pihlman, osastopäällikkö työ- ja elinkeinoministeriöstä ja Maria Laukkanen, koordinaattori Etelä-Savon TE-toimistosta. Seminaarissa nähtiin myös Etelä-Savon TE-toimiston johtajan vahdinvaihto. Seminaarissa oli mukana yli 60 kumppanuuksista elinvoimaa rakentamaan kiinnostunutta osallistujaa kunnista, oppilaitoksista, hankkeista ja valtion virastoista.

Etelä-Savon maakuntastrategian toteuttaminen edellyttää kumppanuutta

Elinvoima syntyy työstä ja toimeentulosta. Kesällä aloittaneen hallituksen ohjelma linjaa tulevien vuosien painopisteitä ja resursseja. - Etelä-Savon maakuntastrategiassa on hyvä sisältö siihen, mihin koko maakunnan kannattaa panostaa. Kumppanuuksia strategian toteuttamisessa kannatta vielä vahvistaa, totesi puheenvuorossaan ylijohtaja Pekka Häkkinen Etelä-Savon ELY-keskuksesta. Maakuntaohjelman kärkiin ruoka, vesi, metsä liittyvät toimenpiteet syntyvät monen toimijan yhteistyönä, Häkkinen korosti.

Suomen hallitusohjelman työllisyyspolitiikan kärjet

Osastopäällikkö Marja-Riitta Pihlman työ- ja elinkeinoministeriöstä kävi puheenvuorossaan läpi Suomen hallitusohjelman työllisyyspolitiikan kärjet. - TEM konserni on toteuttamassa hallitusohjelman kärkitavoitteita, joiden mukaan Suomi on hiilineutraali vuonna 2035, työllisyysaste nousee 75 %:iin vuoteen 2023 mennessä ja bruttokansantuotteesta käytetään 4 % T&K-investointeihin , painotti Marja-Riitta Pihlman työ-ja elinkeinoministeriöstä. - Jo kuluvan syksyn aikana kehitetään työvoimapalveluja yksiköllisempään ja ohjaavaan suuntaan, laaditaan työkykyohjelma osatyökykyisten laajempaan osallistumiseen työelämään, yritysten ja kolmannen sektorin palkkatukea lisätään ja ehtoja parannetaan sekä palkkatukea koskevia digipalveluja kehitetään ja osaajien tarjontaa kehitetään parantamalla ennakointia sekä edistetään työperusteista maahanmuuttoa, listasi Pihlman.

Etelä-Savossa yhteistyössä valmisteltu Kasvo-kumppanuuspilotti käynnistyy kumppanuuksiin nojaten

Työllistymisen tueksi tarkoitettu Kasvo-kumppanuuspilotti on alkanut Etelä-Savossa, kertoi koordinaattori Maria Laukkanen Etelä-Savon TE-toimistosta. - Olemme aloittaneet asiakastyön kuluvan syyskuun alussa, iloitsi Laukkanen.

Kasvo-kumppanuuspilotin tarkoituksena on pureutua haasteellisissa työllistymistilanteissa olevien työllistymiseen erityisesti hyödyntämällä laajaa, jo olemassa olevaa toimijaverkostoa. Tavoitteena on henkilöasiakkaiden palvelutarpeen tunnistaminen varhaisessa vaiheessa, työttömyyden ennaltaehkäisy, työttömyysjaksojen lyheneminen, hyvinvoinnin lisääminen ja sote-menojen vähentäminen Etelä-Savossa. Kasvo-kumppanuuspilotissa ovat sopimuksellisesti mukana kaikki maakunnan kunnat, Kela, Itä-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä Sosteri, Etelä-Savon sosiaali-ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essote sekä Etelä-Savon TE-toimisto.

Kasvo-kumppanuuspilotissa työskentelee Etelä-Savon TE-toimistossa koordinaattori sekä kaksi asiantuntijaa, työkoordinaattoria. Pilotin on määrä jatkua vuoden 2021 loppuun. Tarkoituksena on luoda pysyviä kumppanuusverkostoja työllisyyden parissa toimivien kesken, asiakkaan ollessa kaikessa toiminnassa keskiössä.

Kasvoon kuuluu myös ostopalvelua kuten esimerkiksi työ-ja toimintakyvyn arviointipalvelua.

Etelä-Savon TE-toimiston johtajavaihdos

Etelä-Savon TE-toimistoa vuodesta 2013 johtanut Sirkka Rytkönen jää eläkkeelle kuluvan syksyn aikana. Puheenvuorossaan Sirkka kiitti kaikkia kumppaneita yhteistoiminnasta ja kannusti jatkamaan yhteistyötä Etelä-Savon työllisyyden ja elinvoiman kehittämisen hyväksi. Etelä-Savon TE-toimiston uudeksi johtajaksi valittu Hanna Makkula kiitti edeltäjäänsä hyvästä yhteistyöstä. Omassa puheenvuorossaan Makkula korosti laaja-alaista yhteistyötä asiakkaiden tarpeisiin vastaamisessa ja uusien työpaikkojen saamista maakuntaan.

Lisätietoja:

Hanna Makkula, puh 0295 044 004, Etelä-Savon TE-toimisto
Juha Pulliainen, puh 0295 024 162, Etelä-Savon ELY-keskus
Pekka Häkkinen, puh 0295 024 153, Etelä-Savon ELY-keskus

Päivitetty: 06.07.2023