Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Kuntouttavan työtoiminnan tauolla ja keskeytyksellä on erilainen vaikutus työttömyysetuuteen

Kuntouttavan työtoiminnan järjestäjän ilmoituksella palvelun keskeytyksestä tai tauosta on erilainen vaikutus työnhakijan saamaan työttömyysetuuteen, korostaa palvelujohtaja Päivi Pirskanen Etelä-Savon TE-toimistosta. Jos kuntouttavan työtoiminnan järjestäjä ilmoittaa palvelun jäävän tauolle, työnhakijalle maksetaan tauon ajalta työttömyysetuutta ilman ylläpitokorvausta (9 e). Jos palvelun ilmoitetaan keskeytyneen, työttömyysetuuden maksaja ratkaisee työnhakijan työttömyysetuuden jatkamisen, selkeyttää Pirskanen. Koronaviruksen aiheuttama poikkeuksellinen tilanne on aiheuttanut kuntouttavan työtoiminnan paikkojen sulkemista. 

Kuntouttavan työtoiminnan muutoksen syyn tulee olla selkeästi kirjattu ilmoitukseen 

Kuntouttavan työtoiminnan järjestää kunta. Kunta voi järjestää kuntouttavan työtoiminnan itse tai tekemällä kirjallisen sopimuksen sen järjestämisestä jonkin toisen tahon kanssa. Näitä ovat toinen kunta tai kuntayhtymä taikka rekisteröity yhdistys, rekisteröity säätiö, valtion virasto tai rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta. 

TE-toimisto antaa lausunnot työllistymistä edistävistä palveluista työttömyysetuuden maksajille kuntouttavan työtoiminnan järjestäjien antamien ilmoitusten perusteella. 

Kuntouttavan työtoiminnan ilmoituksessa on merkitystä, ilmoittaako kuntouttavan työtoiminnan järjestäjä kuntouttavan työtoiminnan tauosta/muutoksesta vaiko kuntouttavan työtoiminnan keskeyttämisestä. Kuntouttavan työtoiminnan muutoksen syyn tulee olla selkeästi kirjattu TE-toimistolle lähetettävään ilmoitukseen painottaa Pirskanen. 

Työnhakijan työttömyysturva määräytyy ilmoitukseen kirjatun muutossyyn perusteella 

Työnhakija, joka on ollut kuntouttavassa työtoiminnassa eikä palvelunyt voida järjestää, koska palvelupaikka suljettu, on tauolla palvelusta. Tauon ajalta maksetaan työttömyysetuutta. Maksaminen jatkuu siis normaalisti, mutta ilman kulukorvausta (9 e). 

Jos palvelun järjestäjä puolestaan ilmoittaa TE-toimistolle keskeyttävänsä palvelunkyseessä ei ole tauko vaan kirjaimellisesti palvelun keskeytys. Tässä tapauksessa TE-toimisto antaa työttömyysetuuden maksajalle lausunnon keskeyttämisestä. Työttömyysetuuden maksaja ratkaisee, miten työnhakijan työttömyysetuuden maksamista jatketaan. 

Työnhakijan kannattaa seurata erityisesti oman työttömyysetuuden maksajan antamia ohjeita esimerkiksi Kelan verkkosivuja.

Kuntouttava työtoiminta on sosiaalihuoltolain mukainen sosiaalipalvelu. Kuntouttavan työtoiminnan tavoitteena on  

  • ehkäistä työttömyyden aiheuttamia kielteisiä vaikutuksia asiakkaan toimintakykyyn 

  • vahvistaa asiakaan elämän- ja arjenhallintaa sekä työ- ja toimintakykyä 

  • ehkäistä syrjäytymistä tarjoamalla mahdollisuutta työtoimintaan ja muihin palveluihin 

Lisätietoja: 

Päivi Pirskanen, palvelujohtaja, puh 02950 44107, Etelä-Savon TE-toimisto 

Päivitetty: 06.07.2023