Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Seinätön työpaja Pieksämäellä on nuorille ihan täydellinen juttu!

Pieksämäellä vuoden 2017 alusta startanneen kaupungin nuorten työpajan tavoitteena on tarjota nuorille mahdollisuus ohjattuun ja tuettuun työntekoon sekä räätälöityyn koulutuspolkuun tai avoimille työmarkkinoille työllistymiseen. "Mun mielestä on hyvä, että sama tuttu ihminen lähtee aina mukaan nuorten kanssa pajalle. Hän tuntee minut, tietää mitä mä osaan ja tarvittaessa haastaa mua tekemään enemmän" kertoo pajalla vuoden alussa aloittanut Tuomas.

Nuorelle tarjolla joustava polku työhön ja koulutukseen

Työpajalla pyritään työnteon ja siihen liittyvän valmennuksen avulla parantamaan nuoren arjenhallinnan taitoja sekä kykyä ja valmiuksia hakeutua koulutukseen tai työhön. Toiminta on tavoitteellista ja perustuu tekemällä oppimiseen ja yhteisöllisyyteen. Tavoitteena on myös rakentaa etsivästä nuorisotyöstä, Ohjaamo Pientareesta, kuntouttavasta työtoiminnasta, sosiaalisesta kuntoutuksesta ja työkokeilusta joustava prosessi, jossa nuori voi liikkua oman kuntonsa mukaisesti. Toiminta järjestetään siten, että nuoren toimeentulo ei katkea, vaikka hän pajajakson aikana siirtyisi toimintamuodosta toiseen.

Hoiva- ja kiinteistöhuoltopajat ovat oikeat työpaikat, joissa pajaohjaaja on mukana

Nuorten työpajatoiminta on Pieksämäellä seinätöntä toimintaa ja toteutetaan Hiekanpään alueen yhteisöissä eli oikeilla työpaikoilla eri yrityksissä. Nuorten työpajalla on kaksi ammatillista pajaa sekä starttipaja. Hoivapajalla nuoret pääsevät tutustumaan hoiva-avusteiseen työhön päiväkodissa, vanhusten palvelukodissa sekä kehitysvammaisten parissa. Työtehtävät ovat konkreettisia hoiva-avusteisia työtehtäviä oikeassa työympäristössä.

Kiinteistöhuoltopajalla nuoret pääsevät tutustumaan kiinteistöpuolen avustaviin tehtäviin. Työtehtäviä ovat mm. vuodenaikojen mukaiset piha- ja kunnossapitotyöt, erilaiset korjaustyöt ja liikuntapaikkojen ylläpito.

Nuorten mukana työpaikalla on pajaohjaaja. Ohjaajan mukanaolon myötä nuori voi edetä omien voimavarojensa ja kykyjensä mukaisesti ja siten saada onnistumisen kokemuksia. Myös työnantajien on tällöin helpompi lähteä toimintaan mukaan. Työskentely pajajakson aikana oikealla työpaikalla madaltaa nuorten kynnystä lähteä jatkossa hakeutumaan aktiivisesti työhön tai koulutukseen. Ammatillisten pajojen työtehtäviä on mahdollista myös opinnollistaa ja siten hyödyntää suoraan opinnoissa, jos nuori lähtee kouluttautumaan. Kyseisten alojen koulutusmahdollisuuksia on Pieksämäellä hyvin tarjolla. Työpajat Pieksämäellä, linkki http://www.po1nt.fi/fi/kunnat/pieksamaki/nuorten-tyopaja/

Ratkaisuja mihin vain Starttipajasta Ohjaamo Pientareella

Starttipajatoimintaa toteutetaan Ohjaamo Pientareella. Ohjaamo Pientare on Hiekanpään kampusalueella toteutettavaa yhden luukun periaatteella toimivaa matalan kynnyksen palvelua, jota Pieksämäellä on järjestetty jo vuodesta 2013 alkaen. Ohjaamo Pientareella on paikalla eri alojen asiantuntijoita ja nuori voi tulla Ohjaamoon minkälaisen kysymyksen tai ongelman kanssa vaan. Nuori saa välittömästi apua ja tukea. Asiat voivat liittyä esim. asunnonhankintaan, toimeentuloon, uraohjaukseen, terveydentilaan. Koska Ohjaamo Pientareella toimii jo monialainen asiantuntijoitten joukko, on nuorten työpajan starttipaja ollut luontevaa liittää ohjaamotoimintaan.

Starttipajalla pyritään kartoittamaan nuoren voimavarat, haasteet, unelmat ja väylät päästä kohti unelmia. Tavoitteena on löytää nuorelle mielekäs opiskelupaikka tai työllistymistä edistävä jatkopolku kolmen kuukauden aikana. Toiminta, kuten erilaiset infot, on kaikille nuorille avointa.

Varsinaisen starttipajan lisäksi Ohjaamo Pientareessa kokoontuu Ota Ote- & kokkiryhmät, joissa lähdetään liikkeelle vähän hitaammin. Tavoitteena näissä ryhmissä on löytää nuorelle mielekästä tekemistä arkeen ja samalla herätellä ajatuksia tulevaisuudesta. Ryhmien toiminnot suunnitellaan yhdessä nuorten kanssa heidän tarpeistaan lähtien. Ohjaamo Pientare, linkki http://www.po1nt.fi/fi/kunnat/pieksamaki/ohjaamo-pientare/

Omaa tahtia työpajoissa on Tuomakselle täydellinen juttu

Tuomas, 22v., aloitti Pieksämäen nuorten työpajalla tammikuussa. Tuomas halusi aloittaa työpajatoiminnan hoivapajalla kahtena päivänä viikossa. Ajatuksena Tuomaksella on ollut tutustua hoiva-alaan mahdollisena tulevaisuuden urapolkuna ennen kuin lähtisi opiskelemaan, sillä opinnot olivat jääneet aiemmin kesken tekniikan alalla. Hoivapajalla Tuomas on ollut tyytyväinen siihen, että on saanut tutustua rauhassa hoiva-alaan monipuolisesti kokeilemalla ja itseluottamuksen lisääntyessä saanut vaativampia hoiva-avusteisia tehtäviä.

Mielekkään alan löydyttyä Tuomas on käynyt starttiryhmässä pohtimassa opiskelumahdollisuuksia TE-toimiston ammatinvalinta- ja uraohjauksen psykologin kanssa. Tuomaksen tavoitteena oli myös löytää uusi asunto, johon liittyviä asioita hän lähti selvittämään yhdessä pajaetsivän kanssa. Voimavarojen lisääntyessä Tuomas halusi lisätä pajapäiviä ja hän onkin osallistunut myös pajan kokkiryhmään, jossa pääsee opettelemaan edullisen arkiruoan valmistusta alusta alkaen. Nyt Tuomaksen tavoitteena on saada lisää voimavaroja ja varmuutta, että uskaltaa hakeutua kouluun pelkäämättä epäonnistumista. "Mulle tää työpajakuvio on ollut täydellinen juttu! Mä oon saanu tietoa tulevasta ammatista ja oon saanu edetä omaan tahtiin."

Työ-ja elinkeinoministeriön erityisasiantuntija Janne Savolainen vieraili Pieksämäellä Nuorten työpajalla ja tutustui Ohjaamon toimintaan 10.4.. Janne oli vaikuttunut siitä, miten eri toimijat ja yrityksetkin on saatu toimintaan mukaan. Hän on kirjoittanut Ohjaamoista blogin työ-ja elinkeinoministeriön verkkosivuille, linkki http://tem.fi/blogi/-/blogs/nuorten-ohjaamoja-tarvitaan

Teksti Malla Laamanen, Etelä-Savon TE-toimisto

Päivitetty: 06.07.2023