null Työllisyyspoliittisten hankkeiden haku

Hämeen TE-toimisto myönsi 1,613 milj. euroa työllisyyspoliittisiin avustuksiin vuodelle 2018.  Hankkeissa on tiiviit oppilaitos- ja työelämäyhteydet ja valmiudet verkostoyhteistyöhön.

Verkostoyhteistyössä korostuvat erityisesti yritykset ja oppilaitokset sekä kunnat, jotka toimivat useimmissa hankkeissa osarahoittajina. Hämeen TE-toimisto on arvioinut hankkeille avustusta myöntäessään TE-toimiston asiakkaiden tarpeet, hankkeen toimintakelpoisuuden, hankkeeseen haettavan henkilöstön valmiuskriteerit ja hankeen tarjoamien palvelujen soveltuvuuden työvoimapoliittisiin tavoitteisiin (työllistyminen ensisijaisesti avoimille työmarkkinoille/ohjautuminen ammatilliseen koulutukseen) pääsemiseksi.

Hankehaku vuodelle 2019 on avoinna 15.10.2018 saakka. Hakemuksia arvioidaan työvoimapoliittisin kriteerein. Hankkeilta edellytetään riittäviä taloudellisia resursseja, kuten hankittua omarahoitusosuutta (avustusta maksetaan 3 kk:n jaksoissa jälkikäteen). Hankkeita rahoitetaan koko Hämeen TE-toimiston toiminta-alueelle.

Viime vuoden arviointikriteerien lisäksi tänä vuonna hankehaulla etsitään erityisesti TE-toimiston kehittämiskumppanuuteen vahvojen toimijoiden tarjoamia uusia asiakaspalvelumalleja/metodeja tarjoavia hakemuksia. Kohderyhmänä on pääsääntöisesti työmarkkinoille suuntautuneet rakennetyöttömät henkilöasiakkaat. 

Lisätietoa ja Hankehakemus

Päivitetty: 18.08.2023