Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Hämeen TE-toimisto uudistuu – Uudistus käynnistyy Forssan toimipaikasta

 

Hämeen TE-toimisto uudistaa toimintaansa alueittain. Uudistus käynnistyy 2.5.2019
Forssan toimipaikasta. Uudistuksen tavoitteena on tarjota asiakkaille sujuvat ja vaikuttavat
palvelut ja samalla tuoreuttaa TE-toimiston toimintaa. Asiakkaat saavat heille räätälöityä
palvelua, kuten koulutusta, valmennusta, osaamisen ja työkyvyn kartoitusta entistä
kokonaisvaltaisemmin. Tällä vastataan myös työnantajien työvoiman tarpeeseen. TE-toimiston
palvelumallin muutos on Työ- ja elinkeinoministeriön hyväksymä kasvupalvelupilotti.

TE-toimisto vastaa edelleen työvoima- ja yrityspalveluista sekä asiakkaidensa palvelusta
julkisista työvoima- ja yrityspalveluista annetun lain mukaisesti. TE-toimistossa arvioidaan
asiakkaan palvelutarve ja etsitään yhdessä asiakkaan kanssa hänelle soveltuvin
palvelu, joka auttaa asiakasta löytämään itselleen esimerkiksi uuden alan tai koulutuksen
muuttuneessa elämäntilanteessa. Ensisijaisesti asiakkaalle pyritään löytämään soveltuva
työ, mutta jos sitä ei löydy, voidaan hänet ohjata myös palveluun yksityiselle palveluntuottajalle.

Tiivistetysti TE-toimiston uudistuksen tavoitteena on, että:













  • Entistä useampi työtön työnhakija löytää itselleen soveltuvan työn tai saa itselleenomiin tarpeisiinsa räätälöityä palvelua, jotta työllistyminen helpottuu.
  • Nykyistä harvemman työnhakijan työttömyys pitkittyy
  • Työnhakija-asiakkaiden osaaminen ja koulutus vastaavat alueellisia työvoiman tarpeita.
  •  Alueen yritykset saavat työvoimaa.

Uudet toimintakäytännöt ja yhdessä tekemistä

Uudenlainen palvelu on tarkoitettu kaikille Forssan työmarkkina-alueella TE-toimistoon
työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuville uusille ja nykyisille asiakkaille. Uudet hankittavat
palvelut ovat asiakkaille kestoltaan toistaiseksi voimassaolevia. TE-toimisto seuraa
palvelun tuloksellisuutta kolmen kuukauden välein tehtävien työllistymissuunnitelmien
yhteydessä

Myös verkostotyössä kehitetään uusia toimintakäytäntöjä ja lisätään yhdessä tekemistä.
Hämeen TE-toimisto toimii aktiivisesti verkostoissa myös jatkossa esimerkiksi työllistymistä
edistävän monialaisen yhteispalvelu MYP:n, Ohjaamon sekä kuntien ja kolmannen
sektorin työpajojen kanssa.

Työttömyysturvan tarkastelu säilyy ennallaan eikä asiakkaiden tarvitse tehdä mi-tään erityistä uudistuksen johdosta

TE-toimiston toimintojen uudistus ei vaikuta asiakkaiden työttömyysturvaan. Asiakkaan tulee edelleenkin hoitaa työnhakuun liittyvät tapaamiset, palvelut tai tehtävät niille sovit-tuihin määräpäiviin mennessä, jotta työttömyysturvaan ei tule katkoksia. Asiakkaan tulee huolehtia, että omat yhteystiedot ovat ajan tasalla TE-palveluissa ja asiointi hoituu säh-köisen Oma asiointi –palvelun kautta.












Ilman ajanvarausta tapahtuvassa asioinnissa Forssan toimipaikan aulassa saa edelleen neuvoja ja opastusta työnhaun ohjaajilta. Työnhaun ohjaajat opastavat mm. verkkopal-veluiden käytössä, työnhakijaksi ilmoittautumisessa, työpaikkojen etsimisessä ja työttö-myysturvan vireille saattamisessa.

Lisätietoja TE-toimiston uudistuksesta antaa Eija Mannisenmäki, johtaja Hämeen TE-toimisto, p. 0295 041 840 sähköposti: eija.mannisenmaki@te-toimisto.fi

Päivitetty: 06.07.2023