Ajankohtaiset

<< Takaisin

null Markku päivitti osaamistaan työvoimakoulutuksessa ja työllistyi konepajalle

Markku Roivainen työskentelee toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella koneistajana Nokopa Oy:ssä Heinolassa. Aiemmin hän on työskennellyt metallialalla eri yrityksissä ja hän päivitti osaamistaan kone- ja tuotantotekniikan työvoimakoulutuksessa Koulutuskeskus Salpauksessa.

– Näin työvoimakoulutuksesta mainoksen ja hain koulutukseen, koska halusin päivittää alan osaamistani. Sain TE-toimistosta tarvitsemani avun, Roivainen sanoo.

Salpaus on yksi Suomen suurimmista monialaisista ammatillisista oppilaitoksista. Kone- ja tuotantotekniikan opetus on Lahdessa Vipusenkadun kampuksella, vuonna 2018 valmistuneissa uusissa tiloissa. Tiloissa on laajasti erilaisia nykyaikaisia koneita, joiden käyttöä opiskelijat pääsevät harjoittelemaan. Nykyisin digi on mukana myös kone- ja metallialalla, kun koneet ovat ohjelmoitavia. Roivainen pääsi koulutuksen aikana käyttämään ohjelmoitavia koneita ja piirtämään kappaleita CNC-koneistusta varten.

– Vipusenkadulla oli hyvä opiskella. Itse pitää olla valmis etsimään tietoa. Se oli minulle hyvä tapa, eikä opettajalla tarvitse mielestäni olla suoria vastauksia, Roivainen toteaa.

Roivainen kertoo myös, että opiskelijoilla oli hyvä henki ja siellä opittiin toisilta opiskelijoilta. Hänen ryhmässään kaikilla oli jotain taustaa alalta. Opinnoissa sai edetä omaan tahtiin.

Työvoimakoulutukseen sisältyy yleensä myös työpaikalla oppimista

Nokopa Oy on Marjo ja Mikko Nokkosen omistama täyden palvelun konepaja. Yrittäjäparin lisäksi yrityksessä on kolme työntekijää. Vuosi sitten yritys siirtyi Lammilta Heinolaan sopivampien tilojen löydyttyä ja laajentumista on myös mietitty. 

Roivainen päätyi Nokopa Oy:lle työvoimakoulutukseen kuuluneen työpaikalla oppimisen kautta. Mikko oli alun perin kysynyt nohevaa opiskelijaa Salpauksesta ja Markulle oli annettu vinkki olla yhteydessä.

– Markku kävi tutustumassa yritykseen opettajan kanssa. Opettaja oli harjoittelun ajan puhelimen päässä ja varmasti olisi saanut enemmänkin apua, jos olisi ollut tarvetta, Mikko Nokkonen tuo esiin.

Kone- ja metallialalla on pula osaavista työntekijöistä. Yritys sai Markun palkkaamiseen palkkatukea TE-toimistolta.

– Työpäivinä aika menee nopeasti ja meitä on hyvä porukka täällä töissä. Jokainen työpäivä on erilainen ja työtehtävät vaihtelevat. Aion työn kautta opetella uusia asioita ja oppia lisää koneistuksesta, Roivainen kuvailee.

– Markku on ahkera työntekijä. Työstökoneiden opettelu ja käyttäminen on sujunut, Mikko Nokkonen kertoo.

Hämeen ELY-keskuksen koulutussuunnittelussa kuunnellaan yritysten, henkilöasiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden toiveita koulutusten sisällöistä. Tiiviissä yhteistyössä suunnitellut koulutukset ovat onnistuneet hyvin ja palaute koulutuksista on ollut positiivista. 

– Työvoimakoulutus on hyvä juttu, kun samaan aikaan on työnhakijoita ja avoimia työpaikkoja, joihin ei löydy osaavia tekijöitä. Työvoimakoulutus on mahdollisuus kouluttautua avoimia työpaikkoja varten, Marjo Nokkonen toteaa.

Työvoimakoulutuksessa huomioidaan asiakkaan tausta

Markku kertoo työvoimakoulutuksen olleen tiivistetty koulutus ja siinä keskityttiin olennaiseen. Koulutuksessa hänen mukaansa pääsee nopeasti itse asiaan.

– Tausta huomioidaan ja siten työvoimakoulutus voi kestää muutamasta päivästä pariin vuoteen. Suoritin myös tulityökortin osana koulutusta, Roivainen mainitsee.

– Kun Markkua ajattelee, kun on jo aiempaa koulutusta ja nyt työvoimakoulutuksella uutta ja päivitettyä osaamista, niin yhtälö täsmää yrityksen tarpeisiin, Marjo Nokkonen kertoo.

Työvoimakoulutus on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alaisille työnhakijoille. Työvoimakoulutuksena on mahdollista opiskella tutkinto, tutkinnon osia tai se voi olla jatko- ja täydennyskoulutusta. Haussa on myös korkeakoulutetuille suunnattua koulutusta.

– Voin suositella työvoimakoulutusta. Kyllä koulutus aina kannattaa ja varsinkin silloin, jos vaihtaa alaa. Mulla kävi hyvin, kun työllistyin. Harjoittelupaikkaa hakiessa oli jo mielessä, jos tästä avautuisi työpaikka, Roivainen tuo esiin.

Tutustu myös

Tule tutustumaan syksyn työvoimakoulutuksiin toukokuussa! Kaikille avoin Työvoimakoulutustori järjestetään 22.5.2019 klo 13-15 TE-toimiston tiloissa, os. Kirkkokatu 12. Haku moniin syksyn koulutuksiin päättyy toukokuun lopussa.

Työvoimakoulutukseen voi hakea sähköisellä hakemuksella sivulla www.te-palvelut.fi

Kysy lisää:

TE-toimiston koulutusneuvonta
p. 0295 020 702
koulutusneuvonta(at)te-toimisto.fi

Jyrki Pyykkönen, asiakkuuspäällikkö
p. 044 708 0453
jyrki.pyykkonen(at)salpaus.fi

Päivitetty: 06.07.2023